Hyppää pääsisältöön

Suntory Hall on maineensa veroinen

kyltti
kyltti Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Ooh. Tällä tavalla soi yksi maailman parhaista konserttisaleista. Miten sitä nyt kuvaisi – sanoilla joista tulee mieleen kallis viini, jalokivi tai täydellisesti valmistettu ruoka: rikas, jalo, pehmeä, kirkas, lämmin, kuulas. Loistava akustiikka on tosiaan ylellisyys, hetkeen katoava aistinautinto. Ei siitä turhaan pöhistä.

Nyt ei kuitenkaan olla konsertissa, vaan kenraaliharjoituksessa. RSO harjoittelee Suntory Hallin suuressa konserttisalissa pari tuntia ennen illan konserttia. Koska tämäniltainen konsertti radioidaan, istun konsertin ajan kuuluttamossa luurit korvilla. Nyt on siis ainoa tilaisuus kuulla orkesteria salissa.

konserttisalin katto
Kristallikruunuja ja mikrofoneja lavan katossa konserttisalin katto Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Myös kotioloissa Musiikkitalossa istun mielelläni salissa kuuntelemassa kenraaliharjoituksia. Usein ne ovat kuin privaattikonsertteja (mikä ylellisyys sekin): ohjelma soitetaan alusta loppuun, ehkä pariin detaljiin pysähtyen, ja salissa on vain muutama ihminen. Tietysti parhaat paukut säästetään iltaan, mutta tunnelma on silti usein inspiroitunut.

Suntory Hallissa Hannu Lintu ei kuitenkaan käytä lyhyttä puolentoista tunnin harjoitusta läpisoittoon. Yksityiskohtia jynssätään vielä hektiseen tahtiin. Katsomon puolella on sitä paitsi aika paljon ihmisiä: kuvausryhmiä, meitä yleläisiä ja Suntory Hallin väkeä. Mutta hässäkästä huolimatta ei voi olla vaikuttumatta orkesterisoinnin kullanhohtoisesta filharmonisesta humusta.

konserttijuliste
Samaan aikaan RSO:n kanssa pienessä salissa konsertoi pianisti Mitsuko Uchida. konserttijuliste Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Akasakassa Minaton alueella sijaitseva Suntory Hall valmistui vuonna 1986. Arkkitehti oli nimeltään Shoichi Sano ja akustiikan suunnitteli legendaarinen Yasuhiso Toyota. Suntory Hallin eräänlaisena kummisetänä toimi puolestaan itse Herbert von Karajan, jonka suosituksesta päädyttiin Berliinin filharmonian mallin mukaiseen viinitarhamuotoon. Salin malli oli aikanaan ensimmäinen laatuaan Japanissa.

Konserttisali hivelee korvan lisäksi myös silmää ja huokuu japanilaisittain hillittyä ylellisyyttä. Aula on kuuluisa taideteoksistaan, baareistaan ja lahjapuodistaan. Nekin jäivät nyt omakohtaisesti testaamatta, mutta ennen konserttia ehdin tehdä pienen ekskursion yleisölämpiön puolelle ja rakennuksen ulkopuolella sijaitsevalle aukiolle, jossa sisääntulijoita tervehtivät valtava suihkulähde ja Takenobu Igarashin kullanvärinen Hibiki-veistos. Aukio rakennettiin Herbert von Karajanin muistoksi vuonna 98.

Suntory Hall
Tokiolaisilla on Hibiki, meillä haukipatsas. Suntory Hall Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

Ja sitten Suntory Hallin kuuluttamo… hämärä, kuuma koppi, jossa ei ole edes ikkunaa. Näköyhteys saliin pelaa tv-ruudun välityksellä.

kuuluttamo
Kuuluttamo ei ole tämän prameampi. Eivät ne koskaan ole. kuuluttamo Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa

RSO:n Suntory Hallin konsertin ohjelma oli sama Sibelius-setti kuin eilen Shizuokassa: Finlandia., viulukonsertto, toinen sinfonia. Yleisön odotukset tuntuivat olevan korkealla, sillä jo konserttimestari Petri Aarnion sisääntuloa tervehdittiin bravo-huudoin – ennen kuin oli soitettu ainoatakaan ääntä.

Kuuluttamoon salin tunnelmaa ei voi aistia samalla tavalla kuin salissa, mutta sähäkkä latautuneisuus tuntui sinne asti. Viulusolisti Akiko Suwanai ei ollut aivan yhtä kärppämäisessä iskussa kuin eilen Shizuokassa. Siellä pettymykseksi osoittautunut akustiikka sai orkesterin rentoutumaan, kun niissä olosuhteissa ei muutakaan voinut; tänä iltana soittajat pääsivät vapautumaan vasta sinfoniassa. Ylimääräisessä kuullussa Nokturnossa musiikista näytelmään Belsassarin pidot orkesterin japanilainen soolohuilisti Yuki Koyama soitti soolonsa sydämeen käyvästi. Parituhatpäinen yleisö saateltiin kotimatkalle vielä riemastuttavalla Lemminkäisen paluulla kotitienoille. Ja niin kuin Triphony Hallissa pari päivää sitten, Hannu Lintu aplodeerattiin vielä lopuksi yksin lavalle.

Tämän illan jälkeen tiemme eroavat RSO:n kanssa, sillä palaan itse kotitienoille. Heidän kiertueensa jatkoa voi seurata vielä Facebookin, Twitterin ja Instagramin välityksellä.

takahuone
RSO kävi täällä - myös vuosina 1989, 1999, 2005 ja 2007. takahuone Kuva: Lotta Emanuelsson rso japanissa
Kommentit
  • Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nancy Dalbergin jousikvartetot hönkivät virkistävästi

    Nordic String Quartet (Heiðrun Petersen ja Mads Haugsted Hansen, viulu, Daniel Eklund, alttoviulu, Lea Emilie Brøndal, sello) lyö pöytään kuluvan vuoden toisen julkaisunsa. Alkuvuodesta se vakuutti Pelle Gudmundsen-Holmgreenin kvartettosarjassa moni-ilmeisellä ja vivahteikkaalla soitollaan.

  • Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Tunnelmointia ja ikiaikaisuuksien viivähdyksiä

    Viulisti Pauline Kim Harris sekä taiteiden rajapinnoilla äänistöä luova Spencer Topel yhdistävät yhteisprojektissaan renessanssi- ja barokinajan sävelistöä elektronisiin äänimaisemiin. Yhteissoivuus matkaa ambientin ääniuniversumissa verkkaisesti ja vakaasti kohti tavoittamatonta. Äänite rakentuu kahden teoksen ympärille.

  • Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Neave Trio jatkaa vahvaa julkaisusarjaansa

    Vuosikymmenen alussa perustettu yhdysvaltalainen Neave Trio (Anna Williams, viulu, Mikhail Veselov, sello ja Eri Nakamura, piano) esittelee uudella julkaisullaan konserttimaisen kokonaisuuden.

  • Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Luontevia elektroakustisia liitoksia

    Maija Hynninen (s. 1977) siirtyy teoksissaan synteettisen ja akustisen äänen välillä samalla niiden rajapintoja, yhteyksiä ja yhdistelmiä tunnustellen. Nyt julkaistut neljä teosta muodostavat läpileikkauksen Hynnisen 2010-luvun elektroakustisesta tuotannosta. Kaikissa teoksissa akustiset elementit limittyvät Hynnisen itsensä toteuttamaan elektroniseen äänistöön.