Hyppää pääsisältöön

Iltakävelyllä Lontoossa Erkki Toivasen seurassa

Erkki Toivanen raportoimassa Lontoossa.
Ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivanen Lontoossa. Erkki Toivanen raportoimassa Lontoossa. Kuva: Ilpo Musto/ Yle kuvapalvelu journalsti

Ylen pitkäaikaisen ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen tekemät Iltakävelyllä-radio-ohjelmat tutustuttivat kuuntelijat paikallisiin kulttuureihin, nähtävyyksiin sekä historiaan. Toisaalta niissä pohdittiin eurooppalaisuuden olemusta ja maailmankäsitystä. Todelliseksi anglofiiliksi itseään kutsuneen Toivasen hienostuneen informatiiviset ohjelmat Lontoosta 1970–1990-luvuilla olivat erittäin pidettyjä.

Lontoon suuren moskeijan varjossa

Maaliskuussa vuonna 1991 Erkki Toivasen iltakävelyn kohteena toimi Lontoon Regent's Park. Persianlahden sota oli osittain ohi ja Irakin miehitysjoukot häädetty Kuwaitista. Nämä ja monet muut Lähi-idän tapahtumat antoivat aihetta pohdiskella Lontoon suuren moskeijan äärellä idän ja lännen suhdetta, ennakkoluuloja ja islamin historiaa.

Vuonna 1977 valmistunut moskeija antaa alueelle satumaisen eksoottisen vivahteen, kun sen kuparinen kupoli loistaa kultaisena yli puiston puiden. "Kuin antiikin ihanteellinen kaupunkimaisema englantilaisissa kehyksissä", maalailee Toivanen.

Ohjelmassa pohditaan kirkkojen maallistumista, ja muistutetaan näin tapahtuneen myös islamin kirkkokunnalle. "Se on terveellinen muistutus niille, jotka erehtyvät luulemaan, että kaikki muslimit ovat kiihkeitä fanaatikkoja, ajatollahien seuraajia", muistuttaa Toivanen.

Pelon juuret ovat syvällä. Vain tieto voi kitkeä ne pois.

Ohjelmassa kerrotaan muun muassa yhteiskuntafilosofi Karl Marxin ajatuksia idän maiden despotismista ja valtiomies, Cromerin Lordi Evelyn Baringin mietteitä islamista. Toivanen pohtii myös seurauksia siitä, kun Iso-Britannia ja Ranska alistivat aikoinaan komentoonsa vanhoja kulttuurikansoja.

Iltakävelyllä käydään läpi myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissingerin pohdiskeluja länsimaisen ja itämaisen ajattelun erilaisuudesta. "Kissingerin mielestä länsimaiselle ihmiselle todellisuus oli hänen itsensä ulkopuolella, kun taas itämaiselle maailma ja todellisuus ovat hänelle sisäisiä asioita, tunteiden ja uskomusten muovaamia", valottaa Toivanen.

Kautta vuosisatojen eurooppalaiset ovat ihailleet arabeja ja heidän kulttuuriaan. Brittiläiset ihailivat erityisesti Arabian niemimaan beduiineja, jotka olivat synnynäisiä "gentlemanneja", muistuttaa Toivanen.

Rujo mutta elämänmakuinen East End

Työväen ja slummien alueena tunnetun East Endin iltakävelyllä Toivanen kuvailee ympäristöä alueena, jolle "suurkaupunki olisi kääntänyt selkänsä". Alueen kurjilta kujilta löytyy myös pelottavia muistoja ja paikkoja, kuten Viiltäjä-Jackin uhrin Mary Ann Nicholsin ruumiin löytöpaikka Buck's Row'n ja Durward Streetin kulmalla. "Mutta täällä kokee elettyä elämää toisella tavalla, kuin julkisten rakennusten ja palatsien välisillä seuduilla", kertoo Toivanen. Valitettavasti kodittomia alueella riittää edelleen, sillä keskikaupungilla heitä ei näy. Kirjailija Jack London tutustui East Endin katuihin ja kuvaili niitä kirjassaan Kadotuksen kansa: Kuvaus Lontoon East Endistä (The people of the abyss) , toteaa Toivanen.

Alueen kurjat olosuhteet toimivat inspiraationa hyväntekijöille. Esimerkiksi Pelastusarmeijan perustaja William Booth näkyy East Endin katukuvassa melkein joka puolella. "Kolmella silloisella Englannin pennillä yöpyi, puolella pennillä sai lautasellisen keittoa, kupin teetä tai kahvia", kertoo Toivanen Pelastusarmeijan alkuvuosista.

Vuosi 1888 on tavallaan East Endin Annus mirabilis.

Alueen hyväntekijöitä oli myös tohtori Thomas Barnado, joka auttoi alueen lapsia ruokkien ja majoittaen heitä. Vuonna 1870 perustettiin alueen ensimmäinen lastenkoti. "Lapsia kohtaan tehty julmuus oli tuolloin pöyristyttävää", kertoo Toivanen. Barnado kirjoitti kokemuksistaan runsaasti ja raportoi niistä myös ylimystölle. Elämänsä aikana Barnado pelasti kaduilta noin 60 000 lasta.

Lontoon Hyde Park ja teatterikeskittymä West End

"Ajattelin viedä teidät tänä iltana vilkaisemaan muutamaa Lontoon musikaalia tuolla West Endin teattereissa", ilmoittaa Toivanen ja toivottaa kuuntelijat tervetulleeksi iltakävelylle. Ennen West Endiä tutustutaan Knightsbridgeen, joka tunnetaan kalliina ostospaikkana, mutta paikallisille se on muutakin, kuten hiljaisia kujia ja rauhallisia puistoja. Ne ovat olleet näyttämönä monille, hieman erikoisemmillekin historiallisille tapahtumille.

Kesällä vuonna 1814 Lontoolaiset juhlivat Napoleonista saatua voittoa. Tuolloin Hyde Parkin otti valtaan kaikkien aikojen karnevaalit soittokuntineen ja sirkuspelleineen. Sirkuksen mukana olivat myös maailman lihavimmat naiset. Tarinan mukaan juhlissa esiintyi myös strippari. "Kaunis nuori neito, joka kylpi järvessä ilman rihman kiertämää kaupunkilaisten iloksi, kuvailee Toivanen. Järvellä esitettiin myös Trafalgarin meritaistelu pienoiskoossa, kansallishymnin säestäessä tätä ylevää näytelmää.

Tässä minä taas olen tarinoinut puutaheinää, vaikka musiikista piti olla kysymys.

Hyde Park yhdistyy Kensingtonin palatsin puistoon. Kun palatsin puisto avattiin yleisölle 1790-luvulla, sisäänpääsyn ehtona oli muodollinen asu. Kävelylle oli siis pukeuduttava siveellisesti. Merimiehiltä, palvelijoilta ja sotilailta pääsy oli kielletty. Vasta Victorian hallitsijakaudella (1837-1901) säännöt kumottiin ja ylimystö tuohtui. "Arvon tunteva ihminen ei voi mennä puistoon muuten, kuin hukuttautuakseen Serpentiini-järveen", kerrotaan ihmisten reagoineen tietoon.

Iltakävelyllä tutustutaanChicago-musiikaaliin ja sen tarinaan. "Chicago ei ole järin omaperäinen musikaali", huomauttaa Toivanen, "Säveliltään se on sekoitus 1920-luvun jazzjäljitelmiä ja Kurt Weillin tyylistä humppaa, mutta tarinassa on eloa ja kipinää."

Toivanen tuumailee myös sitä, oliko teatterin viime vuosikymmen vain nostalgisointia: "Tuntuu joskus siltä, että päättyvä 1970-luku ei tuonut mitään uutta. 1960-luvun räiskeeseen ja menoon verrattuna se on ollut kuin märkä huopa. Uudelle sukupolvelle on tullut sentään Rocky Horror Show", kiteyttää Toivanen.

Iltakävelyllä modernissa kulttuurikeskus Barbicanissa

Vuonna 1982 valmistunut Lontoon kulttuurikeskus Barbican Centre teattereineen, konserttisaleineen, gallerioineen ja ravintoloineen sijaitsee Lontoo Cityn alueella. Sitä rakennettiin ja suunniteltiin pitkään, yhteensä 25 vuotta. "Se on kuin jättiläinen olisi saanut rajattoman määrään rakennuselementtejä", kuvailee Toivanen. Se on yksi sodanjälkeisen kaupunkisuunnittelun kunnianhimoisimmista kokonaisuuksista, joka on tunnettu myös brutaalista arkkitehtuuristaan. Toivanen kutsuu ohjelmassaan alueen tyyliä "uusraakalaisuudeksi". Suunnitteluvaiheessa sen tavoitteena oli rakentaa täydellinen asuinalue, jossa liikenne on sijoitettu maan alle.

Musiikinystävänä tunnettu Toivanen vierailee muun muassa kulttuurikeskuksen upouudessa konserttisalissa, jossa Lontoon sinfoniaorkesteri virittelee soittimiaan ja kokeilee salin akustisia ominaisuuksia. Kodikkaan tuntuisessa konserttisalissa seinäpinnat ja lattia ovat mäntyä, tuolit on verhoiltu tummansinisiksi niin kuin Helsingin Finlandia-talossa. Iltakävelyn aikana Toivanen jutustelee Lontoon sinfonikkojen intendentin Anthony Camdenin kanssa. Camden arvelee, että tarvitaan monta koesoittoa, ennen kuin salin akustiikka vastaa orkesterin vaatimuksia.

Tänä iltana olen päättänyt kävellä kanssanne tulevaisuuteen.

Lisäksi ohjelmassa pohditaan pääkaupungin arkkitehtuurista muutosta. "Lontoon kuolleen ja tyhjilleen jääneen sataman tilalle on noussut asuntoalueita ja toimistorakennuksia. Lontoolla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistaa ytimensä", pohdiskelee Toivanen.

Lontoon kauhu- ja kummituslegendat

Tällä kertaa Iltakävelyllä uppoudutaan Lontoon "miedosti selkäpiitä karmiviin" tarinoihin ja legendoihin. Iltojen pimetessä kadut ja kujat alkavat näyttää kiehtovan salaperäisiltä. "Joskus yllätyn, kun vastaantulevalla ei olekaan silinteri päässä tai krinoliinihame yllä", pohdiskelee Toivanen.

Toivanen kertoo Westminster kaupunginosan Green Parkin kuolleen miehen puusta ja päättömästä naisesta, joka on nähty nousevan aamuöisin puiston järvestä kohti Birdcage Walk -katua.

Myöhään illalla tuon puun lehvistön on kuultu humisevan kuin tuulessa, vaikka onkin täysin tyyntä.

Herrasmiestoimittaja vierailee myös Westminster Abbeyssä, joka on saanut kokea monia väkivaltaisia välikohtauksia. Sen lattian alle haudattujen munkkien, piispojen, kuninkaiden ja merkkimiesten läsnäolo on aistittavissa muutenkin kuin muistokirjoituksia lukemalla.

Yksi raaimmista Westminster Abbey -kirkon tapauksista sattui vuonna 1378. Tuolloin kirkon alttarilla silvottiin vankikarkuri Robert Hauley, joka oli tullut etsimään pyhätöstä turvaa, kunnes häntä jahdanneet sotilaat saivat hänet kiinni. Tapahtuman johdosta kirkko suljettiin neljäksi kuukaudeksi vastalauseeksi Hauleytä jahdanneiden kuninkaan sotilaiden raa'an menettelyn johdosta.

Toivaselle uskolliseen tyylin iltakävelyllä sivutaan myös teatterin maailmaa käyden läpi Puukko-Mackien ja Sweeney Toddin tarinoita.

Oopperatalon historiaa Covent Gardenissa

Covent Gardenin iltakävelyllä Toivanen pohtii oopperan ja teatterin asemaa Lontoossa. Jutustelussa harpataan aina vuoteen 1730, jolloin Lontoo eli nousukauttaan ja ilmapiiri kaupungissa oli päihdyttävä ja huvit sen mukaiset, kuten Toivanen kuvailee. Vuonna 1728 ensi-iltansa saaneen Kerjäläisoopperan kansansuosiosta on kiittäminen, että Covent Gardeniin syntyi oopperatalo.

Alkuaikoina yleisön käyttäytyminen saattoi yltyä ronskiksi ja jopa rivoksi, kuvailee Toivanen. Tuon ajan yleisö oli kuitenkin asiantuntevaa ja innostunutta, mutta ärsytettynä tai pettyneenä se käyttäytyi petomaisesti. Covent Gardenin tarjonta oli kuitenkin monipuolista. Esityksissä oli muun muassa sirkushuveja, pantomiimeja ja säveltäjä Georg Friedrich Händelin oopperoita, joita hän itse oli johtamassa.

Covent Garden oli kuin Moolokin kita, joka nielaisi tuhansia puntia.

Vuonna 1808 Covent Gardenin teatteri tuhoutui tulipalossa. Onnettomuudessa menehtyi 23 palomiestä, vieden mukanaan myös Händelin urut sekä teatterin kellarissa sijainneen pihvinsyöjien kerhon viinivaraston. Vajaa vuosi myöhemmin samalle paikalle rakennettiin uusi teatteri. Uuden talon korkeammat lippujen hinnat saivat yleisön mellakoimaan rajusti. Talon sisustusta tärveltiin ja yleisöstä huudettiin "old prices, old prices", tarinoi Toivanen. Lopulta johto antoi periksi ja laski lippujen hintoja. Pian teatterista tuli kuitenkin säätyläisten huvia ja side rahvaisiin katkesi.

Covent Gardenin loiston aikana säveltäjä Carl Maria von Weber saapui johtamaan Oberonin ensi-illan. Ooppera vilisi tuolloisista tähdistä aina säveltäjä ja viulisti Niccolò Paganinista mezzosopraano Maria Malibraniin. Kuninkaallinen ooppera oli nimensä mukainen, kun ruhtinaat ja hallitsijat saapuivat huvittelemaan gaalailtoihin. Rakennus tuhoutui jälleen vuonna 1856. Uusi ooppperatalo valmistui vain kahdeksassa kuukaudessa. Iltakävelyllä Toivanen vierailee kolmannessa oopperatalossa, jonka kodikkuus muistuttaa Helsingin Bulevardilla sijaitsevaa vanhaa teatteria, kertoo Toivanen.

Maailman sotien aikaan oopperatalo muutettiin tanssisaliksi, missä kansa virkistäytyi sodan kurimukselta. Talousoppinut John Maynard Keynes ryhtyi keräämään varoja talon säilyttämiseksi opperatalona siinä myös onnistuen.

Lontoon maanalaisen varhaisvuodet ja kehitys

Vuoden 1982 Helsingin metron valmistumisen innoittamana Erkki Toivanen matkaa maan alle tutustuttaen kuuntelijan Lontoon metron vaiheisiin. "Jalkojen alla on mytologian outo maailma, kuolleiden sielujen, paholaisten ja vainajien valtakunta, minne vain urheimmat uskaltautuivat", kuvailee Toivanen.

Maanalainen eli metro oli teollisen vallankumouksen tuote. Se ei kuitenkaan ollut uusi ajatus. Ensimmäiset kiskoilla kulkeneet ajoneuvot syntyivät kaivoksiin jo 1500-luvulla. Esi-isänä Lontoon metrolle pidetään Marc Isambard Brunelia, jonka suunnitelman tuloksena syntyi Thamesin tunneli. Aluksi vain jalankulkijoille tarkoitettu tunneli yhdistettiin myöhemmin Lontoon metroverkkoon.

Metro-buumi innoitti monia jalostamaan ideoita maanalaisesta. Yksi villeimmistä ehdotuksista saatiin Kristallipalatsin suunnittelija Sir Joseph Paxtonilta. Hänen visiossaan Lontoota kiertämään rakennettaisiin 20 kilometriä pitkä teräksestä ja lasista tehty katettu bulevardi. Sen sisällä olisi taloja ja kauppoja. Kymmenen metrin korkeudessa kulkisi rautatiesilta, jolla junat toimisivat paineilmalla. "Parlamentin alahuone totesi suunnitelman olleen pähkähullu", toteaa Toivanen.

Insinööri Sir John Fowler oli lopulta se henkilö, joka oli vastuussa metroverkosta, jona se on myöhemmin tunnettu. Tammikuun 9. päivänä vuonna 1863 maailman ensimmäinen maanalainen juna aloitti liikennöinnin. "Vaunuissa oli matotetut lattiat sekä upottavat, paksulla plyysillä verhoillut penkit, kauniit mahonkiset seinät ja koristeelliset kaasulampetit, tunnelmoi Toivanen. Enimmäisenä päivänä junaa kokeili yli 30 000 ihmistä.

1930-luku oli Lontoon maanalaisen kukoistuksen lakipiste. Sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä.

Maanalaisten louhintatöiden johdosta kaupungin alta löydettiin runsaasti historiallisesti tärkeää aineistoa, esineitä ja raunioita. Löydöt hidastuttivat kaivuutöitä, mutta täydensivät museoiden kokoelmia ja täten saatiin entistä tarkempi kuva Lontoon menneisyydestä.

Vuonna 1888 keksijä ja teollisuusmies Werner von Siemens kokeili Saksassa sähköveturia. Myöhemmin samana vuonna Etelä-Englannin Brightonissa otettiin käyttöön samanlainen menopeli ja jo seuraavana vuonna Lontoon metroyhtiöt päättivät sähköistää koko verkostonsa. Näin syntyi sähköinen metro, joka alkoi yleistyä 1900-luvun alussa samalla laajentaen kaupunkia sen sivualueille.

Tekijänoikeudellisista syistä ohjelmista on leikattu pois musiikki- ja näytelmäosuuksia.

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto