Hyppää pääsisältöön

Kuulolla leikkiminen ehdottomasti sallittu

Elektroakustiseen musiikkiin erikoistunut defunensemble ei ole tullut kotimaiselle musiikkikartalle ryminällä. Se on tehnyt nousunsa kilkatukselle ja kilinällä. Kenttää olisi jo vaikea kuvitella ilman defunensembleä. Sille kuusi vuotta on ollut riittävä alkulämmittelyaika ennen oman levyn julkaisemista.

Defunensemblen levyn kansikuva.
Defunensemblen levyn kansikuva. defunensemble

Taideyliopiston alaisen Siba Recordsin julkaisema tuplalevy "Define function" koostuu kahteen laariin jaotelluista soolo- ja yhteisnumeroista. Jäseniä defunensemblessä on yhteensä yhdeksän, eli viiden runkointrumentalistin sekä yhden taiteellisen johtajan lisäksi kolme äänisuunnittelijaa. Näin ollen sooloteokset ovat sooloteoksia elektroniikan kanssa. Pianisti Emil Holmström saa olla solistiroolissa myös yhteislevypuolella.

Materiaali kuulostaa valtavan monimuotoiselta. Haasteena on ollut järjestää kumpikin levypuolisko itsessään mukavaan juoksutukseen. Draaman rakentamisessa on onnistuttu. Useammallakin säveltäjällä on ollut mielessään kuuloaistimusjärjestelmän kiusoittelu ja erityisesti leikki, jota rytmirakenteet pumppaavat ihmisaivoihin hienovaraisella odotus- ja palkitsemismekanismilla. Tällainen musiikillinen anti lasketaan hyveeksi elektronisessa musiikissa.

Enno Poppen digitaalisille ohjelmistouruille säveltämä Arbeit esittelee röyhkeän virtuaali-Hammondin, jonka kanssa kosketinsoittaja pyristelee tonaalisuudesta aina väläyksittäin muistuttavilla pikkuaiheilla. Muistumien matto hujahtaa koko ajan kuulijan alta, kun error-estetiikka oksennetaan korviin. En kerta kaikkiaan voi olla pitämättä.

Mekaaninen rytmiikka on levyn toinen tärkeä osatekijä. Michel van der Aan Oog sellolle ja taustanauhalle saavuttaa välittömän "wau"-hetken kynnyksen rakenteellisilla täsmäratkaisuillaan. Siinä missä kerronta on fiksua, myös tulkitsija Markus Hohdin korvat ovat tarkat.

On onni, että defunensemblelle on riittänyt esiintymismahdollisuuksia. Tällä kovin kansainvälisellä toimijalla on Suomen taidemusiikissa kenties hienompi visuaalinen ilme kuin kellään muulla. Brändäystä ei kannata kammoksua, vaan kannattaa tehdä asiat kuten defunensemble ja miettiä toiminnan jokainen liike aina uutta aikaa tutkaillen.

“Define Function.” Sooloteoksia ja kamarimusiikkia. - defunensemble. (Siba Records, SRCD-1014)

Kuuntele Uudet levyt 30.10.2015, toimittajana Tatu Tamminen.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.