Jenni Stammeier
Yle
Eurooppalainen muoti-ihanne on ollut rönsyjen ja yksinkertaisuuden välistä vuoristorataa. Yläluokkaa ei ole ihailtu aina. Kymmenen kuvaa keskiajalta 1940-luvulle.
1400 -luvulla
Keskiajan lopulla Firenze oli Euroopan suurin ja vaurain kaupunki, sekä muodin ja ylellisten kankaiden keskus.
Renessanssin katsotaan syntyneen juuri Firenzessä, joka hyötyi Genovan ja Venetsian idänkaupasta sekä Medici -suvun pankkitoiminnasta.
Kaupunkilaisia jopa kiellettiin pitämästä liian ylellisiä vaatteita, koska niillä oli tarkoitus käydä kauppaa.
Naisten vaatetuksessa vyötärö oli noussut varhaiskeskiajalta ylös, vatsan yläpuolelle.
Asu oli yksinkertainen, vain hihoissa ja kaula-aukossa oli koristeompeleita.
1500 -1550 -luvuilla
1500-luvun pieni jääkausi vaikutti muotiin siten, että kerrospukeutuminen suurensi hihoja ja helmoja.
Koristelut muuttuivat yhä hallitsevimmiksi.
Vyötärömalli laskeutui alas ja se kudottiin korsetilla kapeaksi.
1550 -1600 -luvuilla
1500-luvun puolivälistä alkaen muotia leimasi jo silkka pröystäily.
Espanjan siirtomaarikkaudet toivat ylellisen runsauden aristokratian asuihin, jota muut maat alkoivat jäljitellä.
Leimaa-antavin villitys oli Espanjan hovista levinnyt muoti tärkätä kauluksia.
Englannin hovissa se saavutti rautalankatukineen ja pitseineen lakipisteensä.
Yhteen kaulukseen saattoi kulua 19 jaardia (17m) pellavaa.
Lontoo muuttui pian muodin edelläkävijäksi.
1600 -luvulla
Hollannissa käytettiin jättimäisiä kauluksia vielä pitkälle 1600 –luvulle.
Uskonpuhdistuksen jälkeen oli tärkeää tehdä pesäeroa katolilaisista.
Kaukoaasian kaupan avulla vaurastuneet hollantilaiset porvarit suosivat kokomustaa, erotuksena katolisten heleämpään ja paljastavampaan muotiin.
Kun potrettimaalaus yleistyi, tuli varakkaiden hollantilaisten naisten keskuudessa muotiin kuvauttaa itsensä huikentelevaisessa asussa.
Arkiasuna ei kuvan kaltainen avokaulainen asu ollut kuitenkaan porvarisrouvalle sovelias.
1700 -luvulla
Siirtomaiden myötä kasvanut vauraus alkoi näkyä hovimuodissa.
Muoti sai 1700-luvun puolivälissä jälleen liioittelevia piirteitä, kun hameiden sivut levenivät hyllymetreittäin.
Pajusta ja valaanluista rakennettu korimainen alushame piteli rakennelmaa, ja sen kantajaa pystyssä.
Asussa ei ollut tarkoituskaan istua. Hoviväen kun tuli kuninkaan läsnä ollessa seistä. Asut standardisoivat hovinaiset yhteen muottiin.
Samaan aikaan, kun kansa näki nälkää, tuhlaili aikansa muoti-ikoni, Ranskan kuningatar Marie Antoinette (1755 – 1793) ylellisenpursuavaan rokokoolifestyleen.
Ranskan vallankumous tekikin sitten Marie Antoinettesta sekä hillittömästä hovielämästä lopun kertaheitolla.
1800 -1850 -luvuilla
Ranskan vallankumouksen myötä korseteista tehtiin sytykkeitä ja muotiin tuli yksilöllisyys ja luonnollisuus.
Kukaan ei enää halunnut tulla yhdistetyksi aristokraatteihin. Vaikutteita haettiinkin työläisnaisten yksinkertaisista asuista. Vaatteilla ei enää haluttu ilmaista sosiaalista statusta.
Kuvassa oleva asu suunniteltiin Napoleonin veljen, Jerome Bonaparten vaimolle.
Juhlapuvun vaatimattomuus ja antiikin aikaan viittaava klassisuus vastasivat uuden ajan ihanteita täydellisesti.
1850 - 1900 -luvuilla
Vuosisadan loppuun mennessä porvariston nousu teki vaatteilla koreilemisen jälleen hyväksyttäväksi.
Porvarisrouvan oli erottauduttava piioista, tosin myös huikentelevaisista aateleista.
Luonnollisuus unohtui, kun korsetti kaivettiin jälleen kaapinperukoilta päälle.
Korimaista alusvaatekehikkoa rakenneltiin nyt takapuolen päälle, ja sitä topattiin hevosenjouhilla ja untuvilla.
Teollinen vallankumous teki kankaista halvempia, joten kerroksia, laskoksia ja rusetteja lisättiin mielin määrin.
1860 –luvulta alkanut viktoriaaninen häveliäisyys nosti kaula-aukkoa ja piti helmat ja hihat pitkinä kesäkuumallakin.
1900 -1910 -luvuilla
1800 -luvun puolivälistä lähtien emansipaation tuulet alkoivat vaikuttaa, ja naiset vaativat itselleen sekä henkistä, yhteiskunnallista, että fyysistä liikkumavapautta.
Luonnollinen ja klassinen tyyli vastasi uutta ja itsenäistä naisihannetta.
Naisten urheilulliset vapaa-ajan asut yleistyivät, eikä korsettejakaan käytetty enää edes juhla-asuissa.
Kuvan päivällispuku on Belle Époque –ajan Ranskan merkittävimmän muotisuunnittelijan, Jacques Doucet’n käsialaa.
1920 -luvulla
1920 –luvulle tultaessa naisten muoti oli poikatyttömäistynyt. Naiset pääsivät ravintoloihin ilman miesseuraa, ja täysin uudenlainen vapautuneisuus näkyi myös nk. flapper -muodissa.
Alushameesta rohkeasti mallia ottavan hihattoman mekon vyötärö on laskeutunut lantiolle, hameen helma paljastaa ensimmäistä kertaa muodin historiassa sääret.
Matkustaminen ja eksotiikannälkä näkyy itämaisissa koristeaiheissa.
Kuvan modernin naisen juhla-asu on ranskalaisen Myrbor -designtalon suunnittelema.
1930 -luvulla
Talouslaman myötä ilmapiiri muuttui konservatiivisemmaksi myös naisten muodin suhteen.
Kapea vyötärö ja pitkät helmat muuttivat naisen jälleen perinteisen femininiiniksi.
Vuoden 1941 kuva Hollywood -tähti Rita Hayworthista tuskin vastasi monenkaan eurooppalaisen naisen todellisuutta.
Sota-aika muutti muodin vaatimattomammaksi ja uniformumaisemmaksi.
Rintamalle lähteneiden miesten töihin astuneet naiset alkoivat käyttää myös vapaa-ajallaan yhä useammin housuja.
Lähteet: Metropolitan Museum of Art, Wikipedia
