Hyppää pääsisältöön

Talousoppineet arvostelevat ankarasti kuritaloutta

Talousprofessorit hämmästelevät ja arvostelevat kovin sanoin euroalueella ja Suomessa hellittyä leikkauspolitiikkaa.

TV1:n MOT-ohjelma teki kyselyn eurooppalaisten huippuyliopistojen talousprofessoreille. Valtaosa professoreista tuomitsee leikkauspolitiikan niin euroalueella kuin Suomessakin.

Euroopassa siirryttiin lyhyen elvytysjakson jälkeen budjettileikkausten tielle 2010. Suomessa kuritalous on saanut entistä vahvemman jalansijan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana.

”Me leikkaamme tällä hetkellä sen takia, että emme voi enää velkaantua lisää. Se kerta kaikkiaan maksaa meille pitkässä juoksussa liikaa”, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo ohjelmassa.

”Suomen taloudella menee huonosti, eikä se näytä pääsevän ylös kuopasta. Silti hallitus päätti kiristää finanssipolitiikkaa edelleen”, ihmettelee Britannian vanhimman riippumattoman taloustutkimuslaitoksen NIESR:n johtaja Jonathan Portes.

”On vaikea sanoa, miten paljon vahinkoa tämä (leikkauspolitiikka) aiheuttaa, koska Suomi on kohtuullisen pieni ja avoin talous, mutta ainakaan se ei auta mitään”, hän sanoo.

Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala sanoo, että talouden alamäessä julkisten menojen leikkaukset heikentävät taloutta entisestään.

MOT: Talouden tuhoava kuri
TV1 maanantaina 2.11. klo 20; keskiviikkona 4.11. klo 15.55 ja torstaina 5.11. klo 5.55.
Ohjelman voi katsoa myös Yle Areenassa

Sipilälle ja Rehnille roima ripitys talousprofessoreilta

MOT-kysely paljastaa euroalueen pahimmat mokat

Kommentit