YleX:n Bailumaraton vieraili Suomen kuumimman popparin lavalla, mutta siellä oli tilaa vain yhdelle tähdelle.
Antti Tuisku ei ole soittanut Uudessakaupungissa useasti. Sen tietää siitä, että artisti joutuu kysymään yleisöltä rannikkokaupungin lempinimeä.
- Ukki? Uki? Mie oon pohjoisesta, voin sanoa Ukki, Tuisku sanoo lavalta.
Artisti on nyt kiistämättä uransa huipulla ja tietää sen hyvin. Tuisku kertoo spiikeissään eilisen venähtäneestä bileillasta ja kehuu yleisön halloween-asuja mutta kysyy sitten:
- Missä helvetissä te olette olleet nämä 12 vuotta? Mä haluan toivottaa tervetulleeksi jokaisen uuden Antti Tuiskuttajan, jokaisen hiton pelkurin.
Äänessä on kuitenkin pelkkää iloa. Vain elämää viimeisteli sen, mitä Peto on irti aloitti. Tuisku on tämän hetken kuumin poppari, joka tekee mielellään hyvää. Siksi hän on kutsunut keikalle myös Bailumaratonin juontajat.
Ero hiestä kiiltävän, sinitukkaisen Tuiskun ja kolme päivän biletyksestä ryvettyneen radiojengin välillä on raadollinen. Samuel Nymanin valkoisella paidalla on valtava kahvitahra. Viki Eerikkilän naamaan on suhrittu huulipunaa.
Alma Hätösen ääni on selvästi painoksissa, mutta viesti on yhä kirkas.
- Me bailataan neljä päivää putkeen ja käydään läpi 42 bileet, koska kerätään rahaa Nenäpäivä-keräykseen Afrikan lapsille, juontaja sanoo mikrofoniin.
Pian yleisö lähettää yhteistekstarin, mutta vielä ei ole sen aika. Ensin Antti Tuisku tahtoo nähdä kuinka eroottisesti juontajat syövät banaanin. Peto on irti -musiikkivideolta tuttu hedelmä on vakituista rekvisiittaa Tuiskun kiertueella.
Tommi Manninen voittaa huutoäänestyksen ja Tuiskun nimmarilla varustetun banaanin. Yleisö lähettää yhdessä rahaa Nenäpäivä-keräykseen, mutta sitten on taas aika jatkaa Pedon show’ta ja Bailumaratonia.
- Me kaikki ei mahduta tänne lavalle. Nyt tulee Hyökyaalto, Tuisku sanoo ja aloittaa viimeisen biisin.
YleX:n juontajat katoavat Bailubussiin ja matka jatkuu. Huomenna taas bailataan.
Bailumaraton kiertää Suomen parhaita bileitä neljän päivän ajan ja kerää varoja Nenäpäivä-pottiin. Osallistu säkin! Tekstaamalla YLEX numeroon 16499 lahjoitat 10 euroa hyvään tarkoitukseen.
Osallistu Nenäpäivä-keräykseen TÄÄLLÄ ja seuraa Bailumaratonin jokaista vaihetta TÄÄLTÄ!
Lue myös:
Lahjoita rahaa Nenäpäivään niin saat YleX:n juontajat temppuilemaan – tarkasta haastelista tästä