Hyppää pääsisältöön

Face of God lopettaa – laulaja Leo Stillman soolouralle

Vuonna 2010 perustettu rockyhtye Face of God soittaa uransa viimeisen keikan tänään 24. lokakuuta Helsingin Kuudennella Linjalla.

Face of God -yhtyeen ensimmäinen promokuva.

Vuonna 2011 YleX:n Uuden musiikin ohjelmat kommentoivat lupaavaa Face of God -yhtyettä näin:

Tykkäämme:

- Suoraan vasten kasvoja iskevästä tiukasta soitannasta, ja hienovaraisesti käytetyistä mahtipontisista melodioista.

Vielä odotamme:

- Sitä ”hitikästä” biisiä, joka nostaa bändin uudelle tasolle. Triona yhtye saa tehdä myös töitä, että soundi pysyy tarpeeksi isona.

Kristallipallo:

- Muutaman vuoden päästä Face Of God lämmittelee Biffy Clyroa.

Uran mullistavaa hittibiisiä ei koskaan syntynyt, joka olisi tuonut bändille levytyssopimuksen ja paikan Biffy Clyron lämppärinä, mutta sen sijaan yhtye pääsi soittamaan muun muassa Britteihin, Jenkkeihin, Venäjälle ja Saksaan, sekä HIM-yhtyeen lämppärinä Helsingin legendaarisella Tavastialla.

Viiteen vuoteen mahtui yli 400 keikkaa, Suomen Musiikin kautta julkaistu Happy-cover, YleX:n skabavoitto, joka teki Face of Godin Elephant-kappaleesta leffamusiikkia Paula Vesalan tähdittämässä 3 Simoa -elokuvassa ja paljon muuta.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Leo Stillman ei ole katkera, vaikka levy-yhtiöiden ovet eivät avautuneet bändin musiikille lukuisista yrityksistä huolimatta. Nyt hän keskittyy soolouraansa nimellä LEO ja on allekirjoittanut kustannussopimuksen Pete Eklundin perustaman Kaihon kanssa.

- Alkuvuodesta julkaistaan ensimmäinen soolosingle ja levy tulee myöhemmin. Andy McCoy soittaa levyllä kitaraa. Emme mahdu samaan bändiin, joten Andy ei voi olla keikkakitaristi. Ei se ole dokaamisesta kiinni. Voin sanoa, kun ollaan oltu Andyn kanssa, niin meidän porukka on juonut enemmän, Stillman kommentoi YleX:lle.

Face of Godin keulakuva pitää yhtyeensä tärkeimpinä saavutuksina ulkomaan keikkoja. Stillmanin mielestä Jenkeissä oli ”kaikkein siisteintä”, vaikka juuri sen kiertueen jälkeen bändi päätti jäädä tauolle Suomeen palattuaan.

- Hommassa ei tuntunut olevan enää mitään järkeä. Rumpalit vaihtuivat ja koko juttu alkoi tuntua Spinal Tapiltä, eikä yhteistä musiikillista säveltä enää löytynyt. Tauon aikana kaikki muut jutut alkoivat tuntua hyviltä ja päätimme lopettaa.

Nyt Face of God -yhtyeen viimeisenä iltana Stillman ymmärtää levymoguli Asko Kallosen kritiikin.

- Kävimme monta kertaa neuvotteluissa. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut sen pointin. Silloin kun menee juttelemaan, niin kelaa olevansa maailman paras. On maailman paras bändi ja parhaat biisit. Sitten siellä on vastassa levy-yhtiön tyyppi, joka kuulee joka päivä miljoona demoa ja sanoo, ettei tämä ole vielä riittävän hyvää, vaikka itse on sitä mieltä, että tämä on tässä ja valmista kamaa. Jälkeenpäin kaikesta on ollut hyötyä. Nyt tiedän mitä haluan ja mitä voin tehdä toisin.

Stillman sai kuitenkin uskomattoman mahdollisuuden osoittaa, että hänen kappaleensa ovat merkittäviä. Face of God soitti viime kesänä Helsingin Olympiastadionilla keikan, jonka tahtiin tanssi 40 000 urheilijaa Gymnaestrad-tapahtumassa.

- Stadionkeikka on yksi bändiuran parhaista muistoista. 40 000 ihmistä tanssi meidän Be There -biisin tahtiin, vaikka levy-yhtiö sanoi, ettei tämä ole tarpeeksi tarttuva. Siitä tuli haha-fiilis. Mun mielestä se biisi on hitti vieläkin.

Stillman painottaa myös YleX:n merkitystä bändin uralla. Skabavoiton lisäksi Face of Godin Elephant soi Juhani Kenttämaan tehobiisinä ja YleX seurasi yhtyeen uraa myös netissä popuutisten kautta.

- YleX:n merkitys on ollut suuri. Se on ensimmäinen radio, joka soitti meitä koskaan. Olen kiitollinen YleX:lle, koska se on niin hyvä ponnahduslauta uusille bändeille.

Lue myös:

Love Records -leffan roolitus selvillä – he esittävät nuorta Remua, Hectoria, Davea ja muita musiikkilegendoja

Lentopelko, yllättävä angiina ja viisumipaniikki – suomalaisbändi Venäjän rundille

Suomalaisbändi Face of God versioi Happy-megahittiä – musavideolla mukana YleX:n juontaja

YleX:n #jälkkä-lappu päätyi musavideoon – katso

Suomirockin uusi sukupolvi – näin heidän tiensä ovat risteytyneet

Suomalaisbändin brittikeikalla vaaratilanne

Face of God etsii Finnvoxilla Ville Valon salaviestiä ja Baddingin henkeä

Juhani Kenttämaa: Face Of God / Elephant

3 Simoa -leffan musavideot ovat valmiit!