Hyppää pääsisältöön

Marjan totuus: Naiset määräävät kaikesta

Marja Hintikka: Naiset määräävät kaikesta
Marja Hintikka: Naiset määräävät kaikesta Kuva: Yle/Hans Weckman marja hintikka kolumnikuva

Sukupuolten sota on menneen talven lumia. Paitsi siinä vaiheessa, kun perustetaan perhe. ”Kun lapsi syntyy, sukupuoliroolit humpsahtavat suoraan 50-luvulle” on vanha klisee, mutta ei valitettavasti mikään vitsi.

Tutkimusten mukaan perheen työnjako on tasa-arvoisinta kahden aikuisen taloudessa, mutta sukupuolittuu heti pilttien ilmestyttyä. Miehet tekevät enemmän ansiotyötä ja naiset enemmän kotityötä, ja perinteisesti näiden yhteenlaskettu kokonaistyömäärä on mennyt tasan. Viimeisimmät tilastotiedot kuitenkin kertovat, ettei niin enää ole. Naiset tekevät enemmän. Naisista myös kasvava joukko on erittäin tyytymätön perheen työnjakoon. Tarttis siis tehrä jotain, varsinkin kun erotilastot näyttävät miltä näyttävät.

Naiset tekevät enemmän. Naisista myös kasvava joukko on erittäin tyytymätön perheen työnjakoon.

Naisten kotona tehtävän työn määrää perustellaan usein biologialla ja sillä, että vanhemmuus ”tulee äideiltä luonnostaan”. Ei tule. Vaikka äiti on lapsen synnyttyä prosessissa kenties pidemmällä siksi, että on kantanut lasta sisällään, ovat sekä isät että äidit aivan yhtä ymmällään vanhemmuuden edessä.

Myös imetystä käytetään näissä keskusteluissa usein perusteluna sille, että äidille vanhemmuus olisi lähtökohtaisesti ”luonnollisempaa”. Totuus on kuitenkin, että hyvin harvan äidin mielestä imetys on HETI helppoa ja mukavaa. Päinvastoin. Se sattuu, paineistaa ja tuntuu vaikealta ennen kuin sen oppii. Imetys on siis yksi vanhemmuuden taito.

Valitettavan usein isät jäävät edelleen ulkopuolelle vanhemmuuden taitojen opettelusta lapsen ollessa pieni. Kenties he muistavat imetysesimerkin ja ajattelevat, ettei miehillä ole mitään virkaa äidin ja lapsen symbioosin äärellä. Kenties heille viestitään, etteivät he ole tarpeen vaan lähinnä tiellä. Lapsen ensivuodet ovat kuitenkin ratkaisevia isyyden syntymisessä ja isän roolin syvenemisessä. Samaan aikaan naiset uupuvat ja valittavat tyytymättömyyttään. Ristiriitaista, eikö vain?

Vanhemmuuteen pystyvät täysimääräisesti sekä miehet että naiset.

Meidän on herättävä ja tunnustettava, että vanhemmuuteen pystyvät täysimääräisesti sekä miehet että naiset. Samalla kotona tehtävää työtä on arvostettava, jotta se olisi kiinnostavaa kaikille. Iät ja ajat on puhuttu naisen työmarkkina-aseman kasvattamisesta. Me esitämme yhdessä yhteistyökumppanimme Väestöliiton kanssa, että naisen työmarkkina-aseman rinnalla olisi puhuttava miehen kotimarkkina-asemasta. Vanhemmuuteen on heittäydyttävä paitsi yksilön ja perheen, myös yhteiskunnan tasolla.

Kollegani Jenny on mielestäni oivaltanut jotain olennaista perheiden sisäisistä roolijaoistaluomalla teorian kodin metatöistä, jotka hiipivät arkeen salakavalasti, jäävät huomaamatta ja uuvuttavat toisen vanhemmista. Eroavia pareja koskevissa tutkimuksissa toistetaan usein sitä, että nainen on valmistellut eroa pitkään, ehkä jo vuosia - miehelle se tulee usein yllätyksenä. Löytyisikö erotilastojen takaa myös uupumus metatöihin?

Metatyö, miesten kotimarkkina-asema, yhdyntäsopimus - puhutaan näistä!

Toinen kollegani Heikki puolestaan on keksinyt ratkaisun naisten monesti epäonniseen parinvalintaan - siipastahan se on kiinni, onnistuuko perhevapaiden jakaminen ja molempien uraan panostaminen. Heikin ratkaisu olisi ennen lisääntymistä laadittava,puolisoiden arvoja kartoittava yhdyntäsopimus, johon voisi vedota aina kiistatilanteissa. Saattaa siinä hyvinkin olla ideaa, sillä Heikin yhdyntäsopimustekstin innostui twiittaamaan myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

Kaiken tämän keskellä käsitys perheestä on myös muutoksessa, positiivisessa murroksessa. Ydinperhe on menneisyyttä, uusperhe tulevaisuutta. Tapasimme amerikkalaisen kolmen äidin kasvatusyksikön, jossa arki toimii saumattomasti. Moni uupuu taakkansa alle eikä osaa jakaa vanhemmuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä – nämä naiset osaavat juuri sen.

Maanantain suorassa tv-lähetyksessä perheen roolien uusjaosta ovat keskustelemassa Suomen tunnetuin anarkisti Iso H sekä Suomen kuuluisin uusliberalisti Tuomas Enbuske. Ilmassa on suuren polemiikin tuntua! Tiistaina jatkamme Yle Puheella ja puimme jälkipyykin, oli se sitten puhdasta tai likaista.

Kaikesta jo ennen tv-lähetystä käydystä keskustelusta päätellen olemme olennaisten asioiden äärellä.

Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus
Marja Hintikka live, Marjan allekirjoitus marja hintikka live

Rämmitkö ruuhkavuosissa? Armollinen ja syyllistämätön Marja Hintikka Liven Facebook-ryhmä rientää avuksesi - liity meihin!

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.