Hyppää pääsisältöön

Hilkka Olkinuora naiseuden ytimessä

Hilkka Olkinuora
Hilkka Olkinuora Kuva: Yle, Petri Vilén hilkka olkinuora

Hilkka Olkinuora on tunnettu pastori, kirjailija, toimittaja, feministi ja myös äiti, puoliso, isoäiti. Vastaanottaessaan Fredrika Runeberg -palkinnon muutama vuosi sitten häntä luonnehdittiin osuvasti yhteiskunnallis-äidilliseksi vaikuttajaksi. Olkinuora puhuu nyt lämpimästi naiseuden ytimestä.

– Isäni kuoli, kun olin kahdeksanvuotias. Sillä on sikäli merkitystä, että menestyneet naisjohtajat ovat tutkitusti olleet isän tyttöjä ja minä olin sellainen, ehdin saada sen taustan. Toisaalta meitä on monta, jotka vanhemmiten havaitsevat, että isältä saamatta jäänyt arvostus ja tuki on monella tavalla vaikuttanut siihen, miten itsensä on ihmisenä ja naisena mieltänyt.

– Äiti puolestaan on vaikuttanut sillä, kun hän nuorena leskenä jatkoi lääkärinammattiaan ja eteni ihan ylilääkäriksi asti. Meillä oli aina kotiapulainen, joten oli itsestään selvää, että naiselle on mahdollista ja toivottavaa toteuttaa omaa osaamistaan. Oikeastaan vasta, kun olin itse työelämässä, tajusin, että herranjumala se, että on nainen voikin olla ongelma eikä mahdollisuus. Toisaalta olen aina ollut miesvaltaisissa työyhteisöissä, ja jos ylittää ne hankaluudet joita miehet järjestävät, niin onhan siitä myös hyötyä. Kun on ainut, nuorin ja kaunein, totta kai siinä saa mahdollisuuksia, joita muuten ei saisi.

Sisäistä kauneutta?

– Olen varmaan hyvin klassinen 40–50-luvun lapsi – tyttö, jolle sanottiin, että ulkoisella kauneudella ei ole väliä vaan se on se sisäinen kauneus. Tärkeintä, että on puettu siististi ja ehjästi ja ajattelee muiden tarpeita siinä ohessa. Minulla meni hirveän monta vuotta ennen kuin ajattelin, että voisin esimerkiksi olla kaunis. Sisäinen minäkuvani oli hurjan kehittymätön.

Minulla meni hirveän monta vuotta ennen kuin ajattelin, että voisin esimerkiksi olla kaunis. Sisäinen minäkuvani oli hurjan kehittymätön.

– Nyt jälkeenpäin harmittaa kaikki ne vuodet, jolloin luulee olevansa läski. Sitten kun on itse aidosti lihava, huomaa että ’ou nou’, multa on jäänyt aika paljon elämää elämättä. Mutta en ole tässä yksin. Tunnen paljon naisia, joilla on ihan sama juttu. He alkavat viihtyä omassa kehossaan sitten vasta, kun joidenkin mielestä paras käyttöpäivä on jo mennyt.

– Jos ajattelee mies-nainen -rooleja, niin kyllä pidän hirmuisen tärkeänä myös sitä, että nainen saa säilyttää turhamaisuuden, koketerian ja erotiikan ihan iästä ja ulkonäöstä riippumatta. Joskus tuntuu surulliselta, että nuoret tytöt ovat omaksuneet vastaiskunomaisen suhteen miehiin, että heitä sitten valkoviinilasin ääressä ruoditaan aika karusti.

Äiti, perhe

– Aikanaanhan minun piti pelastaa ihmiskunta eikä suorastaan lisätä sitä. Mutta niin vaan on, että meidän uusperheessä tulee nyt olleeksi kahdeksan lasta: oli kolme minun, kaksi miehen ja kolme yhteistä, joista meidän ensimmäinen kuoli ihan vauvana. Nämä ensimmäiset lapset ovat syntyneet aikana, jolloin äitiysloma oli kaksi kuukautta lapsen syntymästä. Nyt kun pappina kastan näitä kaksi kuukautta vanhoja kysyn itseltäni, kuinka koskaan olen voinut jättää näin pienen.

– Jos elämässä tekee mieluiten sen, mitä todennäköisesti katuu vähiten, niin kyllä olisin varmasti katunut sitä, jos en olisi tämän toisen lapsilauman yhteydessä jäänyt kotiin ja kokenut mitä se on. Periaatteessahan se olisi vaihtoehto kaikille ja on miesten ja lasten kannalta surullista, että isät edelleen niin vähän niin tekevät.

Olen sanonut myös lapsillemme, että kaikki on mahdollista, mutta ei yhtä aikaa. Aina jostain täytyy luopua jonkun toisen hyväksi ja parhaatkin suunnitelmat voivat muuttua.

– Joka väittää, että perhe ja työ sopivat yhteen mutkattomasti, kertoo sitä totuutta jonka hän itse haluaa kuulla. Onhan se vaikeaa aina ihan riippumatta työn tai perheen laadusta. Olen sanonut myös lapsillemme, että kaikki on mahdollista, mutta ei yhtä aikaa. Aina jostain täytyy luopua jonkun toisen hyväksi ja parhaatkin suunnitelmat voivat muuttua. Sanotaan, että jos haluaa saada jumalan nauramaan, niin kertoo hänelle mitä suunnittelee.

– Minusta on surullista, että nyt perhevapaat ja joustavat työmahdollisuudet ovat taas jäämässä pois taloudellisista syistä, koska on hirveän merkittävää, että ihminen saa olla siinä missä hän kokee olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos äitiydestä puhutaan, ne ovat asioita joita ei voi lykätä: lapsi on pieni silloin kun se on.

– Nythän nimenomaan meitä vanhempia naisia riepottaa pikkulapsitilanteen toisinto. Eli nyt kun me hoidetaan omia vanhempia, niin me ollaan työnantajan silmissä samalla tavalla epäilyttäviä työntekijöitä, joiden milloin tahansa pitää lähteä hoitamaan perhevelvollisuuksiaan.

Miehen elämää

– Olen elänyt toistakymmentä vuotta yksinhuoltajana. Tein yhdessä vaiheessa kahta työtä, jotta minulla oli kotona kotiapulainen. Ne vuodet elin kuin mies ja viihdyin tosi hyvin. Saatoin päivänä A sanoa, että päivänä B tarvitsen valkoisen puseron, ja se oli pestynä ja silitettynä odottamassa. Huomasin, että miehenä elämisessä on paljon hyviä puolia.

– Tässä kolmikymppisessä, viimeiseksi jäävässä liitossani meillä oli hirmuisen perinteiset roolit ja työ, muutot, kaikki tehtiin miehen ehdoilla. Aika usein kun puuhailin täällä sisällä ja mies puuhaili tuolla ulkona, oli miehelläni tapana naureskella, että näkisivätpä feministiystäväsi sinut nyt. Mutta siinä oli varmasti avainsana vapaaehtoisuus. Niin kauan, kun kokee pystyvänsä itse valitsemaan eikä valintaani ohjaa se, että välitäthän sinä minusta ja valitsenhan minä nyt sinun kannaltasi oikein, vaan että sai itse valita kokonaisuuden kannalta oikein. Toisaalta kukaan ei komentanut, niin se oli kyllä aika ihanaa naisen elämää.

Työ

– Olen aina ollut kauhean onnellinen siitä, että en ole ollut mies. Minulla on ollut kokemus, että naisella sittenkin valinnan mahdollisuudet meidän kulttuurissamme ovat laajemmat. Kun esimerkiksi jäin Kauppalehdestä pois, naiset urputtivat, että meiltä meni roolimalli. Sen sijaan miehet ottivat yhteyttä ja sanoivat kadehtivansa sitä, että nainen voi ottaa elämässään askeleita myös sivusuuntaan ilman, että sanotaan että se on luuseri tai epäonnistunut.

Hilkka Olkinuora tietokoneella
Hilkka Olkinuora tietokoneella Kuva: Yle, Petri Vilén hilkka olkinuora

– Olen ollut työikäinen melkein puolivuosisataa ja olen siitä lähes kymmenen vuotta ollut kotona. Ne ovat olleet hirmuisen arvokkaita vuosia. Harvalla miehellä on esittää niin tyydyttävä kotona olemisen karriääri ja myös sellainen työura, jossa kokee saaneensa tarpeekseen tehdä. Kyllä naisella on sellaisia heikkouden ja hellyyden mahdollisuuksia, joita miehillä ei vielä ole. Näkeehän sen itsemurhatilastoistakin.

Pastori

– Kun aloin lukea teologiaa, oli taustalla ylioppilasvuoden vanha unelma. Silloin viisas opettajani sanoi: ’Älä mene ammattiin, jossa joku muu sanoo, mitä saat kysyä’. Ja niin minusta tuli sitten lehtimies ja sain kysyä ihan mitä halusin. Mutta vanha unelma jäi ja lähdin tutkimaan Euroopan historiaa teologian kautta. Eri vaiheiden jälkeen rohkaistuin myös papin virkaan. Enkä ole päivääkään sitä katunut.

Vaikka olin ollut useilla miesvaltaisilla työpaikoilla, jopa konepajalla töissä, missään naisia koskeva puheenparsi ja naisen halveksunta ei ollut niin räikeää kuin mitä se oli ja edelleen on kirkossa.

– Se, mikä minua hämmästytti oli, että vaikka olin ollut useilla miesvaltaisilla työpaikoilla, jopa konepajalla töissä, missään naisia koskeva puheenparsi ja naisen halveksunta ei ollut niin räikeää kuin mitä se oli ja edelleen on kirkossa. Siitä olen kovin surullinen. Siitä olen toisaalta hirveän iloinen, että kirkossa on paljon vahvaa naisliikehdintää ja kirkon historian naiset, raamatun naiset, on löydetty ihan uudella tavalla.

– Naisten keskinäinen oleminen on niin paljon mutkattomampaa. Kun miehet ovat koolla, pitää aina nuuhkia ne hännän alukset ja katsoa kuka on alfa ja kuka on mikäkin. Täytyy pitää kokouksia, joissa käytetään samat puheenvuorot, että ’niin kuin veli tässä sanoi, niin minäkin sanon’. Kirkossa naisen puhe on paljon välittömämpää ja välittävämpää kuin jos se olisi pelkästään miehen puhetta, mitä se oli sen kaksi tuhatta vuotta.

Vanha vihainen nainen?

– Olen ihan huolettomasti vanha. Myönnän, että se johtuu siitä, etten ainakaan nyt tiedä olevani sairas. Kyllähän vanhuuteen liittyy hirveän monesta asiasta luopuminen. Ei enää on sanamuoto, joka tulee vastaan ja täytyyhän se ottaa tosissaan. Minusta vanhan ihmisen ei pidä olla sellainen virkeä kuluttaja, joka pelaa golfia kunnes sinne kentälle kustannustehokkaasti kupsahtaa.

– Joku viikko sitten oli vanhusten viikko ja kyllä heidän yhteinen toiveensa oli itsenään nähdyksi tuleminen. Nyt kun pitää olla nuori, nätti ja nuorekas, niin vanhat kokevat että katseet kääntyvät pois, heitä ei katsota, heihin ei kosketa, he ovat enemmän tai vähemmän yököttäviä - kävelevä muistutus kuolevaisuudesta. Se että vanhatkin haluavat säilyttää integriteettinsä tai identiteetin, on hirmuisen tärkeää. Itse koen, että olen saanut sen ilon ja kunnian.

– Kieltämättä olen vanha ja nainen, ja minun vihastukseni johtuu siitä, että näen yhä uuden ja uuden ja uuden naissukupolven kävelevän vapaaehtoisesti tai pakotettuna niihin samoihin naiseuden kuoppiin, joita edeltävät sukupolvet ovat kaikin voimin yrittäneet saada peitetyksi. Että me vielä haluamme miellyttää muita enemmän kuin elää arvokasta, merkittävää elämää, että me vielä aina katsomme peiliin, kun etsimme syyllistä. Ja me löydämme sieltä peilistä aina jonkun, joka ei ole tarpeeksi kaunis. Kyllä olen vihainen siitä, että paratiisi on niin kaukana.

Naiset, rohkeutta!

– Toivoisin, että me naiset hyväksyisimme ja osaisimme hyödyntää omia juuriamme ja sitä omaa naiseksi kasvamisen historiaamme, jossa voi olla katkeria eroja, huonoa äitisuhdetta ja ties mitä, mutta myös hirveän paljon hyvää. Että hyödyntäisimme sitä kasvamista, että avautuisimme myös vanhoilla päivillämme muille ihmisille. Ettemme uskoisi sitä mantraa, että vain lapsuuden ystävät ovat oikeita ystäviä, että uskaltaisimme ystävystyä, rakastua, kiintyä ja antaa omastamme niin kauan kuin me olemme olemassa. Että etsisimme ja löytäisimme merkitystä omasta elämästämme.

Rohkeutta naisille toivoisin, rohkeutta elää.

– Onnellisuus ja rakkaus ovat hyvin yliarvostettuja, minä uskon ystävyyteen ja merkityksellisyyteen. Ne ovat molemminpuolisia, kestäviä asioita ja ne ovat myös hyvin naiseuden ytimessä. Rohkeutta naisille toivoisin, rohkeutta elää.

Kommentit