Hyppää pääsisältöön

Näkymätön kotityö raivostuttaa naisia

Marja Hintikka Live, jakso 4, kotityöt
Marja Hintikka Live, jakso 4, kotityöt Kuva: Annukka Palmén-Väisänen / Yle kotityöt

Kaikki tietävät metatyön. Sen että huomaa lasten kurahousujen jääneen pieniksi, sen että muistaa lapsen ystävän maitoallergian, sen että siistii keittiön päivällisen jälkeen. Metatyö on sitä näkymätöntä työtä, jota erityisesti naiset tekevät perheissä paljon.

Metatyötä on ollut aina olemassa, mutta kun Marja Hintikka Liven Jenny Lehtinen antoi kolumnissaan tälle perheissä ja kodeissa tehtävälle työlle nimen, internet räjähti. Naiset oivalsivat: tämä on juuri sitä työtä, joka tekee arjesta kuormittavan. Jennyn kolumni nousi somehitiksi, ja sitä on myös kommentoitu paljon.

Aivan loistava ja osuva kirjoitus. Mulla on takana vasta neljä vuotta, mutta uupumus ja ärtymys on todellakin jo läsnä. Tää lähti linkkinä talon isännälle, saatekirjoitukseksi riittää "tässä se on, kun en itse osannut sanoiksi pukea". Kiitos tästä. - ote kommentista yle.fi/mhl -sivulta

Juuri näin! Tätä olen yrittänyt kumppanilleni selittää useampaan kertaan. Että naisen kontolle kasautuu valtavat määrät erilaisia, isompia ja pienempiä asioita hoidettavaksi. Ja päähän siinä välillä hajoaa, kun on niin paljon tilpehööriä koko ajan muistettavana ja ajateltavana. - ote kommentista yle.fi/mhl -sivulta

- Kirjoitus selvästi kosketti jotain, jonka ihmiset kokevat tärkeäksi. Tällaisten näkymättömien vastuiden kasautuminen aiheuttaa perheissä jännitteitä, joista ei puhuta ja joita ei pureta, arvioi kotitöiden jakautumista selvittänyt tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.

Kotitöiden jakautuminen on yksi eniten riitoja aiheuttava asia perheissä. Miettisen mukaan tutkimukset osoittavat, että miehet tekevät selvästi vähemmän kotitöitä kuin naiset. Myös monet miesten vastuulla olevat asiat, esimerkiksi lainaneuvottelut, ovat luonteeltaan sellaisia, että ne aiheuttavat toimenpiteitä vain harvoin.

- Miehillä on esimerkiksi taloon liittyvää metatyötä, mutta sitä on nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Tutkimukset osoittavat, että kotitöiden jakautuminen on tasaantumassa hienoisesti pitkällä aikavälillä, mutta vielä ei olla tasapainossa. Eniten ovat tasoittuneet lastenhoitoon, ruuanlaittoon ja ostoksiin liittyvät tehtävät. Metatyö tulee tasaantumaan varmaan viimeiseksi, Miettinen arvelee.

Tekemällä oppii

Anneli Miettinen ei allekirjoita näkemystä siitä, että nainen olisi luontojaan sopivampi monen asian yhtäaikaiseen hoitamiseen kuin mies. Multitaskaus on opittu taito siinä missä lapsenhoitotaitokin: sen oppii, kun siihen ryhtyy.

Multitaskaus on opittu taito siinä missä lapsenhoitotaitokin

Juuri tämän vuoksi Miettinen toivottaisi isien pitkät perhevapaat tervetulleiksi. Isillä olisi mahdollisuus löytää oma tapansa tehdä asioita ja ottaa vastuuta. Metatyön uuvuttamat naiset voisivat Miettisen mielestä osin katsoa myös peiliin.

- Osittain kyse on itse aiheutetusta ongelmasta. Monet tarpeet ovat itse rakennettuja ja laatukriteerit itse asetettuja. Työmäärä on juuri niin iso kuin sen itselleen asettaa.

Kotitöiden jakautumista seurataan ajankäyttötutkimuksissa, mutta metatyön mittaaminen on vaikeaa: metatyötä tehdään usein samaan aikaan muiden töiden kanssa, ja on vaikea arvioida, miten paljon aikaa esimerkiksi jonkin asian suunnittelemiseen on mennyt.

- Metatyö on sälämäistä, sitä tehdään vähän siellä ja täällä. Tämä on varmaan juuri se kuorma, joka rasittaa, Miettinen pohtii.

Miesten ja naisten työt elävät yhä

Marja Hintikka Liven verkkosivulla on ollut kysely, jolla on selvitetty perheiden työnjakoasioita. Kyselyyn tuli viikossa yli 1300 vastausta. Miettisen mukaan vastaukset heijastelevat muitakin kotitöiden jakautumisesta tehtyjä tutkimuksia: miehet hoitavat raha-asioita, naiset lapsiin liittyviä tehtäviä.

Ohessa kyselyn tulokset.

Kumpi muistaa, että huomenna on pyhäpäivä eikä kauppa ole auki?

Mies 11 %
Nainen 55 %
Yhtä usein 35 %

Kumpi siivoaa ruuanlaiton jälkeen?

Mies 19 %
Nainen 55 %
Yhtä usein 27 %

Kumpi viikkaa puhtaat pyykin kaappiin?

Mies 9 %
Nainen 71 %
Yhtä usein 20 %

Kumpi maksaa laskut?

Mies 28 %
Nainen 24 %
Yhtä usein 48 %

Kuka öljyää polkupyörän kettingit? Metatyökysely.
Kuka öljyää polkupyörän kettingit? Metatyökysely. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen, Yle metatyökysely

Kumpi huomaa asunnon remonttitarpeen?

Mies 29 %
Nainen 29 %
Yhtä usein 42 %

Kumpi pitää huolta siitä, että astioita on puhtaana?

Mies 12 %
Nainen 45 %
Yhtä usein 42 %

Kumpi vaihtaa palaneen lampun?

Mies 62 %
Nainen 12 %
Yhtä usein 26 %

Kumpi tuntee lapsen kaverit? Metatyökysely.
Kumpi tuntee lapsen kaverit? Metatyökysely. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen, Yle metatyökysely

Kumpi hankkii lahjan lapsen kaverisynttäreille?

Mies 2 %
Nainen 83 %
Yhtä usein 16 %

Kumpi kerää tavarat illalla pois lattioilta?

Mies 9 %
Nainen 47 %
Yhtä usein 44 %

Kumpi ostaa uudet hammasharjat?
Mies 7 %
Nainen 64 %
Yhtä usein 29 %

Kumpi laittaa enemmän ruokaa?
Mies 20 %
Nainen 61 %
Yhtä usein 19 %

Kumpi huomaa pieneksi jääneet kurahousut? Metatyökysely
Kumpi huomaa pieneksi jääneet kurahousut? Metatyökysely Kuva: Annukka Palmén-Väisänen, Yle metatyökysely

Kumpi laittaa kiertoon pieneksi jääneet lastenvaatteet?
Mies 1 %
Nainen 95 %
Yhtä usein 3 %

Kumpi neuvottelee perheen yhteiset lainat pankissa?
Mies 38 %
Nainen 12 %
Yhtä usein 51 %

Kumpi avaa hajulukon? Metatyökysely.
Kumpi avaa hajulukon? Metatyökysely. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen, Yle metatyökysely

Kumpi tekee sähkösopimuksen?
Mies 57 %
Nainen 25 %
Yhtä usein 18 %

Kumpi vie metallijätteet kierrätykseen?
Mies 33 %
Nainen 35 %
Yhtä usein 32 %

Kumpi leikkaa nurmikon?
Mies 62 %
Nainen 15 %
Ei pihaa 23 %

Kumpi muistaa katsastaa auton?
Mies 74 %
Nainen 18 %
Ei ole autoa 8 %

Kumpi varaa neuvola-ajat?
Mies 2 %
Nainen 91 %
Yhtä usein 7 %

Kumpi hankkii joululahjat lasten isovanhemmille?
Mies 1 %
Nainen 58 %
Yhtä usein 41 %

Kumpi huolehtii lapsen hiukset siistiksi ennen kyläilyä?
Mies 3 %
Nainen 76 %
Yhtä usein 21 %

Kumpi nukuttaa lapset?
Mies 8 %
Nainen 29 %
Yhtä usein 63 %

Kyselyyn osallistui 1370 vastaajaa, joista 234 on miehiä ja 1136 naisia. Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen arvelee omien tutkimuskokemustensa perusteella, että tulokset pitävät osapuilleen paikkansa, vaikka vastaajien sukupuolijakauma ei ollut tasainen.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Marja Hintikka Live

  • Eineksiä, uhkailua, liikaa töitä – unohda turha syyllisyys vanhempana! MHL:n vieraat näyttävät esimerkkiä

    Syksyn vieraat avautuvat mistä eivät enää ota paineita.

    Vapaus, vanhemmuus, tasa-arvo. Marja Hintikka Live on puolentoista vuoden ajan ravistellut suomalaista perhekeskustelua, romuttanut turhia kulisseja ja nostanut pöydälle vaikeitakin keskustelunaiheita. Kaiken takana on tavoite vapauttaa vanhemmat turhista paineista ja jatkuvasta syyllisyydestä. Kiukuttelevia lapsia? Liikaa töitä? Unettomia öitä? Parisuhde rakoilee? Et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista.

  • Lapset repivät parrasta ja nestehukka on lähellä - tällaista on joulupukkien karu todellisuus

    Joulupukit kertovat ammattinsa pahimmat puolet.

    Kuvittele itsesi joulupukiksi tai -muoriksi. Mielessäsi pyörii kuva piparintuoksuisista kodeista, joissa pukki istutetaan pehmeälle nojatuolille glögi kädessä ja suloiset punaposkiset pikku lapsoset laulavat heleällä äänellä sopivan lyhyen kappaleen. Kukaan ei itke, kukaan ei pelkää ja koko hommaan menee noin 10 minuuttia. Ulko-ovella sinulle annetaan sovittu summa rahaa ja poistut tyytyväisenä seuraavaan kohteeseen. No, se ei todellakaan mene ihan niin.

  • Pyjama on paras jouluasu, vinkkaavat MHL-vanhemmat

    Ei kiireelle, kyllä rennolle romantiikalle!

    Idyllisten puitteiden viilaaminen tekee erityisesti perheenäideistä helposti huumorintajuttomia piiskureita. Tonttulakki alkaa kiristää liikaa ja joulunalusviikoista tulee yhtä pitkää to-do -listaa.

  • Kestävyysliikunta lihottaa?!

    Timo Haikarainen ja kestävyysliikuntamyytti.

    Kuinka on - suosiako kovatehoista vai matalatehoista treeniä - ja miten kortisoli liittyy tähän? Personal trainerimme Timo Haikarainen vääntää myytin rautalangasta!

  • Heikki Soini: Kärsitään joulu ja jatketaan elämää!

    Ei joululla ole väliä, yhteinen aika on tärkeintä.

    Joulusuklaat ilmestyivät lähikauppaani lokakuussa. Se käynnisti kahden kuukauden kuumotuksen ja stressin, joka purkautuu monessa perheessä itkuun jo jouluaaton aamuna. Lapset juoksevat hysteerisinä pitkin seiniä ja vanhempien selkäranka katkeaa viimeistään silloin, kun kinkku kuivuu valvomisesta huolimatta. Kuulostaako tutulta, kysyy MHL:n Heikki Soini.

  • Vanessa Kurri: Olen tappavan tylsä joulunviettäjä

    Neljän lapsen äiti tekee joulun perinteiden mukaan.

    Kotiäiti ja juontaja Vanessa Kurri on jouluihminen, mutta valmistelut jäävät häneltäkin usein viime tippaan. Neljän lapsen koulu- ja harrastuskuljetusten välillä Kurri sompailee sitten ympäriinsä hakemassa jouluherkut juuri niistä oikeista ja perinteisestä paikoista. Kurrille on tärkeää tehdä joulu täsmälleen samojen askelmerkkien mukaan kuin hänen äitinsä aikanaan teki. Vanessa Kurri on MHL:n vieraana TV2:ssa maanantaina 19.12. klo 21, kun aiheena on Unelmien joulu.

  • Bloggari Anna-Kaisa Huurinainen: Tänä vuonna otamme joulun rennosti

    Liika suorittaminen on aiemmin pilannut Huurinaisen joulun.

    Viime jouluna 47 palasta -blogin Anna-Kaisa Huurinainen suunnitteli joulun tarkasti: laati menun ennakkoon ja kestitsi koko lähisuvun. Odotukset ja stressi olivat kuitenkin liian kovat, ja joulu meni mönkään. Kokemuksesta viisastuneena Huurinainen aikoo ottaa tämän joulun mahdollisimman rennosti.

  • Muusikko Stig: Henkinen valmistautuminen jouluun kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

    Kahden lapsen isä nauttii valmiista joulupöydistä.

    Muusikko Stig tunnetaan hiteistään, mutta arkielämässä Pasi Siitonen ei puumia metsästä. Sen sijaan hän on kahden pienen pojan isä, joka odottaa joulua yhtä paljon kuin lapset. Erityisen tärkeää on nimenomaan jouluun virittäytyminen: jos sitä ei aloita ajoissa, joulu saattaa livahtaa huomaamatta ohi. Stigin jouluvalmisteluihin ei kuitenkaan kuulu stressi tai touhottaminen, vaan tärkeintä on rauhoittuminen.