Hyppää pääsisältöön

Luovuuden vapaus viehättää säveltäjä Jimmy Lópezia

Säveltäjä Jimmy López
Säveltäjä Jimmy López Kuva: Sydney Erthal säveltäjä jimmy lopez

Perulaissyntyinen, Suomessa opiskellut ja Kaliforniaan asettunut säveltäjä Jimmy López on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen oopperansa. Chicagon lyyrisen oopperan tilausteos, Bel Canto syntyi Renée Flemingin aloitteesta: Lópezin teokset ovat nousseet maailman ykkösorkestereiden ohjelmistoihin, ja harmonia mundi -levymerkiltä on hiljattain ilmestynyt levyllinen hänen musiikkiaan.

Mitä Jimmylle kuuluu nykyisin, ja minkälainen on ollut hänen taipaleensa Limasta Helsingin kautta "yhdeksi ihailluimmista nuorista eteläamerikkalaissäveltäjistä"? Toimittaja Ville Komppa haastatteli Jimmy Lópezia Ajassa soi -ohjelmaan tämän 37-vuotissyntymäpäivänä, 22. päivänä lokakuuta.

Feliz cumpleaños, Jimmy, sinulla sattuu olemaan tänään syntymäpäivä! Olet kotoisin Perusta. Mitä perulaisuus ja eteläamerikkalaisuus sinulle merkitsevät? Mikä veti sinut musiikin pariin, ja mikä toi Suomeen?

Kiitos, Ville, muchas gracias!

Perulaisuutta ja eteläamerikkalaisuutta on vaikea määritellä, koska ne voivat merkitä niin monia asioita, vaikkei sitä tulisi heti ajatelleeksi. Mitä voin tehdä, on selvittää miten se, että olen kotoisin Perusta, on vaikuttanut musiikkiini ja musiikilliseen ajatteluuni.

En syntynyt musikaaliseen perheeseen. Isäni on arkkitehti, äitini on lastentarhanopettaja ja siskoni Jessica on biologi (hän muuten asuu Lahdessa ja on naimisissa suomalaisen miehen kanssa). Aloitin pianonsoiton viisivuotiaana, mutta en ollut silloin kovin kiinnostunut siitä. Vasta täyttäessäni kaksitoista vuotta aloin olla kiinnostunut klassisesta musiikista—siihen asti kuuntelin vain valtavirran pop-musiikkia.

Eräänä päivänä olin kävelemässä kouluni musiikin osaston ohi, ja kuulin musiikin opettajani soittavan J.S. Bachin Inventiota nro 13 a-molli. Muistan vielä hyvin tunteneeni heti kovaa vetoa siihen musiikkiin. Bachin jälkeen aloin kuunnella Mozartia, Beethovenia ja Stravinskia.

Toisin sanoen, olin tuolloin pakkomielteinen länsimaista musiikkia kohtaan ja samaan aikaan menetin kaiken kiinnostukseni popmusiikkiin tai perulaiseen kansanmusiikkiin. Vasta muuttaessani Suomeen vuosituhannen vaihteessa aloin ymmärtää, että tahtoen tai tahtomattani olin oman kulttuurini lähettiläs. Ihmiset olivat uteliaita ja innokkaita tietämään enemmän maasta, josta tulin, varsinkin koska se oli heidän näkökulmastaan niin kaukana.

Kaksikymppinen säveltäjä on enimmäkseen kiinnostunut oppimaan ja parantamaan tekniikkansa. Kun aloin lähestyä kolmeakymmentä aloin tuntea tarvetta kehittää henkilökohtaisen musiikillisen kielen, sellaisen kielen, joka erottaisi minut eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista kollegoista. Tämä oli se hetki, kun vihdoin päätin katsoa taaksepäin omaan kotimaahani ja sen musiikkiin.

Vasta silloin aloin ymmärtää sen, että olin syntynyt maahan, jolla on erittäin rikas musiikillinen perintö. Peru on monien kulttuurien kohtauspaikka. Inkakulttuurin sekä espanjalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin kohtaamisesta on syntynyt ainutlaatuinen musiikillinen ilmaisumaailma.

Aloin tutkia perulaista kansanmusiikkia, ja tämän tutkimisen ensimmäisiä tuotoksia on América Salvaje, jonka kirjoitin Perun kansalliskirjaston avajaisiin vuonna 2006, kun olin 27-vuotias.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen, eli mikä toi minut Suomeen. Vastaus on yksinkertainen: suomalainen musiikki. Suomi kuulosti nykymusiikin luvatulta maalta.

Säveltäjiä pidetään suuressa arvossa, ja musiikin laatu on erittäin korkea. Magnus Lindbergin, Kaija Saariahon, Einojuhani Rautavaaran ja Kalevi Ahon musiikki kuulosti minun korvissani niin mielenkiintoiselta, että minun oli pakko mennä Suomeen ja saada itse nähdä mitä siellä oli tapahtumassa.

Kerro vuosistasi Suomessa sekä täällä tapaamistasi ystävistä.

Saavuin Suomeen kun olin kaksikymmentäyksi ja lähdin pois, kun olin kaksikymmentäkahdeksan, joten vietin todella ratkaisevat vuodet elämästäni Helsingissä. Useimmat ystäväni tapasin Sibelius-Akatemian opiskelija-asuntolassa Claviksessa. Monet heistä olivat ulkomaalaisia kuten minäkin, mutta monet tulivat myös muualta Suomesta, kuten rakas ystäväni Sampo Haapamäki, yksi säveltäjä jota todella kunnioitan ja arvostan.

kohoBeat -yhteisön perustajajäsenet
kohoBeatin perustajat kohoBeat -yhteisön perustajajäsenet Kuva: Heikki Tuuli 2009 kohobeat javier arrebola jimmy lopez david claudio markko flores
Yksi tärkeimmistä asioista, joka juontui ystävyydestäni paikallisten ja kansainvälisten muusikoiden kanssa oli kohoBeat, musiikin yhteisö, jonka perustimme yhdessä pianisti Javier Arrebolan, kapellimestari David Claudion ja yrittäjä Markko Floresin kanssa. kohoBeatin kautta sain työskennellä monien muusikoiden kanssa, joilla on nyt loistava ura, kuten kapellimestari Leo McFall ja huilisti Sami Junnonen.

Olin myös Korvat Auki -yhdistyksen jäsen, ja olen edelleen Suomen säveltäjien jäsen. Joskus tulee ikävä Suomen säveltäjien kokouksia, sillä Suomessa on hyvin tiivis säveltäjien verkosto, mitä ei aina tapaa muualla maailmassa.

Mikä sai sinut lähtemään jatko-opintoihin juuri Kaliforniaan ja Berkeleyn yliopistoon?

Vuonna 2005, sävellys 2 -tutkinnon jälkeen huomasin, että oli aika lähteä etsimään uutta perspektiiviä. Pääsin Berkeleyn yliopiston tohtoritutkinto-ohjelmaan vuonna 2007, ja aloin opiskella Edmund Campionin johdolla.

Lähdin Kaliforniaan lopulta sen kulttuurisen nuoruuden vuoksi. Täällä syntyi minimalismi, ja Berkeleyn yliopistossa opiskelevat säveltäjät työskentelevät kaikki eri tyyleillä. Pidän tästä eklektisyydestä, ja siitä että Berkeleyn yliopiston sävellyksen osasto ottaa sisään opiskelijoita, joilla on eri tyyli. En tiedä, miten sävellyksenopetuksen pitäisi toimia—en ole koskaan itse vielä opettanut—mutta haluaisin ajatella, että opettajalla voi olla sävellyksenopiskelijoita, jotka säveltävät eri tyyleillä.

Ajatellaanpa vaikka sitä, että suuresti kunnioittamani säveltäjä Gérard Grisey opetti täällä 80-luvulla. Toisaalta erään toisen täällä työskennelleen säveltäjän tyyli perustui reggae-musiikkiin; hän oli siis akateeminen säveltäjä, jota kiinnosti reggae. No minua ei kiinnostanut juuri se, mutta minä tulin Perusta—ja Suomesta—ja minua kiinnosti katsoa taaksepäin omaan maahani ja tutkia mitä voisin sieltä löytää.

Tämänkaltainen luovuuden vapaus ei ole tyypillistä vain Berkeleyn yliopistolle, vaan ammattipiirit ovat täällä ylipäätään esteettisesti hyvin moni-ilmeisiä ja omaperäisiä. Elliot Carter tulee samasta maasta kuin Philip Glass, ja orkesterit soittavat kummankin musiikkia. Mieleeni tulee myös Terry Rileyn ja Harry Partchin musiikki.

Minua viehätti täällä kukoistava luovuuden vapaus, ja ajattelin, että tämä olisi täydellinen paikka tutkia edelleen itseäni säveltäjänä ja jatkaa musiikillisen kieleni muotoilua. Nyt voin sanoa, että olin ehdottomasti oikeassa.

Olet kirjoittanut etupäässä soitinmusiikkia, ja erityisesti orkesterimusiikki tuntuu sinulle läheisimmältä.

Kapellimestari miguel harth-bedoya
Kapellimestari Miguel Harth-Bedoya Kapellimestari miguel harth-bedoya Kuva: Fabiana Van Lente kapellimestari miguel harth-bedoya
Aloin säveltää kaksitoistavuotiaana, mutta ensimmäiset teokset olivat vain pianolle. Vuonna 1994, kun olin 15, kapellimestari Miguel Harth-Bedoya perusti Liman Filharmonisen orkesterin. Onneksi Miguel ja lukion musiikin opettajani olivat ystäviä, ja koska orkesterilla ei ollut omaa salia, he alkoivat pitää harjoituksiaan lukioni auditoriossa.

Voit kuvitella, millaista ylellisyyttä oli nuorelle, aloittelevalle säveltäjälle pystyä kuuntelemaan kolmen tunnin mittaisia orkesteriharjoituksia lähes joka ilta. Se teki ratkaiseva vaikutuksen elämääni, ja siitä lähtien olen ollut rakastunut orkesterin ääneen. Olen siksi myös säveltänyt niin monta teosta orkesterille solistin kanssa tai ilman.

Kirjoitin pari teosta orkesterille teini-ikäisenä, mutta en ole sisällyttänyt niitä teosluettelooni. Ensimmäinen virallinen orkesterikappaleeni on Carnynx, joka sai kantaesityksensä vuonna 2002 Taiwanissa. Sitä soitettiin myöhemmin samana vuonna Korvat Auki -yhdistyksen 25-vuotisjuhlakonsertissa. Esittäjinä olivat Sibelius-Akatemian Kapubändi ja kapellimestari Nils Schweckendiek. Sittemmin olen kirjoittanut kuusi orkesteriteosta, neljä konserttoa, yhden baletin, 18 kamarimusiikkisävellystä ja muutamia lauluja.

Kerro sinulle tärkeimmistä opettajista sekä siitä, miten olet omasta mielestäsi kasvanut säveltäjänä.

On olemassa yksi henkilö, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minuun, nimeltään Enrique Iturriaga. Hän syntyi vuonna 1918, vietti tänä vuonna 97-vuotispäiviään, ja hän on edelleen yhtä selkeä-älyinen kuin 20 vuotta sitten, jolloin hänet alun perin tapasin.

Hän on Perun säveltäjien patriarkka ja yksi arvostetuimmista pedagogeista maassamme. Opiskelin hänen kanssaan kaksi ja puoli vuotta Liman Kansallisessa konservatoriossa, mutta parhaiten muistan ne oppitunnit, jotka otin hänen kanssaan vuotta aiemmin, vuonna 1997.

Yksityistuntimme alkoivat yleensä kahdelta iltapäivällä ja jatkuivat toisinaan iltakymmeneen saakka. Kokoonnuimme kerran viikossa hänen työhuoneessaan, joka oli täynnä kirjoja seinästä seinään, ja jossa hän opetti minulle kontrapunktia, harmoniaa ja sävellyksen perusteita.

Hän oli kehittänyt oman menetelmänsä, mutta meidän tärkein oppikirjamme oli Arnold Schönbergin Harmonielehre, jonka hän tunsi lähes ulkoa. Kun hän halusi selittää minulle yhden kontrapunktisäännön, hän toi ainakin neljä eri oppikirjaa. Hän ei tyytynyt kertomaan minulle vain sääntöä vaan halusi perustella sen eri näkökulmista. Hän antoi minulle hyvin vankat musiikin teorian perusteet, joita en ole koskaan unohtanut.

Sibelius-Akatemiassa opiskelin Veli-Matti Puumalan ja Eero Hämeenniemen johdolla. He olivat hyvin erilaisia mutta ovat molemmat vaikuttaneet suuresti minun kehitykseeni. Veli-Matti on ankara, mutta hänellä on uskomaton kyky havaita heti, miksi tietty kappale ei toimi.

Muistan eräänkin kerran, kun olin kirjoittanut lyhyen pianokappaleen. Sen harmoninen rakenne oli erittäin tiukka, mutta sieltä löytyi yksi sointu, jossa päätin hellittää noudattamasta laatimiani sääntöjä. Sointu kuulosti hieman erilaiselta, ja kun näytin kappaletta Veli-Matille, hän katsoi sitä muutaman minuutin hiljaisuuden vallitessa. Vaikka hän ei ollut soittanut sitä ollenkaan, hän huomasi tuon soinnun heti. Olin liioittelematta hyvin vaikuttunut tästä, kuten voi kuvitella.

Eeron kanssa minulla oli paljon enemmän luovuuden vapautta, ja minä arvostin sitä kovasti. Hän ymmärsi, että olin enemmän tai vähemmän päättänyt jo, millainen minun kieleni piti olla, ja hän kannusti minua seuraamaan omaa polkuani aina ohjaten minua huolellisesti.

Tämä kertomus ei olisi täydellinen, jos en mainitsisi rakasta piano-opettajaani Eeva Sarmanto-Neuvosta. Hän kannusti ja auttoi minua nostamaan omia standardejani sekä ymmärtämään soittimen tavalla, jolla en ollut sitä vielä koskaan ennen ymmärtänyt.

Mitä ajattelet musiikillisista tyyleistä, oman musiikkisi kielestä sekä tavoistasi säveltää. Eklektisyys on sinulle tärkeää, eikö vain?

Esteettisesti puhuen olen aina ollut ylpeä omasta kyvystäni säveltää "eri tyyleillä", mutta aina omalla tavallani, tai mielestäni erittäin selvästi tunnistettavalla henkilökohtaisella äänellä.

Loppujen lopuksi eklektisyyttä löytyy musiikistani sen vuoksi, että minulla on sisäinen tarve sisällyttää siihen elementtejä eri ajanjaksoilta ja maantieteellisiltä alueilta. Joten, kun yhdistelen tonaalisia elementtejä, Perun kansanmusiikkia, latinalaisen Amerikan rytmejä, 20-luvun harmonioita, ja jopa joskus viittauksia popmusiikkiin, olen yksinkertaisesti tyydyttämässä omia henkilökohtaisia esteettisiä tarpeitani.

Kun istun säveltämään, ja jos kyse on tilauksesta josta löytyy kirjallisia lähteitä, ryhdyn tutkimaan ensin kirjoittajaa, kieltä ja sisältöä. Jos kyse on taasen abstraktista teoksesta, alan heti tuottaa musiikillista materiaalia. Minulla on tapana aloittaa määrittämällä teoksen harmoninen maailma kulloisenkin tilauksen perusteella, ja sitten tuotan materiaalin siitä.

Esimerkiksi, aloitan usein valitsemalla intervalleja, joiden suhteista syntyvät asteikot ja soinnut, ja sitten ryhdyn hahmottelemaan muotoa. Jos minulla on tässä vaiheessa jo sävelmotiiveja mielessä, yritän kehitellä niitä, ja ryhdyn kirjoittamaan ensimmäisiä orkestrointiluonnoksia. En yleensä toimi aikajärjestyksessä, sillä siten ehdin hallita paremmin musiikillista draamaa.

Olet saanut juuri valmiiksi oopperan, onneksi olkoon hienosta tilaisuudesta! Kertoisitko, mistä on kysymys.

Sain tilauksen tähän oopperaan jo kolme–neljä vuotta sitten, ja sävellystyö kesti kolme vuotta. Teos kestää kolme tuntia ja se tapahtuu kahdessa näytöksessä. Kantaesitys on tämän vuoden joulukuun seitsemäntenä päivänä. Pääosassa laulaa Danielle de Niese ja kapellimestarina toimii Sir Andrew Davis. Libreton on kirjoittanut Pulitzer-palkinnon voittaja Nilo Cruz.

Kohtaus Jimmy Lópezin oopperasta Bel Canto
Kohtaus oopperasta Bel Canto Kohtaus Jimmy Lópezin oopperasta Bel Canto Kuva: Chicago Lyric Opera ooppera bel canto jimmy lopez
Nilo Cruzin libretto perustuu Ann Patchetin romaaniin Bel Canto. Tarina perustuu löyhästi todellisiin tapahtumiin, jotka tapahtuivat Limassa, Perussa vuonna 1996–97. Itse asuin Limassa tuolloin, olin 18-vuotias, ja muistan hyvin sen, kun terroristiryhmä ryskyi japanilaisen suurlähettilään residenssiin. Tämä tuotti panttivankikriisin, joka kesti yli neljä kuukautta.

Aloite tähän hankkeeseen tuli Renée Flemingiltä, joka toimii nyt tämän projektin kuraattorina. Harjoitukset alkavat 26. lokakuuta, joten olen juuri matkustamassa Chicagoon osallistumaan harjoituksiin: ne kestävät kuusi viikkoa. Oopperan esitykset ovat seitsemännestä päivästä joulukuuta tammikuun 17. päivään. Paikalle on tulossa muidenkin oopperatalojen johtajia, ja toivottavasti se poikii lisäesityksiä.

Minua toki jännittää, koska kyseessä on isoin vokaaliteos, jonka olen säveltänyt, ylipäätään isoin sävellykseni. Se oli suuri haaste senkin vuoksi, että siinä käytetään noin yhdeksää kieltä. Yksi kielistä on quechua, Perun alkuperäinen kieli. Itse en valitettavasti puhu sitä, mutta pidän siitä kovasti. Lisäksi oopperassa käytetään paljon espanjaa, englantia ja japania.

Pidimme työpajoja viime vuonna, ja tulimme hyviksi ystäviksi ohjaaja Kevin Newburyn kanssa. Libretisti Nilo Cruzin tapaan hän oli mukana projektissa alusta asti.

Tämä on ollut hieno mahdollisuus: puhuin aiemmin siitä, että eklektisyys viehättää minua. Ooppera on niin laaja muoto, ja minun tuli tuottaa siihen niin paljon musiikkia, että minun oli tarpeen käyttää hyväkseni kaikkia keinovarojani.

Isäni on arkkitehti, ja sävellystyössä minua auttoi se, että ajattelin kuin arkkitehti: pyrin hahmottelemaan rakenteen kokonaisuudessaan alusta asti, ja vasta sitten menin motiiveihin ja muihin yksityiskohtiin. Oopperan muoto on niin iso, ja teos on niin pitkä, että oli tärkeää, että meillä oli koko ajan mielessä jonkinlainen kokonaisnäkemys teoksesta. Muuten olisimme voineet eksyä yksityiskohtiin.

Lopuksi haluaisin vielä kysyä sinulta, voisitko kuvitella joskus vielä muuttavasi takaisin Peruun?

Voisin! En tällä hetkellä, mutta tulevaisuudessa. Haluaisin antaa takaisin jotain, haluaisin opettaa uusia sukupolvia. En ole mielestäni vielä valmis vaikuttamaan asioihin Perussa. Mutta kuka tietää, ehkä kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä on aika mennä takaisin ja antaa nuorille perulaissäveltäjille jotain siitä, mitä olen oppinut ulkomailla.

Suurkiitos haastattelusta, Jimmy! Toivottavasti pääset taas joskus käymään Suomessa.

Kiitos, Ville! Terveisiä kaikille tutuille, ja kiitos että otit yhteyttä!

Ohjelmassa kuullaan seuraavat teokset:

América salvaje
Norjan radio-ork./Miguel Harth-Bedoya

osia teoksesta Epiphany pianolle ja orkesterille
Javier Arrebola, piano, Kohobeat ork./Leo McFall

osia teoksesta Incubus III klarinetille, lyömäsoittimille, ihmisäänille ja elektroniikalle
Carl Rosman, klarinetti, ja Dirk Rothbrust, lyömäsoittimet, sekä Lounais-Saksan radion kokeilustudio

Synesthésie
Norjan radio-ork./Miguel Harth-Bedoya

Toimittajana Ville Komppa.

Kommentit