Minna Dufton
Yle
Irina Keskimäen perhe on kokenut enemmän vastoinkäymisiä kuin keskiverto perhe yleensä. Ensin perheen rintamamiestalosta Porista löytyi vaarallista hometta, sitten salama sytytti talon tuleen. Kuin ihmeen kaupalla perhe pelastui 5-vuotiaan Niko-pojan ansiosta. Heti talon uudelleen rakentamisen jälkeen sattui iso vesivahinko, jonka jälkeen Irinan mies Risto sairastui. Kaikki neljän vuoden sisällä. Silti Irinan mielestä perheelle ei ole sattunut kovinkaan paljoa.
- Elettiin vuotta 2011. Odotin nuorimmaista, kun selvisi, että unelmatalossamme oli homevaurio. Raskaus oli vaikea ja synnytin lapsen siihen remontin keskelle, muistelee Irina kaiken alkua. Vielä tässä vaiheessa Irina ei voinut arvata, millaisia kauhun hetkiä odottaisi aivan nurkan takana.
- Eräänä kovana ukkosyönä Niko herätti minut ja kysyi, mikä tuo ääni on. Minulla on sellainen mielikuva, että olisin kuullut humahduksen. Menin yläkertaan ja näin, että seinät lyövät liekkiä. Lähdimme kylpytakit päällä ulos ja soitin Ristolle, joka oli yövuorossa töissä. Hänen ainoa kysymyksensä oli, missä me olemme, kertaa Irina.
Oman kodin menettäminen oli kriisi kaikille
Irinalla ja Ristolla on vankka liitto ja ympärillä tiivis joukko läheisiä. Jokainen on elänyt mukana perheen koettelemuksissa ja auttanut pyytämättä. Edelleenkään Irina ei voi soittaa äidilleen Arja Rintaselle myöhään illalla, niin kova järkytys tieto tulipalosta oli. Irina, Risto ja lapset elivät palon jälkeen evakossa ja saivat lopulta kodin taas kuntoon. Kotiaan rakastavalle Irinalle muuttopäivä merkitsi palaamista takaisin turvasatamaan - paikkaan, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Muuttopäivänä vesi lainehti talon eteisessä vastaan.
- Se, mikä löi eniten maahan, oli vesivahinko. Silloin puristit nyrkkiä ja silloin itkit. Kaikesta muusta oli selvitty älyttömällä sisulla, mutta tässä kohtaa ei olisi enää jaksanut yhtään enempää, sanoo Irina.
Näin jälkeenpäin Irinan mielestä kovin koetinkivi parisuhteen kannalta on ollut elämä remonttien keskellä.
- Me emme enää koskaan tee remonttia, se on avioliiton ehdoton edellytys, nauraa Irina.
Aina ei tarvitse odottaa katastrofia
Tulipaloakin pelottavampaa Irinalle oli Riston sairastuminen vesivahingon jälkeen. Onneksi oma äiti, siskot ja muut läheiset jaksoivat kuunnella. Nykyään Irina osaa suhtautua vastoinkäymisiin tyynesti: elämä menee juuri niin kuin se menee.
- Vastoinkäymiset ovat opettaneet myös, että aina ei tarvitse odottaa sitä katastrofia, ennen kuin pyytää apua omaan arkeensa tai tarjoaa apua toisille. Auttaa voi ihan pienissäkin asioissa, pohtii Irina.
Arjessa tulee itse kullakin usein valitettua pikku asioista. Isot koettelemukset pistävät asiat perspektiiviin, mutta eivät poista ihmisen taipumusta murehtimiseen aivan kokonaan.
- Olen tyypillinen naisihminen. Kun lasten lelut ovat levällään töistä tullessani tai astianpesukone täyttämättä, tulee äksyiltyä. Näille tilanteille ei vain voi mitään. Mutta ihan pienestä en kriisiä järjestä, sanoo Irina.
Irina osaa olla kiitollinen siitä, mitä hänellä on. Kaiken jälkeen perhe asuu vielä samassa talossa ja on jaksanut uskoa, että kaikki järjestyy aina parhain päin.
- Kun lapset kysyvät, voiko salama iskeä taloon uudelleen, vastaan, että ei voi. Kuka tämän kaiken jälkeen pystyy sanomaan lapsilleen, että kyllä, periaatteessa voi?
Katso, millainen Irina yllätyspäivä oli.
Lisää ohjelmasta
