Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Kahden maan kameleontit

Inhimillinen tekijä, yle tv1
Asko Sahlberg, Anne Flinkkilä, Jarmo Mäkinen ja Kai Latvalehto puhuvat toisen polven ruotsinsuomalaisuudesta. Inhimillinen tekijä, yle tv1 inhimillinen tekijä

TV1 keskiviikkona 28.10.2015 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 31.10. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Kun lapsena tottuu reissaaman kahden maan välillä, vaihtaa sujuvasti kielestä toiseen ja on suomalainen ja ruotsinsuomalainen ja göteborgilainen, niin mihin sitä ihminen oikein kuuluu? Vai kuuluuko mihinkään?

Tutkija Kai Latvalehto, kirjailija Asko Sahlberg ja näyttelijä Jarmo Mäkinen tekevät tiliä oman ruotsinsuomalaisuutensa kanssa.

Dokumentti antoi vastauksia

Kai Latvalehto muistetaan suomirokkia soittavan Aknestik-yhtyeen muusikkona. Nyt hän valmistelee väitöskirjaa itsensä kaltaisista ihmisistä eli toisen polven ruotsinsuomalaisista.

Kai oli 2-vuotias, kun perhe muutti Ruotsiin Göteborgiin. Hän oppi nopeasti ruotsin kielen, mutta säilytti myös suomen kielen, koska sitä puhuttiin kotona ja kesälomareissuilla Suomessa.

Kun hän oli 13-vuotias, vanhemmat ilmoittivat, että nyt palataan Suomeen lopullisesti. Lähtö oli Kaille vaikea, hän itki ja raivosi vanhemmilleen monta viikkoa. Toisaalta hän odotti Suomeen muuttoa, koska käytännöllisenä nuorena miehenä arveli saavansa helpommin tyttöystäviä, kun on samanniminen kuin muutkin.

Loppujen lopuksi kävi niin, että Kai torjui koko Ruotsin lapsuutensa ja vasta oman pojan syntymä laukaisi ison kriisin. Miksi koen jatkuvasti ulkopuolisuutta? Miksi minun lapsuudessani on niin paljon mustia aukkoja?

Kai on käynyt läpi tuntojaan palkitussa dokumenttielokuvassa Laulu koti-ikävästä. Aiinä hän matkustaa isänsä kanssa Ruotsin lapsuuden maisemiin. Dokumentin jälkeen Kain elämässä ei mikään ole enää entistä. Niin paljon tuli vastauksia omiin kysymyksiin.

Mies varjoisilta kujilta

Oli vähällä, ettei kirjailija Asko Sahlbergistä tullut samanlainen ruotsinsuomalainen kuin Kaista.

Perhe odotti laukut pakattuina isää, jonka piti viedä perhe Ruotsiin. Isä kuitenkin kuoli tapaturmaisesti ja perhe joutui jäämään Suomeen.

Meni muutama vuosikymmen ja Asko seisoi Göteborgin rautatieasemalla ja ihmetteli, että minne päin lähtisi.

Asko pakeni jollakin tasolla Suomea, sillä takana oli vaikea avioero ja konkurssiin menneet yritykset. Toisaalta, maastamuutto teki hänestä kirjailijan, joka on romaaneissaan kertonut ruotsinsuomalaisten elämästä, liikkunut vähän varjoisemmilla kujilla suomalaistensa kanssa.

Onko Asko ruotsinsuomalainen? Kyllä, mutta eri tavalla kuin Kai.

Hiljainen, työteliäs ihminen

Näyttelijä Jarmo Mäkinen ei saa kulkea Ruotsissa rauhassa, nimikirjoitusten pyytäjiä ja selfien ottajia riittää.

Jarmo on Ruotsin tunnetuimpia suomalaisia, joka on kymmenissä televisio- ja elokuvarooleissa esittänyt synkkää, vähäpuheista miestä, useimmiten suomalaistaustaista poliisia tai konnaa.

Onko Jarmon synkkä hahmo se kuva suomalaisesta miehestä, jonka ruotsalaiset haluavat nähdä? ”On se”, sanovat myös Kai ja Asko.

Kain mielestä kuvalla on juuret todellisuudessa, sillä valtaosa suurten muuttovuosien aikana Ruotsiin muuttaneista suomalaisista oli maaseudun asukkaita, hiljaisia, työteliäitä ihmisiä, jotka lähtivät Ruotsiin nimenomaan työn, ei uuden elämän perään.

Sosiaaliset taidot eivät olleet kultivoituneiden ruotsalaisten tasolla.

Askon kirjoissa seikkailee mies nimeltä Jakobson, joka on kirjailijan mukaan kuin ilmetty Jarmo!

Siirtolaisuuden häpeä

Kai on vasta aikuisena uskaltanut tunnustaa, että hän on hävennyt lapsena suomalaisuuttaan. Huonommuuden tunteista ei kotona puhuttu, mutta lapsi tajusi jo varhain, että taustasta on tietyissä tilanteissa parasta vaeita.

Ammattimiehenä Jarmo taas on Ruotsissa omassa arvossaan, mutta hänellä on paljon sukulaisia Ruotsissa ja hän sanoo, että tunnistaa kyllä siirtolaisuuden häpeän, ollaan vähän arempia, hiljaisempia.

"Vaikka ruotsinsuomalaiset ovat suurin vähemmistö Ruotsissa, heitä ei kuitenkaan ole juuri näkyvillä paikoilla esimerkiksi valtakunnan politiikassa", ihmettelee Asko. "Jonkinlainen isäntä-renki -ajattelu siellä näkyy."

Kai on joutunut taistelemaan ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Miksi kokee nimenomaan kuluttavaa, huonoa ulkopuolisuutta niin Suomessa kuin Ruotsissakin?

Lapsuudenkaveri Timokin sanoo dokumentissa, että sen kanssa vain pitää elää, siitä ei ikinä pääse eroon.

Iloisempi ruotsin kieli

Kaille oli käänteentekevä oivallus se, että hän on ihminen, jolla on kahdet juuret. Että hän ei ole puolikas, vaan sellainen joka voi käyttää sekä suomalaista että ruotsalaista puolta itsessään vähän tilanteen mukaan.

Askolle ulkopuolisuus on oma valinta ja voimavara. Hän on varsin vaikuttunut Kain ajattelusta ja sanookin, että on myös omasta itsestä kiinni näkeekö oman taustansa rikkautena vai puutteena. Kain mielestä tässä voisi olla ajatuksen siementä myös meillä kuumana käyvään maahanmuuttokeskusteluun.

Miten tuetaan sekä omien että uusien juurien kasvamista?

Kai , Asko ja Jarmo tunnistavat kameleontin itsessään. He sujahtavat ruotsalaiseen ja suomalaiseen ajatteluun nykyään aika vaivattomasti. Kielellä on valtava merkitys.

Kaikki kolme sanovat olevansa ruotsia puhuessaan jotenkin iloisempia ja elosampia, ääni nousee ja kädet käyvät. Jopa rakkaudesta puhuminen on helpompaa ruotsiksi kuin suomeksi.

Jarmo sanoo, että hän on herkkä ihminen, joka on ollut varsinkin nuorena synkkään maailmantuskaan taipuvainen. Siksi pienet matkat kepeämpään kulttuuriin tekevät myös hyvää.

Kommentit