"Oli heinäkuun ensimmäinen päivä 1972. Kolmekymmentä 11-14 vuotiasta poikaa eri puolilta Suomea saapui junalla Hangon asemalle. Sieltä meidät kuskattiin bussilla kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan määränpäähän: hiekkarantaa, kalliota, matalaa mäntymetsää, sauna, ruokala sekä kaksi asuintaloa joissa viisi tupaa". Musiikkitoimittaja Pasi Hiihtola kertoo, mikä oli parasta Hangon Breidablickin kesäleirillä vuonna 1972.
Olin jo pikkupoikana kuullut isäni kertovan paikasta nimeltään Breidablick. Tämä Hankoniemellä sijaitseva kesäsiirtola perustettiin 1930-luvun alussa ja sen idea oli antaa kaupunkilaispojille mahdollisuus viettää kuukausi meren rannalla purjehduksen, uimisen ja urheilun merkeissä. Isäni ja setäni olivat olleet siellä ja nyt olisi minun vuoroni saada viettää kesä tässä tarunhohtoisessa paikassa.
Parin ensimmäisen totuttelupäivän jälkeen homma alkoi toimia. Herätys puoli kahdeksalta, aamiainen, sen jälkeen pari tuntia työtä ja paikkojen kunnossapitoa. Sitten päivällinen, iltapäivällä futista ja muuta urheilua. Iltaisin vapaa-aikaa ja nukkumaan mentiin kello 22.00. Joka päivä oli myös tunti veistoa. Jokainen nikkaroi sen kuukauden aikana oman pienen purjeveneen.
Ainut asia joka hieman kismitti oli se että pitäisi olla kokonainen kuukausi ilman musaa! Deep Purplen, Uriah Heepin ja muutaman muun bändin levyt olivat soineet lähes taukoamatta levarissa viime aikoina, mutta nyt tilalle tulisi aaltojen liplatus, lokkien äänet ja… Mutta hetkinen! Mistä tuo musiikki kuului? Kasettimankasta! Kolmenkymmenen kundin joukosta siis löytyi YKSI joka oli tajunnut ottaa mukaan mankan ja …neljä kasettia, ja jokaisessa kasetissa luki sama nimi - JETHRO TULL.
Mutta hetkinen! Mistä tuo musiikki kuului? Kasettimankasta! Kolmenkymmenen kundin joukosta siis löytyi YKSI joka oli tajunnut ottaa mukaan mankan ja …neljä kasettia, ja jokaisessa kasetissa luki sama nimi - JETHRO TULL.
Olin kirjastossa musaa kuunnellessani selaillut Melody Maker -lehtiä ja muistin hämärästi jostain kuvasta pitkätukkaisen ja -partaisen, yhdellä jalalla seisovan huilua soittavan tyypin ja alla tekstin jossa mainittiin tuo sama nimi - Jethro Tull. Aika omituinen nimi ajattelin, mutta toisaalta olihan Uriah Heepkin aika omituinen nimi. Kasettimankan omistaja valisti minua kertomalla että Uriah Heep oli ottanut nimensä Charles Dickensin romaanista David Copperfield, jossa hiippaili sen niminen kaveri. Jethro Tull taas oli alun perin 1600-luvulla syntynyt englantilainen maanviljelystieteen pioneeri joka keksi rivikylvökoneen!
Kasettimankan omistaja oli tietysti leirin kingi, ja kun patterit loppuivat, kerättiin kimpassa rahaa ja hankittiin uudet. Ja taas soi… koko kuukauden ne neljä kasettia, jotka jossain vaiheessa alkoivat kuulostaa todella hyviltä. Bluesia, folkkia, jazzia, ripaus klassista… Hienoja biisejä, joissa päällimmäisenä Ian Andersonin laulu ja huilu. Ja siis varsinkin se huilu, jota olin siihen asti pitänyt nörttisoittimena, teki siitä musiikista kiehtovaa ja omaleimaista – välillä hempeän kaunista ja lyyristä, välillä rajua ja fyysistä.
Heinäkuu 1972 säilyy ikuisesti muistoissa – Breidablick, raikas meri-ilma, lokit, urheilu, veisto, hyvä kotiruoka ja läheisestä maatalosta tuotu apilanmakuinen maito sekä nuo neljä kasettia, This Was, Stand up, Benefit ja Aqualung,
Seuraavana kesänä menin töihin ja kun sain ensimmäisen palkkani, ostin huilun.
