Hyppää pääsisältöön

Tiesitkö, että sokerihumala on myytti?

Sokerihumalaa ei ole?
Sokerihumalaa ei ole? Kuva: Shutterstock, Yle mhl jakso 3

Sokerihumalaa on iät ja ajat syytetty lasten villiintymisestä ja levottomasta käytöksestä juhlissa ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Tämänhetkisen tutkimuksen mukaan syypäänä levottomuuteen ei kuitenkaan ole sokeri, vaan lasten vanhemmat. Ne vanhemmat, jotka uskovat sokerihumalaan ilmiönä, pystyvät "Pöperöproffa" Patrik Borgin mukaan psyykkaamaan itsensä näkemään sokerihumalan lapsessaan.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun linkki sokerin ja lasten hyperaktiivisuuden välillä kumotaan. Aiheesta on kirjoiteltu ja tehty lukuisia tutkimuksia, mm. Cambridgen yliopistossa, missä tutkittiin suklaan vaikutusta alle kouluikäisiin lapsiin. Silti varsinaista tieteellistä näyttöä sokerin vaikutuksesta lapsen käyttäytymiseen ei ole. Borgin mielestä sokeria kauhistellaan liikaa.

- Tietenkään sokeri ei ole terveellinen ravintoaine, mutta sen ymprärille on muodostunut oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Varsinaista sokerihumalaa ei ole todettu olevan olemassa ja sen vuoksi ilmiötä ei tulisi liioitella, Borg kertoo Marja Hintikka Liven toimitukselle.

Riehakkuuden syynä puhdas ilo?

Sokerin sijaan synttärijuhlissa kirmailevat lapset näyttäisivät mitä todennäköisimmin villiintyvän toistensa seurasta ja siitä, että kerrankin saa luvan kanssa pitää hauskaa - ja herkutella. Vanhempi, joka uskoo sokerihumalaan odottaa jälkikasvunsa levottoman käytöksen johtuvan sokeria pullollaan olevan juhlapöydän antimista, helposti myös tiukentaa ohjaksia lapseen juhlapaikoilla. Tuolloin lapsen käytös yleensä muuttuu entistäkin riehakkaammaksi. Se, minkä aikuinen on odottanut tapahtuvan, on tapahtunut, mutta ei siksi, että lapsi on nauttinut annoksen synttärikakkua ja keksejä. (Ja elänyt niitä lapsen arjen huippuhetkiä.)

Mikä sitten on saanut meidät aikuiset uskomaan sokerihumalaan, jos sitä ei ole olemassa?

- Kaiken epäterveellisen vaikutuksia on taipumusta paisutella. Kukaanhan ei tiedä, mitä tapahtuu, jos pikku lapsi vetää ihan poskettoman määrän sokeria. Lapset ovat yksilöitä ja kokemuksia on moneen junaan. Mielestäni parempi olisi aina katsoa ensin sitä tutkimusta, Borg lisää.

Ravitsemusasiantuntijana toimivan Borgin mukaan lapsille tarjottavat sokerikuormat tutkimuksissa vastaavat yleensä 70 - 200 gramman irtokarkkiannoksen syömistä.

Energiajuomien myynnin rajoitukset puhuttavat

Borg ottaa positiivisena vastaan rajoitukset lasten ja nuorten energiajuomien käytössä. Energiajuomissa levottomuutta ei aiheuta niinkään sokeri, vaan kofeiini. Viime viikolla mielipiteitä jakoi Nurmeksen kaupunki, missä energiajuomia ei enää saa myydä alle 18-vuotiaille. Energiajuomista on tullut monille nuorille aterian korvikkeita ja vanhemmille uusia huolen aiheita.

- Jos aikuinenkin jo tulee energiajuomasta yliaktiiviseksi ja levottomaksi, on joku raja vedettävä. Mielestäni 12 olisi ehkä sopivampi ikäraja kuin 18 vuotta, mutta signaali on hyvä.

Mitä lasten levottomuuteen tulee, Borgin mielestä juhlatilanteissa olisi tärkeämpää tarkastella paikalla olevien aikuisten eikä niinkään lasten käytöstä.

Rajoitammeko lastemme synttäriherkuttelua oman etumme vuoksi? Miksi?

Lisää ohjelmasta

Marja Hintikka Live: Miten toimia, kun lapsen ylipaino huolestuttaa?
Marja Hintikka Live: Miten toimia, kun lapsen ylipaino huolestuttaa? Kuva: iStockphoto/Yle marja hintikka live
Marja Hintikka Live: Pakkosyöttö.
Marja Hintikka Live: Pakkosyöttö. Kuva: Yle pakkosyöttö
Marja Hintikka Live, seksikoulu
Marja Hintikka Live, seksikoulu seksikoulu
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta
Marja Hintikka riemuitsee Kultainen Venla -palkinnosta Kuva: Maria Ainamo kultainen venla
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio
Vapaus johtaa kansaa, kuvamanipulaatio Kuva: (c) Photograph by Erich Lessing Marja Hintikka Live
Joulukuusi ja koristeineen.
Joulukuusi ja koristeineen. Kuva: Pixabay joulu
Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.