Kantapöytä-ohjelman suorassa lähetyksessä Musiikkitalon lämpiössä saamme kuulla, mitä suomalaiset säveltäjät tänään ajattelevat. Puheenvuorojen sarjassa keskiviikkona 28.10.2015 vuorossa oli säveltäjä Hannu Pohjannoro.
Taidetta tänään. Miksi?
"Miksi taidetta tehdään? Eikö sitä ole jo tarpeeksi? Onko siitä mitään hyötyä? Se on niin vaikeaakin."
Taide on vaativa laji. Tekijältään tai esittäjältään se vaatii ehdotonta paneutumista, sitoutumista ja riskinottoa, taitojen jatkuvaa kehittämistä ja ylläpitämistä, työtä ja harjoittelua, elinikäistä oppimista.
Taide on ilmiönä julkinen, mutta kokemuksina yksityinen
Kokijaltaan taide vaatii myös paljon, mutta eri asioita: tiedollisesta perehtymisestä on usein apua, mutta ensisijaista on pysähtyminen, hiljentyminen, keskittyminen, alttiiksi asettuminen, omien näkemysten kyseenalaistaminen. Se ei aina ole helppoa.
Taide on arvaamatonta. Arvaamattomuus ei niinkään ole pelkän taideteoksen, vaan sen kohtaamisen ominaispiirre: mitä taide kenessäkin milloinkin herättää, vaihtelee suuresti. En oikein usko, että mikään yksittäinen taideteos puhuttelisi kaikkia, aina, mutta jokainen taideteos voi jonakin hetkenä puhutella jotakuta.
Taiteen eräs ominaispiirre onkin sen loputon moninaisuus. Se houkuttaa, jopa pakottaa huomaamaan vaihtoehtoja: maailma ei koskaan ole vain yhdenlainen. Tämä oivallus voi tuottaa vaihtoehtoisia ajatuksia ja vaihtoehtoista toimintaa. Sen vuoksi niissä yhteiskunnissa ja yhteisöissä, joissa sanavapaus on rajoitettu, myös taiteilijat ovat erikoistarkkailussa.
Taide on ilmiönä, teoksina julkinen, mutta kokemuksina yksityinen. Taiteen tuottamia kokemuksia jaetaan, niistä keskustellaan, teoksia ja tekijöitä arvotetaan, uutta taidetta tehdään... ja niin edelleen. Niinpä taide on yhtaikaa yksityistä ja yhteistä, yksilöllistä ja jaettua. Taide on minun, sinun, hänen ja meidän - ja myös heidän, joihin emme syystä tai toisesta halua samaistua.
Mutta onko taiteesta mitään hyötyä? Taidetta voi ostaa ja myydä, joskus jopa huomattavaan hintaan, mutta karu tosiasia on, että suuri osa taiteen tekemisestä on taloudellisesti tuottamatonta. Taiteella väitetään myös olevan monenlaisia positiivisia terveysvaikutuksia: se parantaa mielialaa, auttaa keskittymään, edistää oppimista, alentaa verenpainetta, rentouttaa... - jotta voisi taas olla tehokas ja tuottava kansalainen.
Taide ei kuitenkaan ole ensisijaisesti hyödyke tai väline johonkin, vaan olemisen, ymmärtämisen, elämisen tapa. Taiteen tekeminen ja kokeminen voi saada meidät pysähtymään, kysymään, ihmettelemään, katsomaan, kuulemaan tai lukemaan entistä tarkemmin ja herkemmin. Tällaiset asiat ovat hyödyn ulkopuolella.
Taide ei ole ensisijaisesti hyödyke vaan olemisen, ymmärtämisen ja elämisen tapa
Taide voi myös näyttää meille maailmamme rajat kurottamalla myös niiden ulkopuolelle. Taide voi ulottua sinne mistä emme pidä, mitä emme tunne, ymmärrä tai hyväksy. (Taiteessa rajojen ylittäminen on usein vaarattomampaa kuin todellisessa elämässä.) Siirtyvätpä rajamme tämän seurauksena tai eivät, niiden olemassaolon huomaaminen on mielestäni hyvä asia.
Yksityinen ja jaettu, hyöty ja hyödyttömyys, rajat ja erilaisuuksien kohtaaminen, vaihtoehdot tai niiden puute. Näistä puhutaan uutisissa päivittäin. Siksi: taidetta tänään.
Hannu Pohjannoro
#sibelius150 #ajassasoi
