Hyppää pääsisältöön

Itse teossa – suomalainen cosplayharrastaja tekee kaiken itse

Kuvassa Ina Dolk
Kuvassa Ina Dolk. Kuvassa Ina Dolk Kuva: Eveliina Kronqvis cosplay sm

Cosplay on pukuilua, erilaisiksi hahmoiksi pukeutumista, pukujen suunnittelua ja valmistusta. Cosplay on käsityötä, mutta myös teatteria, esiintymistä ja eläytymistä. Joku saattaa kuvailla cosplayta jopa elämäntavaksi. Suomessa cosplayharrastus näkyy ja kuuluu pääasiassa cosplayta sivuavissa tapahtumissa, mutta marraskuussa saavutetaan uusi virstanpylväs kun Kulttuuriareena Glorialla järjestetään historian ensimmäiset cosplayn suomenmestaruuskilpailut.

Cosplay näyttää erilaiselta eri puolilla maailmaa. Suomalainen cosplaykulttuuri on käsityöpainotteista. Siinä missä vaikkapa japanilainen cosplayharrastaja voi ostaa pukunsa valmiina ja kiinnittää eniten huomiota hahmon pituuden ja silmien värin tarkkaan seuraamiseen, aloittaa suomalainen cosplayharrastaja yleensä hahmonluontinsa puvun valmistuksesta. Puku tehdään itse, usein alusta loppuun asti. Joskus kirpputorilta tai kaapin pohjalta löytyneet vaatteet pääsevät osaksi pukua muokkausten saattelemina, mutta suomalainen cosplayharrastaja ei pelkää aloittaa tyhjästä. Aina ei mielikuvituksellisille vaatteille löydy valmiita kaavoja, mutta se ei harrastajaa hetkauta – pukuun sovelletaan muita kaavoja tai puku tehdään jopa ilman niitä.

Kuvassa Mira Rauhala ja Elina Rimpiläinen.
Kuvassa Mira Rauhala ja Elina Rimpiläinen. Kuvassa Mira Rauhala ja Elina Rimpiläinen. Kuva: Emilia Lahtinen cosplay sm

Ompelun ohella mahtuu suomalaisen cosplayharrastuksen piiriin myös rakentamista. Propit, eli kaikki aseet, valtikat, siivet, hännät tai mitkä tahansa pukuun kuuluvat somisteet saavat muotonsa mitä mielikuvituksellisimmista materiaaleista. Moni makuualusta on saanut uuden elämän haarniskana ja eristelevystä muotoutuu kaikkea aina sarvista ylimääräisiin raajoihin asti. Toki proppeja voi valmistaa myös niille tarkoitetusta materiaalista, kuten worblasta (kuumuudella muokattavasta muovista), mutta cosplayharrastajalle kelpaavat myös kotoa löytyvät tarvikkeet.

Kuvassa Teme Sandblom.
Kuvassa Teme Sandblom. Kuvassa Teme Sandblom. Kuva: Eveliina Kronqvis cosplay sm

Mitä suomalainen cosplayharrastaja sitten tekee kun puku on valmis? Pääasiassa cosplaypukuja näkee erilaisissa tapahtumissa. Suomessa järjestetään vuosittain kymmenkunta tapahtumaa, joissa on cosplayaiheista ohjelmaa tai cosplaykisoja. Suomalainen Cosvision ry järjestää jopa vain ja ainoastaan cosplayta käsitteleviä tapahtumia, joista tuorein esimerkki ovat marraskuussa käytävät cosplayn suomenmestaruuskisat.

Vaikka cosplay on käsityökeskeinen harrastus, ovat cosplaykisat muutakin kuin ompelujäljen arvostelua. Cosplayn suomenmestaruuskilpailuissa kisataan kahdessa sarjassa – yksilöinä sekä ryhminä – ja jokainen kisaaja esiintyy. Cosplaykisojen seuraaminen onkin kuin lyhyiden, kolmeminuuttisten näytelmien katsomista. Ainoana erona on, että cosplayharrastaja tekee itse pukunsa, proppinsa, lavasteensa, taustanauhansa ja käsikirjoituksensa.

Kuvassa Maiju Härkönen
Kuvassa Maiju Härkönen Kuvassa Maiju Härkönen Kuva: Emilia Lahtinen cosplay sm

Cosplay onkin loppupeleissä yllättävän laajoja taitoja vaativa harrastus. Siinä piileekin osittain harrastuksen hienous; mikään taito ei mene cosplayn parissa hukkaan. Osaatko kutoa? Valitse hahmo, jolle voit tehdä kaulahuivin tai villapaidan. Tiedätkö kaiken autoista? Silloin tiedät varmasti millä spraymaalilla mikäkin proppi kannattaa maalata. Oletko musikaalinen? Tee esitys jossa laulat tai soitat ja valloita yleisösi!

Cosplayharrastus antaa myös tilaa kehittää täysin uusia taitoja. Kaavojen tekeminen tyhjästä ja proppien rakentaminen kaapista löytyvistä osasista johtaa joskus siihen, että cosplayharrastaja löytää itsestään aivan uutta osaamista. Kannattaa kokeilla; ehkäpä juuri sinä oletkin äärettömän taitava kokoamaan kertakäyttölusikoista suomupanssarin?

Sofia Flinck

Cosplaysta voi nauttia Yle Teemalla lauantaina 14.11. kun ensimmäiset cosplayn suomenmestaruuskisat lähetetään suorana.

  • Viikon 34 vinkit: Game of Thronesin uusinnat ennen viimeistä kautta alkavat!

    Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 34.

    Viikolla 34 päästään nauttimaan menestyssarja Game of Thronesin kuudennen kauden uusinnoista. Heti sen perään näytetään myös sarjan seitsemäs kausi ennen viimeisen tuotantokauden esitystä joulukuussa 2019! Ja jos viime kevään puheenaiheeksi noussut suomalaiskomedia M/S Romantic jäi välistä, senkin pääsee ahmimaan elokuun puolivälin sarjanälkään.

  • Koripallon MM 2019 - Yle näyttää 17 ottelua suorana

    Yle näyttää 17 ottelua suorana Koripallon MM-kisoista.

    Koripallon maailmanmestaruuskilpailut pelataan tänä vuonna Kiinassa 31.8.-15.9.2019. Yle seuraa kisoja isosti näyttäen peräti 17 ottelua suorana. Ottelut nähdään Suomen aikaan iltapäivisin. Lisäksi arkena esitettävistä peleistä lähetetään tunnin kooste iltaisin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua