Juhana Säilynoja
Yle
Perämerellä, noin kuudentoista kilometrin päässä Kalajoen kaupungin rantaviivasta, sijaitsee kaksi saarta, joita hallitsevat kalastajat. Ihan kirjaimellisestikin, sillä vuonna 1771 Ruotsin kuninkaan säätämän lain mukaan Kallankarien asioista päättää karikokous. Saarten itsehallinto on tarkoittanut muun muassa sitä, että saarelaisten mukaan Kallankarit eivät liittyneet Euroopan unioniin muun Suomen mukana.
Kuningas Aadolf Fredrik sääti vuonna 1771 niin sanotun Hamina-ordningin. Sillä Ulkokallan ja Maakallan saarista koostuvan Kallankarien hallinto siirtyi kalastajille ja vuosittain kokoontuvalle karikokoukselle.
Arkistohelmiä – Arkivpärlor -ohjelmassa (2008) nähtiin Allan Helsingin vuonna 1972 tekemä dokumentti elämästä Maakallassa, jota täydennettiin näyttämällä millainen oli asumisoikeuden saarelle saaneista kalastajista koostunut karikokous vuonna 2008. Helsingin dokumentti kertoo saaren erikoislaatuisuudesta, sen luonnosta, kalastajista, säännöistä ja kirkosta, joka piirtää Maakallan profiilia mereltä katsottaessa. Kirkko liittyy myös sääntöihin, sillä Kallansaarilta asuinsijan saaneiden kalastajien oli pakko osallistua aamuhartauteen ja jumalanpalveluksiin. Aamuhartaudella oli paitsi uskonnollinen, myös käytännöllinen merkitys. Kun kalastajat osallistuivat siihen, ei kukaan päässyt muita ennen kalarysille.
Viimeksi, joskus 30-luvulla, täältä karkotettiin yksi hailuotolainen poika, joka oli varastanut naapurikämpästä paperirosseja. Hänet työnnettiin veneessä ulapalle.
Aina Jaakonpäivää lähimpänä olevana sunnuntaina kokoontuva karikokous oli säätänyt nuo ja monta muuta sääntöä. Järein oli karkotusoikeus. Mikäli joku kalastajista syyllistyi rikokseen, karkotettiin hänet iäksi karuilta kareilta. Kokous myös päätti kenellä on oikeus asua Kallankareilla ja Helsingin dokumentissa nähdäänkin, kun karikokous käsittelee rakennuslupahakemusta. Mantereen virastojen luvilla ei ollut valtaa saarilla vielä 1972, eikä myöskään 2000-luvulla. Dokumentin lisäosassa nähdään, kuinka vuoden 2008 karikokouksessa samanlaisista asioista päätetään yhä tavalla, joka on ollut voimassa vuosisatoja. Kokousta johtaa haminamestari, joka on tavallaan saarten hallitsija. Karineuvosto toimittaa hallituksen virkaa.
Saarten itsehallintoa on myös koeteltu, kun Metsähallitus olisi halunnut karit hallintoonsa. Korkein oikeus katsoi, että itsehallintolain mukaan valta on kalastajilla, selviää uutisessa vuodelta 2006. Saarelaiset myös estivät karien liittämisen luonnon monimuotoisuutta suojeleviin Natura-alueisiin.
Koska saarilla on itsehallinto, eikä karikokous erikseen päättänyt liittymisestä Euroopan unioniin yhdessä muun Suomen kanssa, pohdittiin Ajankohtaisen kakkosen insertissä vuonna 2004, että jäivätkö karit vahingossa sen ulkopuolelle. Ohjelmassa kerrotaan, että useat varustamot olivat jo kiinnostuneet alueesta, jossa Ahvenanmaan kaltaiset erikoisvapaudet sallisivat vapaamman yritystoiminnan.
Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotuksen twiitin mukaan karit eivät juridisesti unohtuneet EU:n ulkopuolelle, vaikka karikokous ei päätöstä liittymisestä tehnytkään. Sinänsä sillä, olivatko saaret osa EU:ta vai eivät, ei ollut juurikaan väliä, koska saarten elämä oli hyvin tarkkaan säädeltyä. Karikokouksella ei myöskään ollut mitään halua tuoda teollisuutta tai enempää turisteja saarille. Turisteja saarilla kävi joka kesä, sillä Kalajoelta oli avattu vesibussiyhteys jo vuonna 1966.
Maakallan vesialueet tunnetaan hyvinä siikapaikkoina ja vielä 2000-luvulla moni sen kesäasukkaista tienasi elantonsa kalan- ja hylkeenpyynnillä. Ympäri vuoden asukkaita saarella ei enää ole. Saarelaiset elättävät itseään myös turismilla. Maakallan tunnetuin nähtävyys on kirkko ja vanha pappila.
Vuonna 1967 esitetty dokumentti valottaa Kallankarin kalastajayhdyskunnan historiasta.
