Hyppää pääsisältöön

Vaimeneeko tinnitus koputtamalla – Akuutin omalääkäri esittelee erikoisen hoitokeinon?

toimittaja mikko penttilä ja akuutin omalääkäri risto laitila,
Vaimeenko tinnitus korvaan koputtamalla? toimittaja mikko penttilä ja akuutin omalääkäri risto laitila, Kuva: Yle, Tero Kyllönen toimittaja mikko penttilä ja akuutin omalääkäri risto laitila

Omalääkärin vastaanotolle tuli erikoinen vinkki tinnituksen hoitoon: "Paina vasemman käden keskisormella oikean korvan alapuolella olevaa nipukkaa niin, että korvakäytävä sulkeutuu. Naputa oikean käden sormenpäällä nipukkaa painavaa sormea. Korvassa kopisee. Jos vaiva ei lopu, voi rummutuksen toistaa toisen tai kolmannen kerran. Toimii, harvoin tarvitsee enemmän kuin kaksi kertaa naputella!"

Trileptalin vaikutukset

"Minulla kolmoishermosärkyä poistetun hampaan kohdalla, johon olen saanut Trileptalia. Mitä sivuvaikutuksia sillä on? Pitääkö sitä käyttää koko loppuelämä, vai onko tällaiseen särkyyn muita keinoja?"

Trileptal on keskushermostoon vaikuttava epilepsialääke, ja onhan sen sivuvaikutusluettelo aika pitkä. Hyvin yleisiä ovat lievä päänsärky, huimaus ja vaikkapa kaksoiskuvien näkeminen. Monasti haittavaikutukset ovat kuitenkin lieviä lääkkeestä saatun hyötyyn nähden, ja ajan kanssa sivuvaikutukset vielä lievittyvät. Vaihtoehtoja ovat lähinnä muut epilepsia ja/tai hermosärkylääkkeet.

Melkeinpä millä tahansa lääkkeellä mahdollisten sivuvaikutusten listaa riittää. Pakkausten tuoteselosteita lukiessa saattaa joku säikähtää, että onpas tämä vaarallista ainetta, kun noin paljon ongelmia voi aiheutua. Kannattaa kuitenkin muistaa, että melkein aina yleisimmät sivuvaikutukset ovat varsin lieviä ja vakavimmat taas kovin harvinaisia. Eri sivuvaikutusten yleisyys on myös ilmoitettu pakkauksessa, sekin kannattaa muistaa lukea.

Käsien vapina

"Minulla on ollut käsien vapinaa jo usean vuoden ajan. Se on ikävää varsinkin vierasseurassa ollessa. Lääkkeitä on tällä hetkellä ainoastaan Simvastatin ja kalkki-D-vitamiini. Jännitystä se ei ole, joten mistähän voisi olla kyse?"

Usein tällaisesta vapinasta kärsivä potilas tulee vastaanotolle peläten, että hänellä on Parkinsonin tauti. Jos vapinan lisäksi ei ole lihasjäykkyyttä, on kyse todennäköisesti kuitenkin essentiaalisesta, hyvänlaatuisesta vapinasta.
Nykyään neurologit ja neurofysiologit käyttävät käsien ja vaikkapa pään vapinaan botuliinipistoksia, sellainen saattaisi auttaa. Kannattaa käydä omassa terveyskeskuksessa ja kysellä tuosta hoidosta.
Nuo Simvastatin, kalkki ja D-vitamiini eivät tähän oireeseen liity.

Lapsen nivelsiteiden paraneminen

"Kauanko lapsen nivelsidevamman paraneminen kestää? Kuusivuotiaan nilkka on muljahtanut, sitä on hoidettu tukisiteellä. Murtumia ei ole."

Kyllä tuollaisen pitäisi hyvin parantua. Lapsillahan luut itse asiassa antavat helpommin periksi kuin nivelsiteet. Niinpä esimerkiksi nilkassa luumurtuma on tavallisesti yleisempi kuin nivelsiderepeämä. Jos murtumia ei kerran ole ollut, voisi ajatella, ettei nivelsiteenkään vaurio kovin paha ole ollut. Periaate on, että alkuvaiheessa kun on kipua, niin rauhoitetaan liike ortoosilla, tukikengällä tai muulla tuella ja ehkä otetaan kyynärsauvatkin avuksi. Sitten aletaan hiljalleen treenata liikkumista ja siirtyä taas kohti normaalia elämää. Jokunen viikkohan siinä voi mennä.

Lisää ohjelmasta

Edina Bilajac työskentelee muistihoitajana
Edina Bilajac työskentelee muistihoitajana Kuva: Akuutti/Janne Lindroos akuutti
Jarkko Viita vauva sylissä
Jarkko Viita vauva sylissä Kuva: Yle, Marko Väänänen jarkko viita
laserhoito
laserhoito Kuva: Yle, Juha Tuominen laserhoito
Pieni poika pitää kasvojensa edessä käsiä, joissa on sormivärejä.
Pieni poika pitää kasvojensa edessä käsiä, joissa on sormivärejä. Kuva: Pexels lapsi,ADHD,kädet
Artisti Titta Hakala seisoo kadulla mustan sateenvarjon alla. Taka-alalla hämyisenä näkyy lastenhoitajia vaunujen ja kädestä pitävien lasten kanssa.
Artisti Titta Hakala seisoo kadulla mustan sateenvarjon alla. Taka-alalla hämyisenä näkyy lastenhoitajia vaunujen ja kädestä pitävien lasten kanssa. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle Artisti,Laulaja,laulajat,muusikot,Titta
Kommentit