Hyppää pääsisältöön

RSO aloitti Japanin-kiertueensa kosiskelematta

konserttimainos
konserttimainos Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Jos konsertti aloitetaan Sibeliuksen Tapiolan filosofisilla luontovisioilla ja abstraktilla seitsemännellä sinfonialla, ei ole lähdetty siitä ajatuksesta, että yleisöä pitää ensin lämmittää helpoilla nakeilla. Verevä viides sinfonia saattaa tarjota hiukan maanläheisempää tarttumapintaa, mutta ei siinäkään hömppävaihteelle päästä. Vaan ei japanilaisyleisö tasoitusta tarvitsekaan: he kyllä tuntevat Sibeliuksensa. Tämän vahvisti minulle vierustoverini Triphony Hallin suuressa salissa, keski-ikäinen mieshenkilö, joka ei ollut malttaa lopettaa aplodeeraamista. Hän tunnustautui Sibeliuksen ihailijaksi, mutta oli taidemusiikin suurkuluttaja muutenkin: herra kertoi käyvänsä kahdeksassa konsertissa joka kuukausi, ja sanoi sen niin kuin se olisi aivan normaalia.

Triphony Hall
Triphony Hallin sisäänkäynti. Triphony Hall Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Aika normaalia se täällä onkin, sillä japanilaiset rakastavat klassista musiikkia (niin omaansa kuin länsimaistakin). Tosin Sibeliusta suurempi attraktio heille lienee kuitenkin japanilainen supertähti, viulisti Akiko Suwanai – tämän kai voi käänteisesti päätellä siitä, että ne RSO:n kiertueen konsertit, joissa Suwanai soittaa solistina, ovat loppuunmyytyjä, kun taas Triphony Hall oli maanantai-iltana vain puolillaan. Paikalla oli sitäkin hartaampi kuulijakunta. Meillä Suomessa jaksetaan tuhahdella siitä, että konserttien katsomot täyttävät keski-ikäiset tädit (mitä pahaa he ovat sitä paitsi kenellekään tehneet?), mutta mitähän päätelmiä musiikkikulttuurin elinvoimaisuudesta pitäisi vetää siitä, että Tokiossa reilusti yli puolet yleisöstä oli miehiä, ja ikäjakaumakin ainakin näppituntumalta jonkin verran meikäläistä nuorempi?

Triphony Hall
RSO:n iltapäiväharjoitukset salissa. Triphony Hall Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Sumidan erillisalueella sijaitseva Triphony Hall avattiin vuonna 1997. Sen akustiikan on suunnitellut Yasuhisa Toyota, sama maailmankuulu akustikko, jonka käsialaa on myös Musiikkitalon akustinen suunnittelu. Triphony Hall on malliltaan perinteinen; visuaalisesti sitä hallitsevat lämpimän suklaanruskeat ja punaiset sävyt ja mahtava urkupillistö lavan takana. Akustiikka on kirurgisen erotteleva, muttei kliininen; epäilemättä se sopii erittäin hyvin levytyksiin, ja backstagella komeilevalla vierailevien taiteilijoiden laattaseinällä, johon kuuluisuudet ovat saaneet jättää terveisensä, levytykset mainitaankin usean kerran.

laattaseinä
Täällä on käynyt vaikka keitä! Takahuoneen laattaseinä on vaikuttava näky. laattaseinä Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Jäipä harmittamaan, ettemme voineet tuoda tätä konserttia suomalaisyleisön kuuluville, sillä RSO:n Japanin kiertueen konserteista äänitetään valitettavasti vain yksi (keskiviikon konsertti Tokion Suntary Hallissa). Jetlagista toipuva RSO soitti Hannu Linnun johdolla säkenöivästi, ja tunnelma salissa oli käsin kosketeltavan intensiivinen. Yleisön innostus palkittiin kahdella korvia hivelevällä ylimääräisellä. Enkä ole koskaan ennen todistanut tilannetta, jossa kapellimestari aplodeerataan lavalle kun orkesteri on jo poistunut. Tätä kuulemma tapahtuu Berliinissä, mutta siellä se on orkesterin kohteliaisuudenosoitus maestrolle, kun taas täällä tämä samalla kertaa juhlallinen ja hiukan koominen seremonia tapahtui spontaanisti.

  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.