Hyppää pääsisältöön

27.10. Teeman Elävä arkisto: Toni Edelmann

Toni Edelmann ohjelmassa Sonetteja Pariisissa, 1997.
Toni Edelmann ohjelmassa Sonetteja Pariisissa, 1997. Kuva: YLE/Broadcasters sonetteja pariisissa

Säveltäjä Toni Edelmann syntyi 25.10.1945. Syntymäpäivän kunniaksi kuuntelemme hänen ajatuksiaan ja sävelmiään eri ajoilta.

Toni Edelmann kuuluu siihen omaperäiseen ja lahjakkaaseen säveltäjäsukupolveen, joka muokkasi 1960- ja 1970-lukujen laulumusiikin henkeä iskelmällisyydestä kohti kunnianhimoisempia sävelkulkuja. Edelmannin sävellyksissä voi kuulla jazzia, kansanmusiikkia tai taidemusiikkia, kuten hänen kollegoillaan Kaj Chydeniuksella, Eero Ojasella ja Otto Donnerillakin. Vasemmistolaisen laululiikkeen hovisäveltäjistä Edelmann suuntautui selkeimmin näyttämö- ja teatterimusiikkiin.

Edelmann pääsi vuonna 1968 Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan kirkkomusiikkia, mutta vaihtoi koulumusiikkilinjalle. Hän valmistui vuonna 1972 ja sai viran Teatterikoulusta, jossa opetti musiikkia ja teatterimusiikki-ilmaisua. Monet hänen laulujensa tunnetuimmista tulkeista ovatkin näyttelijöitä, kuten Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Anne Nielsen ja Sinikka Sokka.

Edelmannin tuotannon iso osa on tunnettujen runoilijoiden teksteihin sävellettyjä lauluja. Tunnetuimmat runosävellykset ovat Lasinen vuori (san. Aale Tynni), Armaan läheisyys (san. J.W. van Goethe), Tyttö ja ensilempi (san. Arvo Turtiainen), Sonetti 66 (san. William Shakespeare) ja Vaiheet (Hermann Hesse). Lisäksi hänen näyttämömusiikkiaan on jäänyt elämään muun muassa Pete Q:sta ja Ryhmäteatterin Taru Sormusten herrasta –esityksestä.

Toni Edelmannin sävelmiä

Arkistopaketissa nähdään Edelmannin lauluja kolmen erilaisen tulkitsijan esittäminä. Varhaisimmat esittää Marja-Riitta Väkevä, ja laulut ovat säveltäjän Teatterikoulu-vuosilta. Odota minua -taltiointi on vuodelta 1975, ja siinä Väkevä laulaa viisiosaisen laulusarja Marja-Leena Mikkolan teksteihin. Väkevää säestävässä triossa soittavat Toni Edelmann (piano), Gunnar Lausund (huilu), Veli-Pekka Räsänen (sello).

Lasimaalaus (1990) sisältää Edelmannin sävellyksiä Aila Meriluodon, Pentti Saarikosken ja Mia Bernerin, Aale Tynnin, Marja-Leena Mikkolan ja Märta Tikkasen runoihin. Laulut esittää Edelmannin tunnetuin tulkki, Eija Ahvo. Häntä säestävät ranskalaiset muusikot Marcel Azzola (hanuri), Gerard Jouannest (piano) ja François Rauber (piano). Kotimaassaan kolmikko on säestänyt paljon muun muassa Jacques Breliä, ja Rauber, joka on ollut Brelin laulujen luottosovittaja, on myös sovittanut Edelmannin laulut ohjelmaan.

Toni Edelmannin ja Marja-Leena Koukin poika, näyttelijä Samuli Edelmann levytti vuonna 1997 levyllisen isänsä musiikkia, lähinnä lauluja eurooppalaisten runoilijoiden teksteihin. Levytysten orkesteriosuudet tehtiin Pariisissa François Rauberin sovittamina, ja ohjelmassa Sonetteja Pariisissa (1997) seurataan levytysten kulkua ja Edelmannien mietteitä. ”Olisi hauska, jos joku tanssisi diskoissa tai yökerhoissa Goetheä illan viimeisenä kappaleena”, toteaa nuorempi Edelmann.

  • Lasimaalaus (1990) Esiintyjät Eija Ahvo, Marcel Azzola (hanuri), Gerard Jouannest (piano) ja François Rauber (piano). Äänitys Kari Kalliolahti, kuvaus Kunto Hirvikoski, ohjaus Esko Leimu. Tuotanto TV2 Musiikki.
  • Odota minua (1975) Esiintyjät Marja-Riitta Väkevä, Toni Edelmann, Gunnar Lausund, Veli-Pekka Räsänen. Kuvaus Kaarlo Pohjakallio, äänitys Marja-Liisa Lehtinen, ohjaus Titta Karakorpi. Tuotanto TV1 Teatteritoimitus.
  • Sonetteja Pariisissa (1997) Esiintyjät Samuli Edelmann ja François Rauberin studio-orkesteri. Kuvaus ja äänitys Pekka Littow, leikkaus Heikki Simola, käsikirjoitus ja ohjaus Santtu Luoto. Tuotanto Broadcasters Oy ja TV1 Viihdeohjelmat.
Kommentit
  • Uuden Kinon kevät 2019

    Lyhytelokuvia, joita näet televisiosta vain Yleltä.

    Uuden Kinon kevään pääteema on luopuminen. Useassa elokuvassa jokin asia päättyy: nuoruus, tv-sarja, elämä itse, ilkeä kiusaaminen, ystävyys, viattomuus ja lemmikkieläimestäkin täytyy luopua. Toisissa asiat päättyvät onnellisesti ja toisissa huonosti.

  • Olisiko teillä hetki aikaa keskustella Elviksestä?

    "Aika kiehtovan oloinen tyyppi. Kuka hän oli? Oikeasti."

    "Aika kiehtovan oloinen tyyppi. Kuka hän oli? Oikeasti." Elvis Presleylle omistetun Teemalauantain pitkä dokumentti saa Pekka Laineen – sittenkin – innostumaan.

  • Teema tanssii talvella 2019

    Teeman jokavuotinen tanssifestivaali 20.1.–17.2.

    Teema tanssii taas! Tanssia ruudussa sunnuntai-iltapäivisin 20.1.–17.2.

Yle Teema