Sirpa Jegorow
Yle
Poliisin ammatissa väkivalta ja vaaratilanteet ovat alati läsnä. Kun työtehtävät monimutkaistuvat ja vaatimukset kasvavat, mitä ne merkitsevät poliisin työhyvinvoinnille? Yhdenillan pysäkissä vuonna 1995 pohdittiinkin sitä, miten poliisien työhyvinvoinnista huolehditaan ja kuka auttaa, jos poliisin kantti pettää?
Ylikomisario Veli-Eino Nykäsellä on yli 30 vuoden työkokemus poliisin tehtävistä. Nykänen muistelee Sinikka Heinin haastattelussa omaa uraansa ja kipupisteitä, jotka saivat rutinoituneenkin poliisimiehen tuntemaan suurta voimattomuutta ja surua. Nykänen korostaa, että poliisin pitäisi voida puhua työssään kohtaamistaan vaikeuksista ja ahdistusta aiheuttavista asioista työpaikallaan, jotta vältyttäisiin loppuunpalamiselta ja sitä kautta itsetuhoilta.
Suomalaisia itsemurhia tarkastelevassa tutkimuksessa 1980-luvulla poliisien ammattikunta oli mukana tarkastelussa. Sen mukaan poliiseilla on korkea alttius tehdä itsemurha, toteaa ylikomisario Nykänen. Mutta työhuollon kautta yritetään ehkäistä poliisien itsemurhia, Nykänen jatkaa. Työhuollon lisäksi esimiestyö on merkittävässä asemassa poliisien työhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Siihen kuuluvat mm. esimiehen ja alaisen välinen hyvä keskusteluyhteys, toimiva viestintä ja selkeät vastuut.
Esimiehet ja henkinen työhuolto tukena
Yksi yleisimmistä syistä poliisin pahoinvointiin työssään liittyy alaisen ja esimiehen välisiin suhteisiin, väittää Hein. Ylikomisario Nykänen myöntää, että poliisiorganisaatiossa on yhä niitä esimiehiä, jotka eivät osaa suhtautua toivotulla tavalla alaisensa huonoon työviihtyvyyteen. Syynä voi olla myös se, että osastonjohtaja voi itsekin olla ahdistusta eikä osaa sitä purkaa sopivalla tavalla.
Toisaalta epäonnistunut viestintä ja epäselvä vastuun jako vaativissa kenttätilanteissa voivat johtaa dramaattisiinkin lopputuloksiin, joiden kanssa yksittäiset poliisimiehet joutuvat elämään. Esimerkiksi Mikkelin panttivankitapauksen dramaattinen loppu laittoi poliisiorganisaatiossa johtamismallin uuteen uskoon, sanoo Nykänen. "Esimiestasolla on lisätty psykologista koulutusta."
Poliisiorganisaatiossa työskennellyt psykologian tohtori Jaana Haapasalo huomauttaa, että poliisin ammatti vetää puoleensa henkilöitä, joilla on autoritäärisiä persoonallisuuden piirteitä. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa sitä, että käskyjen ja sääntöjen sokea noudattaminen on aika ajoin tärkeämpää kuin esimerkiksi ihmisen ymmärtäminen ja tilanteiden moraalinen arviointi. Jos joku kuitenkin kyseenalaistaa tai haluaa keskustella toimintatavoista, hänellä voi tulla Haapasalon mukaan tukalat oltavat organisaatiossa. "Tällaista henkilöä pidetään outona tai epäillyttävänä henkilönä, jos hän ei suostu lauman mielipiteeseen." Haapasalon mukaan poliisiorganisaatiossa vallitsevaa ahdasta ja erilaisuutta huonosti sietävää kulttuuria voidaan muuttaa. Yksi tapa on puuttua henkilövalintoihin jo siinä vaiheessa, kun hakeudutaan koulutukseen.
Kriminaalihuollon ohjaajalla Kari Koskiluodolla on oma näkemyksensä siitä, miksi poliisi voi pahoin työssään. Koskiluodon mielestä poliisi on oman ammattietiikkansa ja toisaalta ulkopuolisen, ammattiinsa kohdistuvan paineen ristitulessa. Toisaalta olisi oltava rehellinen ja luotettava, toisaalta tuloksia pitäisi saada vaikka sitten keinoja kaihtamatta. Hän epäilee myös, että uralla eteneminen on vaikeaa, koska kilpailu on kovaa. Se kenties altistaa rajojen rikkomiselle. Koskiluodon näkemyksen mukaan ehdoton rehellisyys on voimavara, johon poliisin pitäisi uskaltaa tukeutua. Hänen mukaansa poliisin ammatti olisi ihanteellinen, jos siinä voisi tukeutua vain totuuteen.
