MOT-kysely paljastaa euroalueen pahimmat mokat

Talouskuria on harjoitettu Euroopassa jo viisi vuotta. Silti se ei ole nostanut euroalueen taloutta, vaan tuotanto on nyt jopa alemmalla tasolla kuin talouskriisin alkaessa 2008.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen mukaan julkisten menojen leikkauksille ei ole vaihtoehtoja.

”Me leikkaamme tällä hetkellä sen takia, että me emme voi enää velkaantua lisää. Se kerta kaikkiaan maksaa meille pitkässä juoksussa liikaa”, valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoo MOT:n haastattelussa.

”Minun mielestäni on hirveän tärkeää, että kun pyydetään asiantuntijalta näkemys, kyseessä on oikeasti ihminen, joka ymmärtää Euroopan taloutta”, hän sanoo.

MOT selvitti sähköpostikyselyllä Euroopan huippuyliopistojen talousprofessoreiden näkemyksiä talouskuripolitiikan onnistumisesta.

Kriisin ensihoitoonnistui

Maailmantalous alkoi suistua raiteiltaan Yhdysvalloissa 2007 puhjenneen finanssikaaoksen seurauksena. Kriisin ensimetreillä 2008 siihen vastattiin useimmissa maissa elvytyspolitiikalla.

Kuusikymmentä prosenttia MOT-kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että valtioiden ensimmäiset reaktiot kriisiin olivat kutakuinkin oikeita. Avoimissa vastauksissa kiiteltiin elvytystoimia.

"Tehdyt poliittiset toimet – rahoitusmarkkinoiden likviditeetin lisääminen, korkojen alennus lähelle nollaa, väliaikaiset elvytystoimet ja pankkien pelastaminen konkursseilta – olivat enemmän tai vähemmän oikea toimintatapa", toteaa Birminghamin yliopiston professori John Fender.

Myös suurin osa niistä vastaajista, jotka olivat sitä mieltä, että reaktiot olivat vääriä tai jokseenkin vääriä, puhuivat elvytyksen puolesta.

"Kaikkien maiden olisi pitänyt aloittaa elvytystoimet kompensoimaan yksityisen sektorin kysynnänlaskua (erityisesti investointien ja viennin osalta). Useimmat tekivät näin, mutta toimet olivat liian vaatimattomia ja liian lyhytkestoisia. Hallitukset, jotka alkoivat leikata menoja, lietsoivat lamaa tarpeettomasti", John Weeks Lontoon yliopistosta (SOAS) kirjoittaa.

Kuripolitiikkakatastrofi Euroopalle

Yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston professorin Mark Blythin (Austerity: A History of a Dangerous Idea) mukaan talouskuriajattelu on ollut täydellinen katastrofi Euroopalle. Yli puolet kyselyyn vastanneista oli samaa mieltä Blythin kanssa.

Talouskuri katastrofi Euroopalle?

Myös erimielisyyttä löytyi. Bonnin yliopiston professori Jürgen von Hagen toteaa:
"EU-komission tilastojen mukaan 'talouskuria' ei ole ollut. Julkiset menot kasvoivat valtavasti 2008–2009 ja sitten palasivat samaan tilaan, jossa ne olivat ennen kriisiä. 'Talouskuri' on Blythin kaltaisten ihmisten keksintöä, jotka halusivat nähdä yhä enemmän julkisten menojen kasvua vuonna 2010 ja sitä seuranneina vuosina."

Bolognan yliopiston Elettra Agliardi argumentoi päinvastaisesti:

"Nykyään jopa osa Euroopan 'taloushaukoista' on päätynyt siihen lopputulokseen, että 'talouskurittajat' eivät tehneet taloudelle hyvää. Lisäksi kaikki talouskuria puoltaneen taloustieteellisen tutkimuksen faktat on todettu virheellisiksi ja tutkimustulokset tieteellisesti vääriksi. Ei tarvitse olla taloustietäjä ymmärtääkseen, että useimmissa EU-maissa vuosina 2009–2013 toimeenpannut kuritoimet ovat lisänneet työttömyyttä, samalla kun talouskasvu ja kotitalouksien reaalitulot ovat laskeneet."

Agliardi kertoo olevansa samaa mieltä kuin Mark Blyth. Vaikka leikkauspolitiikka voi olla järkevää yhdelle maalle, sama ei toimi, jos kaikki maat yrittävät vastaavaa samanaikaisesti: seurauksena voi olla vain talouden supistuminen.

Valitettavasti talouskuri oli sisäänrakennettuna euroalueen rakenteeseen jo ennen kuin sitä vahvistettiin kasvu- ja vakaussopimuksella, arvioi Rooman Sapienza-yliopiston Nicola Acocella.

Apua (IMF:n, EU-komission ja EKP:n) troikalta saava maa voi ehdottaa uudistuksia. Jos maa ei ehdota mitään, velkojat voivat esittää vain budjettileikkauksia, koska niillä ei ole poliittisia valtaoikeuksia, nimettömänä vastaava saksalaisen yliopiston professori kirjoittaa. Hänen mukaansa uudistukset ovat johtaneet talouskasvun käynnistymiseen.

Miksi velkataakkaon vain kasvanut?

Useilla talouskuria harjoittaneilla euromailla on nyt enemmän velkaa kuin ennen säästökuuria.

Miksi?

Talouskuri tarkoittaa, että valtio alentaa budjettivajetta joko lisäämällä verotulojaan ja/tai leikkaamalla menojaan. Molemmat toimet vähentävät reaalituloja, mikä leikkaa kysyntää ja alentaa tuotannon ja talouden kasvua.

”Näin maa köyhtyy, ja siitä tulee todennäköisesti velallinen velkojan sijaan – erityisesti, jos sen on pidettävä yllä hyvinvointivaltiota”, kirjoittaa Bolognan yliopiston Elettra Agliardi.

“Alberto Alesinan* teoria mahdollisesta ‘kasvua vahvistavasta talouskurista’ on osoittautunut hölynpölyksi. Hän väitti, että menoleikkaukset luovat luottamusta, joka auttaisi talouskasvua ja että luottamuksen kasvun aiheuttamat myönteiset vaikutukset kattaisivat talouskurin kielteiset vaikutukset. On käynyt päinvastoin, veroja on nostettu rajusti esimerkiksi Italiassa. Palkanalennuksiin yhdistettynä tämä on merkinnyt reaalitulojen laskua.”

Agliardin mukaan julkisia menoja on leikattu useimmissa EU-maissa, ja leikkaukset ovat kohdistuneet etenkin palkkoihin, perusrakenteisiin, julkisiin investointeihin ja ”joihinkin kosmeettisiin uudistuksiin (esimerkiksi kuntatasolla)”. Sen sijaan poliittisessa pelissä hyödylliset mutta muuten tuottamattomat menot ja siirtolaisuuteen liittyvät menot ovat nousseet nopeasti.

Talouskurin kielteinen vaikutus kasvuun voi olla väliaikainen ilmiö, nimettömänä pysyttelevä professori arvioi. Hänen mukaansa kasvun palautuminen edellyttää kuitenkin rakenteellisia uudistuksia.

”Talouskuritappoi talouden”

Talouskuri supistaa kysyntää. Alentuva kysyntä johtaa hitaampaan kasvuun tai tuotannon supistumiseen, ja julkisen sektorin tulot putoavat. Tämän seurauksena vajeet jäävät ennalleen tai kasvavat, Lontoon yliopiston John Weeks summaa.

”Julkisen velan suhde kansantuotteeseen kasvaa ripeästi, koska velka/bkt-yhtälön nimittäjä pysyy ennallaan tai supistuu mutta osoittaja kasvaa”, hän vastaa.

”Tämä ei ole totta, katsokaa vaikka Britanniaa”, toteaa Bocconi-yliopiston Francesco Giavazzi.

London School of Economicsin Francesco Casellin vastaus on yhtä ytimekäs: ”Talouskuri tappoi talouden.”

Helsingin yliopiston Tapio Palokankaan mukaan valtioille tulee vaikeuksia selvitä ulkoisten sokkien aikana ottamista veloistaan, koska veropohja rapautuu.

”Velka ei ole pääongelma”, Tukholman kauppakorkeakoulun Tore Ellingsen sanoo.

Amsterdamin yliopiston Roel Beetsma puolestaan sanoo, että velka on kasvanut taloudellisen taantuman ja rahoitussektorin pelastamisen seurauksena.

”Kysymys on siitä, onko talouskurilla itsessään ollut sellaisia vaikutuksia, että talouskasvun hidastuminen on tehnyt tyhjiksi velan supistamisen vaikutukset. En usko siihen”, Beetsma vastaa.

Birminghamin yliopiston John Fender huomauttaa, että julkisen velan kasvaessa kansantuote saattaa kasvaa vielä nopeammin. Tärkeänä lukuna pidetty velkasuhde (julkisen velan suhde kansantuotteeseen) pienenee näissä tapauksissa.

Mikä on oikea aika vähentää velkoja?

Kansainvälisen valuuttarahaston keskustelumuistion (When Should Public Debt Be Reduced, kesäkuu 2015) mukaan niissä maissa, joissa velkakestävyys ei ole kiireellinen huoli, velan vähentämisen kustannukset ovat hyötyjä suuremmat.

Oletteko samaa mieltä IMF:n muistion kanssa?

“Velan suhteellinen merkitys supistuu talouden kasvaessa. Menoleikkaukset hidastavat tätä prosessia. Se on todellakin näin yksinkertaista: kasvu supistaa velkataakkaa, leikkaukset kasvattavat sitä”, Lontoon yliopiston John Weeks sanoo.

“Jos panoksena on velkakestävyys, talouskurin hyödyt ovat selvästi paljon suuremmat”, eräs professori kirjoittaa.

Bonnin yliopiston Jürgen von Hagen arvostelee IMF:n muistion muotoilua, koska velkakestävyydelle “ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä, käytännöllistä määritelmää”.

”Espanja, Irlanti ja Hollanti ovat tärkeitä esimerkkejä maista, joissa velan supistaminen tuotti valtavia hyötyjä, vaikka kestävyys ei ollut ongelma”, von Hagen sanoo.

”Tämä on IMF:ltä erityisen järkevä neuvo – miksi pitäisi korjata jotain, joka ei ole rikki!” vastaa puolestaan Leicesterin yliopiston Panicos Demetriades.

”Hyödyistä on vain vähän merkkejä. On kuitenkin hyvä, että IMF tunnustaa virheet”, suomalaisprofessori vastaa.

Talouskuri jatkoa Maastrichtin sopimukselle

Esimerkiksi professori Mark Blythin mukaan euroalueella harjoitettava talouskuri on saman ruuvin kiristämistä, joka alkoi Maastrichtin sopimuksessa 1992. Hänestä kyse on poliittisesta valinnasta eikä mistään rakenteellisesta välttämättömyydestä.

Talouskuri politiikkaa (samaa mieltä Blythin kanssa)?

“Siinä määrin kuin talouskuri on johtanut kasvun hidastumiseen, maat eivät ehkä ole käyttäneet ’hyviä aikoja’ tasapainottaakseen budjettejaan asianmukaisesti. Monet hallitukset ja poliittiset päättäjät ovat harjoittaneet epäsymmetristä finanssipolitiikkaa: suhdanteita myötäilevää politiikkaa taantumassa ja suhdanteita vahvistavaa politiikkaa nousukaudella. Jos maat vähentäisivät vajeitaan ja velkojaan nousukaudella, suhdannetta voimistavia päätöksiä ei taantuman aikana välttämättä tarvittaisi”, kirjoittaa Blythin kanssa eri mieltä oleva eurooppalaisprofessori.

Toisen nimettömänä vastanneen professorin mukaan talouskurin takana on Euroopan syventyvä integraatio.

”Euroalueella harjoitettavan talouskurin tulisi rakentaa luottamusta alueen pohjoisissa maissa. Talouskuri on rakenteellinen välttämättömyys, jos sitä katsotaan siitä näkökulmasta, mikä rakentaa luottamusta eurooppalaiseen integraatioon”, hän kirjoittaa.

“Finanssipolitiikka on ja sen tuleekin olla demokratioissa poliittinen valinta. Kestävä julkinen talous ja kuritalous ovat kaksi eri käsitettä, mutta tietyt poliitikot ovat kovasti yrittäneet saada ne näyttämään synonyymeiltä”, arvioi Leicesterin yliopiston Panicos Demetriades.

Helsingin yliopiston Tapio Palokangas arvioi, että euron käyttöönotto ilman yhteistä finanssipolitiikkaa oli alusta asti riskialtista. Hänen mukaansa Maastricht-sääntöjen miltei välitön rikkominen poliittisista syistä johti nykyiseen kriisiin euroalueella.

Kuka hyötyi pankkien pelastamisesta?

Professori Mark Blythin mukaan paisuva velkataakka on kustannus globaalin sijoittajaluokan varojen vakuuttamisesta.

Talouskurilla pelastetaan jättisijoittajat (samaa mieltä Blythin kanssa)?

”Kreikan kriisi on tästä selvä todistus”, vastaa roomalaisen Sapienza-yliopiston Nicola Acocella.

“Tämä lausunto on hyvin populistinen, vaikka siinä on jotain tottakin. Jos päättäjät eivät olisi pelastaneet pankkeja, rahoitusjärjestelmän romahduksen vaikutus reaalitalouteen olisi kuitenkin ollut paljon pahempi”, Blythin kanssa eri mieltä ollut keskieurooppalainen professori linjasi.

”Pankkien tukeminen auttoi vakauttamaan rahoitusjärjestelmän ja sitä kautta taloudellisen toiminnan . . . Tietenkin kulut (julkisen velan kasvun muodossa) olisivat olleet paljon alemmat, jos rahoitussektori olisi ollut vastustuskykyisempi (pankkien pääomarakenne olisi ollut huomattavasti parempi)”, vastaa puolestaan Münchenin Ludwig-Maximilians-yliopiston Gerhard Illing.

“Todellakin näyttää siltä, että sijoittajien varat on turvattu . . . Riskit eivät ole sijoittajille todellisia, ja ne voivat ottaa yhä suurempia ja suurempia riskejä ja käyttäytyä hyvin vastuuttomasti (koska ne voivat luottaa veronmaksajien tulevan aina hätiin)”, analysoi pohjoiseurooppalainen professori.

Bolognan yliopiston Elettra Agliardin mielestä kyseessä ei ole globaalin sijoittajaluokan vaan poliittisia päätöksentekijöitä lähellä olevien pankinjohtajien ja suurten institutionaalisten sijoittajien pelastaminen.

Agliardi huomauttaa, että ensi vuoden alussa voimaan astuva EU:n uusi pankkidirektiivi (BRRD) siirtää edelleen riskiä pankeilta (johtajilta) pientallettajille:

”Tämä on hyvin vaarallinen sääntö, ja media on ollut syyllisen hiljaa siitä.”

Kenen asialla EU-komissio?

LSE:n professori Paul de Grauwe ja Leuvenin yliopiston ekonomisti Yuemei Ji ovat hämmästelleet, miksi EU-komissio on puolustanut talouskriisin hoidossa lainoittajamaiden eikä koko euroalueen etua.

Komissio lainanantajien asialla?

“EU-komissio on joutunut pääoman kaappaamaksi ja toimii sen etujen mukaisesti”, John Weeks luonnehtii.

Ludwig-Maximilians-yliopiston Gerhard Illingin mukaan komission linjan takana on pikemminkin harkinnan pettäminen kuin erikoisetujen suojelu.

Panicos Demetriadesin mielestä de Grauwen ja Jin lausunto ei näytä ottavan huomioon poliittisia realiteetteja: lait on saatava hyväksytyiksi lainoittajamaiden parlamenteissa.

“EU-politiikassa on liikaa kansallisten etujen lobbausta. Kukaan ei huolehdi kokonaisuudesta”, kirjoittaa Tapio Palokangas.

IMF:ää ”olisi pitänyt kuulla”

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti 2012, että alhaisen korkotason vallitessa samanaikaiset leikkaukset julkisiin menoihin vahingoittavat taloutta integroituneella talousalueella.

Olisiko troikan (EKP, EU-komissio, IMF) tullut kuulla tätä neuvoa?

”(Ajatushautomo) Bruegelin muistiossa vuodelta 2010 tehtiin jo sama huomio, jonka mukaan vahvemman julkisen talouden omaavien maiden olisi pidettävä kulutusta yllä ja annettava heikompien maiden päästä kriisimoodista ulos aiemmin”, Bonnin Jürgen von Hagen kirjoittaa.

“Tukiohjelmamailla (Portugali, Irlanti, Kreikka) ei ollut muuta mahdollisuutta kuin talouskuri – niiden julkisen talouden tilanteen vuoksi. Toisin sanoen, IMF:n huoli oli enemmänkin yleisluontoinen eikä koskenut ongelmamaita”, nimettömänä esiintyvä keskieurooppalainen professori vastaa.

Elvytys loppui euroalueella
”liian aikaisin”

Euroalueen keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet kirjoitti heinäkuussa 2010, että elvytyksestä oli siirryttävä kestävään julkiseen taloudenpitoon.

Onnistuiko ajoitus elvytyksestä kuritalouteen euroalueella?

“Jälkiviisauden turvin voi arvioida, että 2010–2011 oli ehkä liian aikaista (siirtyä talouskuriin). Politiikan suunta oli kuitenkin oikea”, yksi professori vastaa.

“Tuohon aikaan joissakin Euroopan maissa oli heikkoja merkkejä taantuman loppumisesta. Merkit olivat kuitenkin hyvin heikkoja. ’Julkisen talouden kestävyyden palauttamiseksi’ tehdyt toimet tuhosivat orastaneen kasvun monessa maassa”, kirjoittaa toinen.

“Vuoden 2010 elpymismerkkien jälkeen euroalue lamaantui. Tämä oli suoraa seurausta kuripolitiikasta”, John Weeks kirjoittaa.

“Taantuma oli päällä, ja EKP nosti korkoja!” ihmettelee Sapienzan Nicola Acocella.

Näin kysely tehtiin

Laadimme listan Euroopan parhaista taloustieteen yliopistoista arvovaltaisen brittiläisen Financial Times -lehden listausta pohjana käyttäen. Muokkasimme listaa maantieteellisesti kattavammaksi sekä lisäsimme Suomi-painotusta.

Kysely lähetettiin kesäkuussa neljänkymmenenkolmen ulkomaisen yliopiston ja viiden suomalaisen yliopiston taloustieteen professoreille. Vastaajille annettin mahdollisuus vastata nimettömänä.

Vastauksia saimme kymmenestä eri maasta, kahdestakymmenestäkolmesta eri yliopistosta. Mukana oli yliopistoja Britanniasta, Espanjasta, Hollannista, Italiasta, Itävallasta, Portugalista, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta ja Suomesta.

Yliopistojen joukossa ovat muun muassa Amsterdamin yliopisto, Bocconi, Bolognan yliopisto, Cambridge, London School of Economics, Münchenin yliopisto, Oxford, Rooman Sapienza-yliopisto, Toulousen yliopisto ja Tukholman yliopisto.

Kyselyyn vastasi kaksikymmentäyksi ulkomaista ja viisi suomalaista professoria.

*) Professori Alberto Alesina esitti euroalueen kokouksessa huhtikuussa 2010 Madridissa tutkimustuloksen, jonka mukaan julkisten menojen leikkaus ei heikennekään talouskasvua vaan vahvistaa sitä.

Alesinan lausunnon merkitystä kuvaa se, että Espanjan talousministeri Elena Salgado viittasi kokousyhteenvedossaan kahdesti Alesinaan.

Tampereen yliopiston professorin Matti Tuomalan mukaan mm. Suomen valtiovarainministeriö on lainannut Alesinan tutkimusta. Niin Tuomala kuin esimerkiksi brittiprofessori Robert Skidelskykin kertoivat MOT:lle jatkotutkimusten osoittaneen, että Alesinan tutkimustulokset eivät pidä paikkaansa.

MOT: Talouden tuhoava kuri
TV1 maanantaina 2.11. klo 20; keskiviikkona 4.11. klo 15.55 ja torstaina 5.11. klo 5.55

Ohjelman voi katsoa myös Yle Areenassa

Sipilälle ja Rehnille roima ripitys talousprofessoreilta