Hyppää pääsisältöön

Arpinaama

Paul Muni elokuvassa Arpinaama
Paul Muni on "Arpinaama" Tony Camonte Paul Muni elokuvassa Arpinaama arpinaama

Gangsterielokuvan raju klassikko rikollisen henkivartijasta, joka häikäilemättömästi raivaa omaa tietään alamaailman huipulle Chicagossa kieltolain aikaan.

Arpinaama on Howard Hawksin vuonna 1932 ohjaama ja miljonääri Howard Hughesin tuottama gangsterielokuvan klassikko, josta Brian De Palma teki vuonna 1983 oman tulkintansa. Tuossa uudemmassa versiossa Al Pacino näytteli Floridaan saapuvaa kuubalaista huumerikollista, mutta alkuperäisversiossa on kyse – tietenkin – amerikanitalialaisista gangstereista kieltolain aikaisessa Chicagossa. Tarina perustuu löyhästi Al Caponen vaiheisiin mutta on saanut innoitusta myös kuuluisan Borgian suvun vaiheista.

Arpinaaman päähenkilö on gangsteri Tony Camonte (Paul Muni), joka häikäilemättömästi ja väkivaltaisesti luovii tietään rikollisten keskuudessa yhä korkeampaan asemaan. Eivät vain kilpailijat, vaan myös Tonyn kulloinenkin pomo saa syytä pelätä hänen edesottamuksiaan. Tonyn heikkous on kuitenkin hänen sisarensa Cesca (Ann Dvorak), jota Tony varjelee mustasukkaisesti jopa uskollisimman apulaisensa Rinaldon (George Raft) rakkaudelta.

Arpinaama oli mestariohjaaja Howard Hawksin omia suosikkielokuvia mihin epäilemättä vaikutti myös se, että siinä hän ensimmäistä kertaa yhdisti elokuviensa tunnuspiirteet, kuten vaarallista työtä tekevät ammattilaiset, tuolle työlle pakkomielteisesti omistautuneen jääräpään, voimakkaan naishahmon, iskevän ja usein väkivaltaisen toimintaohjauksen, tyylikkään kuvakerronnan ja spontaanin huumorin. Kyse oli nyt tosin gangstereista, mutta samat ainekset toistuivat Hawksin elokuvissa vaikkapa lentäjien (Vain enkeleillä on siivet), lännenmiesten (Punainen virta, Rio Bravo), seikkailijoiden (Kirjava satama) tai yksityisetsivien (Syvä uni) maailmasta.

Silti tämä gangsterielokuvan varhainen mestariteos on vain varjo siitä mitä Hawks olisi halunnut tehdä. Hawks ei edes vaivautunut kuvaamaan kaikkia hänen ja Ben Hechtin käsikirjoituksen kohtauksia koska tiedosti ettei sensuuri kuitenkaan hyväksyisi niitä. Niinpä pois jäivät kohtaukset lahjotuista virkamiehistä tai hienostoväen hyväksyvästä seurustelusta gangsterien kanssa, samoin kuin erilainen versio lopputaistelusta, jossa Camonte olisi vielä viimeisen kerran haastanut uhmakkaasti lainvalvojat.

Tällaisenakin elokuva sai odottaa kahden vuoden ajan ensi-iltaa kun tuottaja Howard Hughes kamppaili sensoreja vastaan – olihan Arpinaama joka tapauksessa väkivaltaisimpia elokuvia mitä Hollywood oli tehnyt. Siinä välissä ehtivät ensi-iltaan Pikku Caesar ja Yhteiskunnan vihollinen, joista tuli lajityypin avainelokuvia (myös ne esitetään Kino Klassikossa helmikuussa 2016). Ja kun Arpinaama lopulta julkaistiin, se sai moraalinvartijoiden vihat niskaansa ja osaltaan näin vaikutti Hollywoodin itsesensuurisäännösten tiukentumiseen paria vuotta myöhemmin.

Mutta Arpinaaman yleisömenestystä ei voinut estää. Paul Muni ja George Raft (joka oppi kolikkotemppunsa oikealta gangsterilta liikkuessaan heidän piireissään ennen filmiuraansa) nousivat tuntemattomuudesta elokuvatähdiksi, ja moni huomioi myös pienempää sivuosaa tulkinneen Boris Karloffin, tulevan Frankensteinin hirviön.

Hughes jatkoi sittemmin riitojaan sensorien kanssa 1940-luvun lännenelokuvassa Lainsuojaton (The Outlaw), joskin siinä suurin kiistan kohde oli Jane Russellin pukeutuminen, tai sen vähyys. Hawksista kehittyi yksi Hollywoodin arvostetuimpia ohjaajia, joka teki viihdyttäviä mestariteoksia elokuvan kaikkien lajityyppien parissa.

Esittelyteksti: Vesa Nykänen

  • Arpinaama (Scarface), USA 1932. O: Howard Hawks. N: Paul Muni, George Raft, Ann Dvorak.
  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema