Johanna Vehkoo
Yle
Kuopiolaisen ammattiopiston naisopiskelijoita ei ole käsketty peittämään kaula-aukkojaan. Ei ole mikään ihme, jos moni silti uskoo tähän ja muihin vastaaviin uutisankkoihin. Ne kun leviävät huomattavasti laajemmalle kuin korjattu tieto.
Ammoisina paperisten sanomalehtien ja yhtenäiskulttuurin aikoina uutisten kuluttajan oli helppo pysytellä kartalla korjatuista virheistä. Oikaisut löytyivät päivän lehdestä aina suunnilleen samalta paikalta. Kun yhä useampi saa uutisensa sosiaalisesta mediasta, oikaisut jäävät huomaamatta. Niiden löytäminen vaatii omaa aktiivisuutta, eivätkä verkkolehdet varsinaisesti edistä niiden leviämistä.
Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen.
Jotkut korjaavat virheitä vaivihkaa, eivätkä ilmoita muutoksista selkeästi lukijalle. Toiset noteeraavat vain, että juttua on muokattu, kun taas toiset yksilöivät tarkalleen, mihin asioihin ja milloin muokkauksia on tehty.
Journalistin ohjeissa sanotaan näin: "Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu. Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä."
On selvää, ettei ohjeita noudateta kovinkaan hyvin.
Anna meille päivittäinen someraivomme
Yhä tyypillisemmin ongelmia aiheuttaa valonnopea uutisointi, jolloin asian likimainkaan kaikkia puolia ei ole punnittu. Kun uutinen vielä otsikoidaan mahdollisimman rempseästi, ihmiset alkavat jakaa sitä sosiaalisessa mediassa lukematta otsikkoa pidemmälle. Näin väärinkäsitykset muuttuvat helposti vallitseviksi totuuksiksi.
Väärinkäsitykset muuttuvat helposti vallitseviksi totuuksiksi.
Alkuperäinen some-hitti leviää taatusti laajemmalle kuin myöhemmin ilmestyvä korjaus, joka ikävästi latistaa nautinnollista kohua.
Otetaan muutama esimerkkitapaus kuluvalta vuodelta ja tarkastellaan, miten ja missä korjauksesta kerrottiin lukijoille – vai kerrottiinko.
Tapaus 1: Opiskelijoiden ei käsketty pukeutua vähemmän paljastavasti
Savon Sanomat otsikoi jutun seuraavasti: "Ohjeistus naisopiskelijoille: Avarat kaula-aukot piiloon, etteivät turvapaikanhakijat hämmenny." Hivenen sekavassa tekstissä väitettiin, että "Pohjois-Savon opisto on pyrkinyt helpottamaan turvapaikkaa hakevien 16–17-vuotiaiden poikien kotouttamista antamalla pukeutumisohjeita naisopiskelijoille." Toisaalta jutussa todettiin, ettei ongelmia ole ollut.
Some-hitti leviää taatusti laajemmalle kuin myöhemmin ilmestyvä korjaus.
Hämmennys – ja pakollinen someraivo – syntyi viimeistään silloin, kun toiset lehdet vetivät mutkat suoriksi uutista siteeratessaan. Pelkästä opistolla käydystä keskustelusta syntyikin uutisissa virallinen ohjeistus.
Pohjois-Savon opisto yritti korjata asiaa tiedotteella ja Facebook-päivityksellä. (Facebook-sivulta korjausta ei enää löydy – sekin on osoitus siitä, miten herkästi tieto katoaa internetistä.)
Savon Sanomat julkaisi opiston rehtorin kannanoton, mutta ei linkittänyt siihen alkuperäisestä uutisesta, eikä kannanotosta puolestaan johda linkkiä takaisin uutiseen.
MTV Uutiset lisäsi räväkästi otsikoidun juttunsa loppuun rehtorin tarkennuksen. Moni muu lehti ei ole julkaissut asiasta minkäänlaista korjausta. Esimerkiksi useimmissa maakuntalehdissä juttu oli STT:n uutisena, eikä näiden perässä näkynyt korjauksia tai täydennyksiä.
Jupakka on malliesimerkki siitä, miten väärinkäsitykset ja liioittelut jäävät verkkoon elämään omaa elämäänsä.
Tapaus 2: Ruokakorivertailussa oli virheitä. Paljon virheitä.
Helsingin Sanomat pyrki tammikuussa palvelemaan kuluttajia ruokakorivertailulla. Jälkikäteen lehti huomasi virheitä niin metodissa (Lidlistä ei löydy monia muista kaupoista tuttuja tuotteita) kuin jutun hintataulukossa (yksittäisten tuotteiden hintoja oli kirjattu väärin ja osasta oli valittu vääränkokoinen pakkaus).
Lidlin ruokakassin hinta heitti jopa reilulla kahdellakymmenellä eurolla.
On hyvä myöntää rehdisti, että mokia tuli tehtyä ja kirjoittaa erillinen oikaisu.
Alkuperäisen jutun perään kirjattiin jo samana päivänä pitkähkö lista korjauksia. Silloinen politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari kirjoitti seuraavana päivänä kommentin otsikolla “HS:n ruokakorivertailussa oli virheitä”. Virheitä tosiaan oli, niin paljon, että ensimmäinen kommentoija pääsi lohkaisemaan: “Olisiko helpompaa luetella oikeaan osuneet asiat!”
Junkkarin ratkaisu oli oikea – on hyvä myöntää rehdisti, että mokia tuli tehtyä ja kirjoittaa erillinen oikaisu. Yksi paha puute tässäkin silti oli: Junkkarin jutusta ei ole linkkiä alkuperäiseen vertailuun eikä vertailusta Junkkarin tekstiin. Syynä lienee se, että molemmat jutut on julkaistu paperilehdessä, eikä oikaisua ole ajateltu nettinäkökulmasta.
Tapaus 3: Ryanair ei ole aikeissa kuljettaa turvapaikanhakijoita
Vihreä Lanka toimi oikaisun suhteen lähestulkoon mallikkaasti: se korjasi jutun tiedot viipymättä, linkitti lähteisiin ja jakoi korjausta sosiaalisessa mediassa. Jutun loppuun tuli merkintä: "Juttua korjattu klo 15.53 perusteellisesti."
Lanka kuitenkin nolostelee mokaansa jutun korjatussa otsikossa. Sen mukaan "media" uskoi huijausuutisen. Voisi sanoa ihan rehellisesti, että Vihreä Lanka uskoi. Periaatteessa alkuperäistä juttua ei pitäisi kokonaan poistaa, mutta Lanka on tehnyt juuri niin. On toisaalta ymmärrettävää, ettei alkuperäistä haluttu jättää nettiin pyörimään, sillä kun ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Läpinäkyvyyden kannalta olisi kuitenkin hyvä näyttää lukijalle, millainen alkuperäinen juttu oli.
Lisää läpinäkyvyyttä oikaisuihin
Vielä pari vuotta sitten oli tavallista, että tavalla tai toisella nolo juttu siivottiin pois verkosta ja toivottiin, ettei kukaan ollut ehtinyt ottaa ruutukaappausta. Nykyään tätä tapahtuu enää harvoin.
Oikaisut ja muut juttujen päivittämisen tavat eivät silti ole likimainkaan vakiintuneet. Oikaisu-sanaa vältellään verkossa ja juttuihin tehdään mieluummin muutoksia, lisäyksiä ja korjauksia. Kun kyseessä on väärä tulkinta, kuten yllä kuvatuista tapauksista kahdessa ensimmäisessä, oikaisu tuntunee toimituksissa liian voimakkaalta sanalta.
Oikaisu-sanaa vältellään verkossa.
Yleisradion toimittaja Eero Mäntymaa tutki suomalaisviestinten oikaisukäytäntöjä gradussaan ja kirjoitti aiheesta tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Todenmukainen journalismi.
Mäntymaalle selvisi, että verkkotoimituksilla on toki oikaisukäytännöt, mutta niiden kirjaaminen on vaihtelevaa. Osalla toimituksista ei ole lainkaan kirjallista ohjeistusta oikaisuista. Yleisömääriltään merkittävimmistä tiedotusvälineistä ainoastaan Yleisradio ja Hufvudstadsbladet olivat julkaisseet linjansa avoimesti verkossa.
Asiasta uutisoineiden tulisi vähintään korjata alkuperäistä artikkelia ja ilmoittaa selkeästi, mitä muutoksia siihen on tehty ja miksi.
Mäntymaa näkee verkko-oikaisuissa paljon parantamisen varaa. Tämän jutun esimerkkitapauksista hän toteaa, että kaikkien asiasta uutisoineiden tulisi vähintään korjata alkuperäistä artikkelia ja ilmoittaa selkeästi, mitä muutoksia siihen on tehty ja miksi. Vielä parempi olisi, jos lisäksi tehtäisiin uusi juttu, jossa oikaisusta kerrotaan erikseen. Nämä jutut pitää linkittää toisiinsa, sillä muuten lukijan on vaikea ymmärtää, mistä on kyse.
– Tämän pitäisi olla jo standardi. Lisäksi tiedotusvälineiden olisi hyvä kertoa mobiilipalveluissaan ja muissa kanavissaan, että nyt on tullut virheellistä tietoa ja uutista on muutettu. Tämä kertoisi, että toimituksille on tärkeää, etteivät ne välitä virheellistä tietoa, Mäntymaa sanoo.
– Tällaisilla tavoilla voisi tehdä selväksi eroa MV-lehden tyyppisten sivustojen ja luotettavan median välillä.
Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa kahden viikon välein. Ota yhteyttä: valheenpaljastaja@gmail.com.
Muokattu 27.1.2016: Ulkoasukorjauksia
Muokattu 11.1.2017: Lisätty asiasana ja siirretty Yle Oppiminen alle.
Muokattu 11.3.2019: Kommentointi on päättynyt.
