Hyppää pääsisältöön

YleX Apulanta-leffan kuvauksissa: Menestysbändin tarinaan mahtuu myös riitoja, epäonnistumisia ja romansseja

YleX vieraili Apulannasta kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan kuvauksissa. Leffan myrskyisä tarina kertoo Apiksesta, mutta myös 1990-luvun lamasta.

Toni Wirtanen Teit meistä kauniin -elokuvan kuvauksissa. // Kuva: Lars Johnson/Teit meistä kauniin

Mä vihaan tätä madafakin darraa… Kolme punkkarityttöä laulaa spontaanisti nähdessään punk-laulaja Antti Lautalaa esittävän Roope Salmisen Lahden Kasisalin käytävällä, jossa kuvataan parhaillaan Apulanta-elokuvaa.

- Te olette punkkareita. Get a fucking grip, Salminen vastaa kajaalit silmissään.

- No saadaan me silti vihata darraa, nuoret punkkarit sanovat mehukanisterit käsissään pienessä nousuhumalassa, johon Roope toteaa, että se on kyllä ihan totta.

- Teidän pitäisi vihata myös meidän kaupallista musiikkia, Roope Salminen & Koirat -keulakuva lisää.

Roope Salminen Antti Lautalana. // Kuva: Lars Johnson/Teit meistä kauniin

25-vuotias Roope Salminen on nähty lyhyen ajan sisällä muun muassa Uuden Musiikin Kilpailun juontajana, Tähdet, tähdet -ohjelman kilpailijana ja bileräppärinä lukuisilla keikkalavoilla. Median kultapoika on mielenkiintoinen valinta esittämään yhtä pääroolia elokuvassa, joka kertoo Apulannasta 90-luvulla, kun bändi oli punkeimmillaan.

Salminen esittää elokuvassa 16-vuotiasta Antti Lautalaa, joka oli Apulannan perustajajäsen, bändin ensimmäinen kitaristi-laulaja ja tinkimätön punkkari.  Lautala oli itse asiassa niin ehdoton, että hän erosi yhtyeestä vuonna 1994, koska Apulannan musiikkityyli muuttui liian kevyeksi. Lautala halusi tehdä heviä. Muu bändi tahtoi sen sijaan jatkaa popimpaan suuntaan ja tehdä hittibiisejä. Yhtälö ei toiminut, ja bändin oli pakko tehdä kipeä päätös. Tarina erosta on Teit meistä kauniin -elokuvan keskiössä.

Nykyään Apulanta on suomirockin mammutti, jonka albumeita on myyty yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta. Lisäksi yhtyeen singleistä peräti 21 on noussut Suomen virallisen sinkkulistan ykköseksi. Saavutus on Suomen ennätys. Apulantaa ei voi siis enää sanoa marginaaliyhtyeeksi. Se, että laulaja Toni Wirtanen esiintyi Vain elämää -ohjelmassa ja kirjoitti tietokirjan talvisodasta, ravisuttelee mielikuvaa vihaisesta anarkistista. Onko yhtyeessä enää jäljellä alkuaikojen punk-henkeä?

Kaikki ahdistaa

Jos ajatellaan 1990-luvun lopun suosikkibändi Apulantaa, mieleen tulee kolme tyyppiä: Toni, Sipe ja Tuukka. Mutta yhtyeen historiaan kuuluu paljon muutakin. Teit meistä kauniin -elokuva käsittelee tuntemattomampien Apulanta-muusikoiden tarinaa. Laulaja-kitaristi Antti Lautala ja basisti Mandy Gaynor ovat leffassa isossa roolissa.

Antti Lautala ja Toni Wirtanen perustivat Apulannan Heinolassa vuonna 1991. Samana vuonna bändiin liittyi rumpali Sipe Santapukki, ja myöhemmin basistiksi pestattiin yhdysvaltalainen vaihto-oppilas Mandy Gaynor.

Sipen ja Mandyn välillä kipinöi. Nuorten välille kehkeytynyt rakkaussuhde nousee esille myös elokuvassa. Kun Mandy lähti takaisin Jenkkeihin vuonna 1993, basson varteen tuli Teit meistä kauniin -elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen.

Apulannan _Ahdistaa-_kappale kiteyttää elokuvan tarinaa ja bändin tunnelmaa 90-luvun alussa.

Kaikki ahdistaa, kaikki tukahduttaa

Täällä mitään ei tehdä saa

Poliitikot meidät ruttaa

Ahdistaa

Yleisvituttaa

Tää lama alkaa puuduttaa

Tunteettomina ihmiset vaeltaa

Suuri musta maa

Ei enää valoa

Minne katoaa

Rakkaus päältä maan

- Apulanta, Ahdistaa

Apulannan ensimmäinen EP Mikä ihmeen Apulanta? sisälsi yhteiskuntakriittisiä punk-kappaleita, kuten Ahdistaa, Systeemi kusee, Irroitetaan käsi ja Silmämuna. Attack of The A.L. People -debyyttialbumille mahtui näistä kappaleista vain Silmämuna. Lautala oli mukana bändissä vielä näihin aikoihin, mutta erosi ennen esikoisalbumin julkaisua. Apulanta koki uransa pahimman aallonpohjan, kun perustajajäsen häipyi, eikä debyyttialbumi saanut toivottua vastaanottoa.

- Voidaan sanoa, että Antin lähtö mahdollisti meidän alamäen. Siitä ahdingosta syntyi Mitä kuuluu -hitti, joka muutti koko Apulannan uran, elokuvaohjaaja ja ex-basisti Tuukka Temonen kertoo.

TS

Yksi Apulannan uran merkittävimmistä vaikuttajista oli bändi nimeltä Tehosekoitin.

Apulanta-elokuvassa Tehosekoitinta esittää Santa Cruz, joka sekoitti oman bändinsä roolit leffaa varten ottamalla täysin uudet soittimet haltuun. Yhtye soittaa elokuvassa Tehareitten alkuaikojen merkkiteoksen Se johtuu geeneistä. Hevitiikerit eivät kuitenkaan täysin pääse karvoistaan ensiyrityksellä, sillä kuvauspaikalla tuottaja Olga Temonen joutuu hieman ojentamaan rokkareita.

- Hevimaneereja pitää karsia, koska se ei ole Tehistä. Muuten menee hyvin.

Ohjaaja Tuukka Temonen puolestaan toppuuttelee erityisesti kitaristia esittävää Archieta.

- Arska oli ujompi tyyppi. Se ei riehunut lavalla noin paljon.

Santa Cruz Tehosekoittimena. // Kuva: Lars Johnson/Teit meistä kauniin

Työryhmälle on tärkeää, että elokuvassa Tehosekoitin näyttäytyy juuri oikeanlaisena, sillä bändillä on ollut suuri merkitys Apulannan tarinaan. Kaikki alkoi Lahden Kasisalilta. Tehosekoittimen kitaristi ja Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön toimitusjohtaja Arska Tiainen bongasi heinolalaispumpun bändien yhteiskeikalta. Tätä kohtaamista kuvataan myös Teit meistä kauniin -elokuvassa näyttävästi.

- Tuntui pelottavan autenttiselta. Tuli ihan sama fiilis kuin silloin vuonna 1993, kun tulin tänne Kasisalille ensimmäistä kertaa. Sattumoisin silloinkin kävelin sisälle kesken Tehiksen keikan, kuten tänään, Sipe Santapukki kertoo.

Elokuvan Apulanta seuraa Tehosekoittimen keikkaa Kasisalilla. // Kuva: Lars Johnson/Teit meistä kauniin

Tuukka Temonen pitää kyseistä keikkaa äärimmäisen tärkeänä Apulannan uran kannalta. Siksi hän haluaa antaa sille paljon tilaa elokuvassa.

- Apiksen menestyminen Arska Tiaisen pakkomielteisellä draivilla mahdollisti sen, että myös joku muu kuin monikansallinen levy-yhtiö voi olla varteenotettava vaihtoehto. Sen takia Apis on muuttanut suomalaista musiikkibisnestä merkittävästi.

Aikoinaan terve kilpailuhenkisyys Apulannan ja Tehosekoittimen välillä pakotti molemmat yhtyeet yrittämään enemmän ja tekemään parempia biisejä. Apiksen nykyinen keulakuva Toni Wirtanen näkee elokuvan roolituksessa ironiaa.

- Mua naurattaa, kun elokuvaan on roolitettu ikään kuin kilpailevaksi yhtyeeksi Santa Cruz, joka on ehkä kansainvälisestikin arvioiden yksi aikamme kovimmin soittavia rokkibändejä. Ei siinä ainakaan mitenkään helppo tontti leffa-Apulannalle ole, mutta kyllä se historiallisestikin meni niin, että Tehis oli parempi soittamaan kuin Apis. Ei tosin ihan näin radikaalilla erolla, mutta kuitenkin, Wirtanen sanoo.

Lamasta lamaan punkin tahdissa

On poikkeuksellista, että edelleen aktiivisesta yhtyeestä tehdään draamaelokuva siten, että bändi pyörii vielä mukana kuvauspaikalla. Yleensä vastaavat elokuvat tehdään vasta uran loppumisen jälkeen tai ne toteutetaan dokumenttina, kuten Jare vs. Cheek.

Apulanta sen sijaan soittaa edelleen loppuunmyytyjä kiertueita, ja yhtyeen tuorein albumi Kunnes siitä tuli totta julkaistiin viime viikolla. Mutta Teit meistä kauniin ei kerrokaan pelkästään Apulannasta. Elokuvan vahva teema on myös 90-luvun lama-aika pienessä kaupungissa. Aihe on erityisen ajankohtainen myös tänään.

- 25 vuotta myöhemmin meillä on ihan samat uutiset. Ihmisille pitäisi pystyä tarjoamaan toivoa näinä vaikeina aikoina, ohjaaja Tuukka Temonen sanoo.

Näyttelijä-muusikko Roope Salminen nostaa esiin, että myös punk elää uutta nousukautta.

- Nyt taas leikataan, ja anarkismi kuplii pitkästä aikaa. Elokuva ei ole vain nostalgiatrippi, Salminen kommentoi.

Tällä hetkellä Apulanta edustaa samaan aikaan valtavirtaa ja vastavirtaa. Yhtyeellä on edelleen oma levy-yhtiö Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto, mutta toisin kuin ennen nykyään Apulannan biisit soivat radiossa, ja jengiä riittää keikoille.

- Punk on edustanut aina elinvoimaista ilmaisutapaa ja sitä, että voi ja pitää olla oma itsensä. Kuvien kumartelemattomuus ja auktoriteettien kyseenalaistaminen ovat edelleen meidän ydinjuttua. Musiikki on vähän muuttunut ja saanut vuosien varrella eri sävyjä. Voimme olla kuin kala vedessä missä tahansa tilanteessa eikä vain punkluolissa, mutta meininki on aina ollut sama. Siitä olen iloinen, Santapukki sanoo.

Mimosa Willamo Mandyn roolissa. // Kuva: Lars Johnson/Teit meistä kauniin

Myös elokuvan casting-prosessi oli loppujen lopuksi aika punk.

Koe-esiintymisissä näyttelijät vakuuttivat naamat peruslukemilla ohjaajalle osaavansa soittaa. Totuus oli toinen, ja se paljastui vasta, kun roolitus oli valmis. Todellisuudessa vain Mandyä esittävä Mimosa Willamo osasi basson alkeet. Muut eivät olleet koskeneetkaan soittimiinsa aiemmin.

- Tilaisuus tekee varkaan. Varsinainen oppiminen alkoi Heinolassa, kun saimme Apulannan alkuperäisen Sahan treenikämpän käyttöön. Bändi lyötiin kasaan, ja opetimme toisiamme. Kaikkien yhteisiä bänditreenejä oli siis nolla ennen kuvausten alkua, Tuukka Temosta näyttelevä Iiro Panula kertoo.

Apulannan Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen arvostavat näyttelijöiden meininkiä.

- Noinhan mekin juuri toimimme, jos saimme johonkin hyvään paikkaan oven auki. Lupailimme, että hoituu ja hoidettiin se sitten vaikka viikossa. Juuri näin pitääkin toimia. Arvostan tuollaista, Santapukki sanoo.

Teit meistä kauniin -elokuva saa ensi-iltansa 9. syyskuuta vuonna 2016.

Lue myös:

Santa Cruz esittää Tehosekoitinta Apulanta-elokuvassa – bändin sisäiset roolit vaihtuvat täysin

Apulanta-elokuvan näyttelijät muistuttavat hämmentävän paljon esikuviaan – vertaa itse

Roope Salminen näyttelee Apulanta-elokuvassa yhtyeen perustajaa: "Olen monta vuotta kolkutellut elokuvateollisuuden portteja"