Hyppää pääsisältöön

Tapaa Au pairit -sarjan uuden kauden osallistujat: Mukana Jeesus-fani ja sydäntenmurskaaja

Au pairit haluavat tällä kaudella elämäänsä uusia tuulia, komeita miehiä ja kenguruita.

Au pairit -sarjan Henrietta, Isabella, Susa ja Juho. // Kuva: Yle

Viime kaudella Au pairit -sarjan suomalaiset kaitsivat lapsia ja etsivät itseään Yhdysvalloissa. Nyt au pairit valloittavat Australian. Uusinta kautta kuvataan parhaillaan ja jaksot esitetään Ylen kanavilla ensi keväänä.

Tänä vuonna sarjassa nähdään peliohjelmia juontanut Henrietta Kulmala, helluntaiseurakuntalainen Isabella Huotelin, parturi-kampaajaopiskelija Susa Kettunen ja kokiksi kouluttautunut Juho Takkinen.

Henrietta haluaa löytää ruskeasilmäisen surffipojan

Henrietta Kulmala // Kuva: YLE

20-vuotiaalle Henrietalle Australian matka on unelmien täyttymys.

- Olen aina sanonut, että jos kuolen ennen kun pääsen käymään Australiassa, niin haluan, että osa tuhkistani ripotellaan Australiaan, hän sanoo Ylen esittelyssä.

Henrietta on Helsingin yössä kuin kotonaan ja nauttii juhlimisesta. Au pair -pesti on hänelle mahdollisuus opetella kantamaan vastuuta. Henrietta haluaisi myös löytää itselleen Australiasta miehen ja käydä treffeillä jäätymättä.

- Olisihan se ihana löytää joku surffipoika, jolla on ruskeat silmät ja tumma tukka.

Kengurut, koalat ja iso kirkko houkuttelevat Isabellaa

Isabella Huotelin // Kuva: YLE

Syksyllä ylioppilaaksi kirjoittanut Isabella kuuluu Helluntaiseurakuntaan ja saa uskosta voimaa elämäänsä. Australiassa hän haluaisi vahvistaa uskoaan ja käydä jättikirkko Hillsong Churchissä.

- Olen uskovainen ja rakastan Jeesusta ja mä olen just semmoinen Jeesus­-fani, Isabella kertoo.

Uskonnon lisäksi sydäntä lähellä on ihmisten auttaminen. Isabella toivookin pääsevänsä työskentelemään vapaaehtoisena ihmiskaupan uhreja auttavaan järjestöön. Kaiken tämän ohella tuore ylioppilas toivoo myös bongaavansa kenguruita ja koalakarhuja.

Itsevarma Susa murskaa sydämiä maailmalla

Susa Kettunen // Kuva: YLE

18-vuotias Susa tykkää omien sanojensa mukaan “kulkea nokka pystyssä ja mulkoilla muita”. Lappeenrantalainen tunnetaan kotikaupungissaan ylpeänä sydäntenmurskaajana.

- Osaan kietoa miehet pikkusormen ympärille, Susa sanoo.

Hän haluaa nähdä maailmaa ja löytää elämälleen uuden suunnan. Kenties Australiassa vastaan tulee tiukat vaatimukset täyttävä mies.

Juho etsii itseään ja rikkoo stereotypioita

Juho Takkinen // Kuva: YLE

Porukan ainoa mies, 24-vuotias Juho, on työskennellyt kokin hommien lisäksi päiväkodissa ja koulussa. Ammatti lasten parissa voisi olla mieluisa myöhemminkin.

- Haluan rikkoa stereotypioita ja näyttää, että pojat voivat olla au paireja siinä missä tytötkin, hän sanoo.

Juho ei vielä tiedä, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Tavoitteena on matkustella ja nähdää maailmaa ennen kuin on aika asettua aloilleen asuntolainan, vaimon ja lapsien kanssa.

- Koskaan ei voi sanoa ei, mies toteaa.

Lue lisää uusista au paireista Ylen sivulta.