Hyppää pääsisältöön

”Onnellisuusmies” Wille Hyvönen: Kielteiset fiilikset ovat yhtä arvokkaita kuin myönteiset

Wille Hyvönen Onnelliset -elokuva, tummempi kuva
Wille Hyvönen Onnelliset -elokuva, tummempi kuva Kuva: Pohjola-filmi / Jarmo Kiuru tummempi kuva

Elokuvaohjaaja Wille Hyvönen lähti etsimään onnea, mutta päätyi kielteisten fiilisten puolestapuhujaksi. Onnellisuuteen perehtynyt psykiatri Antti S. Mattila puolestaan puhuu hyvien ja myönteisten fiilisten tärkeydestä.

Kaikki oli hyvin. Kihlatun kanssa elämä hymyili, pitkä esikoisohjaus Kummisetäni thaimorsian oli saanut kiitosta ja vireillä oli uusi, omakohtainen, elokuva onnellisuudesta. Kaiken kaikkiaan elokuvaohjaaja Wille Hyvönen oli onnellinen mies. Mutta se ei enää riittänyt hänelle. Hän halusi olla vielä onnellisempi.

Wille hakeutui elämäntaitovalmentajien oppiin. Mutta ennen kuin valmennukset ehtivät edes alkaa, Wille masentui. Kihlattu lähti opiskelemaan ulkomaille ja elämän suunta tuntui kadonneen. Mitä enemmän onnea Wille etsi, sitä enemmän ahdistus lisääntyi.

Mitä enemmän onnea Wille etsi, sitä enemmän ahdistus lisääntyi.

- En halunnut kohdata pahaa oloani, vaan halusin siitä nopeasti eroon, Wille pohtii jälkikäteen.

Hän kertoo, että hänelle luvattiin valmennuksessa, että viiden kerran jälkeen hän tulee onnellisemmaksi. Ja Wille oikeasti luuli, että ”elämäntaitoherra” voisi pelastaa hänet pimeydestä. Hän kertoo kokeneensa nopeita tunnenousuja valmennuksen aikana erilaisten mantrojen ja tantristen harjoitteiden kautta, mutta olleensa arjessa yhtä pihalla kuin ennenkin.

Reilun puolen vuoden jälkeen Wille vihdoin tunnusti itselleen, ettei hän saa apua elämäntaitovalmentajiltaan. Hän hakeutui mielen ammattilaisten pariin, ja alkoi kipeä ja synkkä työskentely. Wille kokee, että vasta kun hän alkoi hyväksyä pimeät ja ahdistavat ajatuksensa, elämä alkoi helpottaa.

Filosofista vastaanottoa pitävän psykiatri Antti S. Mattilan mukaan Willen kokemukset kuulostavat hyvin tyypillisiltä. Ihmiset etsivät aidosti apua ja ovat hukkua tarjontaan. On vaikea tietää, kehen voi luottaa.

- Valviran lista ammattiauttajista on kyllä hyvin toimiva, Mattila sanoo.

Hyvän kierre tekee onnellisemmaksi

Antti S. Mattilan mukaan arjessa sekoittuu kaksi onnellisuuden käsitettä toisiinsa. Toisaalta arkipuheessa puhutaan hyvästä fiiliksestä, mutta psykologisesti ajateltuna hyvinvointi ja kukoistaminen ovat laajempia asioita. Kun ihminen voi hyvin, kaikki sujuu, mutta siihen voi liittyä myös kipua ja ponnistelua.

- Kun itselle tärkeät projektit menevät hyvin, hyvä fiilis lisääntyy ja hyvän kierre ja onnellisuuden tunne vahvistuvat, Mattila toteaa.

Wille ei usko positiiviseen psyykkaukseen

Wille Hyvönen suhtautuu omien kokemustensa perusteella kriittisesti positiivisten fiilisten etsimiseen. Hänelle kasvu tuli kivun kautta. Hän ei myöskään usko positiiviseen psyykkaukseen, vaan että epämiellyttävillä tunteilla on meille viesti, joka meidän pitää ottaa vakavasti. Wille Hyvösen mukaan on väärinkäsitys, että myönteiset fiilikset olisivat jotenkin parempia kuin kielteiset.

Antti S. Mattila painottaa kuitenkin, että hyvät ja myönteiset fiilikset ovat tärkeitä, sillä kukaan ei jaksa elää loputtomiin huonojen fiilisten kanssa. Hyvä fiilis on ikään kuin bonus hyvästä elämästä ja se antaa energiaa toteuttaa hyvän elämän projekteja. Hyvä tunne lisää työtehoa, vastustuskykyä, ja tuo jopa kymmenen vuotta lisää elinaikaa, Mattila tiivistää.

Eroon oman napanöyhtän kaivelusta

Antti S. Mattilan mukaan tässä ajassa korostuu itsekeskeisyys ja omiin tunteisiin keskittyminen. Onnellisuuden etsintä on vaan lisännyt ihmisten itsekkyyttä. Yhteinen ihmisyys tuppaa unohtumaan, kun koko ajan keskitytään omaan minään.

Yhteinen ihmisyys tuppaa unohtumaan, kun koko ajan keskitytään omaan minään.

Mattila on perehtynyt antiikin ajatuksiin onnellisuudesta ja hänen mukaansa jo stoalaiset kehittivät filosofisia harjoituksia, jotta päästäisiin ulos itsekeskeisyydestä. Mattilan mukaan yksi keino päästä eroon omaan napaan tuijottamisesta, on auttaa muita. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyötä tekevät ovat onnellisempia.

- Jo Dalai Lama sanoi, että jos haluat olla onnellisempi, kehitä myötätuntoa, Mattila toteaa.

Wille Hyvösen mukaan muiden auttaminen, jotta voisi paeta omia tunteitaan, on todella feikkiä.

- Siitä jeesustelusta ei hyvää seuraa, hän sanoo.

Wille Hyvösen mukaan on myös erikoista, että hänen vanhempiensa sukupolvi kritisoi nuoria asioiden vatvomisesta. Hänen mukaansa jokaisen pitää ottaa vastuu omista tunteistaan ja käsitellä ne, eikä ainakaan siirtää niitä seuraaville sukupolville.

Antti S. Mattilan mukaan kymmenisen vuotta sitten oli vallalla psykologia, jonka mukaan asiat pitää käsitellä loppuun ja perusteellisesti.

- Monilla se on jäänyt vähän päälle ja ihmiset vatvoo yökaudet asioitaan.

Mattilan mukaan sellainen on jopa vaarallista. Vatvominen lisää helposti pessimismiä ja ahdistusta.


Onnen kulmakivet

Antti S. Mattila, Inhimillinen tekijä
Antti S. Mattila Antti S. Mattila, Inhimillinen tekijä Kuva: Yle / Harri Hinkka antti s. mattila
Antti S. Mattila

- ulos itsekeskeisyydestä – tee vapaaehtoistyötä

- mieti viikoittain kolme asiaa, joista olet kiitollinen

- ihmissuhteet ja itsensä toteuttaminen ovat keskeiset eväät hyvään elämään



Wille Hyvönen Onnelliset -elokuva, tummempi kuva
Wille Hyvönen Wille Hyvönen Onnelliset -elokuva, tummempi kuva Kuva: Pohjola-filmi / Jarmo Kiuru tummempi kuva
Wille Hyvönen

- positiiviset ja negatiiviset kokemukset ovat yhtä arvokkaita

- työskentely psykologian koulutetun ammattilaisen kanssa psykoanalyyttisin menetelmin

- onnellisuuden jahtaamisen kyseenalaistaminen ja lopettaminen

antiikin neljä kardinaalihyvettä marmoritaulussa
antiikin neljä kardinaalihyvettä marmoritaulussa Kuva: Yle / Mikko Lehtola antiikin neljä kardinaalihyvettä

”Näissä hyveissä täytyy ilmetä joku yhteinen ihmisyys, koska näitä on ihailtu kaikkina aikoina.”
- Antti S. Mattila



Wille Hyvösen Onnelliset -dokumenttielokuvan ensi-ilta on 13.11.2015

25.1.2016 Lisätty linkkejä.

Kommentit