Hyppää pääsisältöön

Moog - kone täynnä ääniä

analoginen modulaarinen syntesoija, kytkentäpaneeli, efektoitu kuva
analoginen modulaarinen syntesoija, kytkentäpaneeli, efektoitu kuva Kuva: Wikimedia Creative Commons analoginen modulaarinen syntesoija

“Minä yritin vain tehdä musiikkia, joka ei olisi rumaa”.

On vuosi 1968. Ensimmäisen levynsä tehnyt Wendy Carlos ihmettelee saamaansa vastaanottoa. Hän on tottunut ajatukseen, että elektroniseen musiikkiin suhtaudutaan epäilevästi ja torjuvasti. Elektroninen musiikki on vakavaa ja ikävää, pitkäpiimäistä, rytmitöntä ja raastavaa. Täynnä ärsyttäviä epämusikaalisia ääniä, jotka poukkoilevat äänikuvassa sinne tänne. Elektroninen musiikki kuulostaa kissojen tappelulta ja rikkinäiseltä jätemyllyltä. Siitä saa päänsärkyä.

Miksi kaikki yhtäkkiä ylistävät hänen levyään? The Los Angeles Times kutsuu sitä ”erääksi kaikkien aikojen merkittävimmistä levyistä”. Time, Newsweek ja Playboy ovat innoissaan: Hämmästyttävää! Vaikuttavaa! Mahtavaa! Legendaarinen pianisti Glenn Gould kehuu musiikin olevan parasta Bachia, jota hän oli milloinkaan kuullut.

Levy menee hyvin kaupaksi: ensin puoli miljoonaa, sitten miljoona ja sitten kaksi. Miten ihmeessä siitä tulee kaikkien aikojen eniten myyty klassisen musiikin levy?

Se on elektronista musiikkia. Se on Johann Sebastian Bachin musiikkia soitettuna uudella teknisellä keksinnöllä: elektronisella äänisyntesoijalla. 1700-luvun musiikkia 1900-luvun tekniikalla. Levy on nimeltään Switched-On Bach ja se on soitettu kummallisella keksinnöllä nimeltä Moog-syntesoija.

Ehkä parhaan Moog-dokumentin ensimmäinen osa:

Wendy Carlos oli selvillä siitä, etteivät ihmiset yleensä tienneet, miten elektronista musiikkia tehtiin. Ihmiset eivät tunteneet elektronisen musiikin tekniikkaa eivätkä soittimia. He eivät tienneet mikä on oskillaattori tai mitä tarkoittaa jänniteohjattu. He eivät tunteneet sitä vaikeaa sanaa: synthesizer.

Moog-syntesoijan syntyyn ja kehitykseen vaikutti olennaisesti uusi keksintö: transistori.
Se korvasi elektroniikkateollisuuden aiemmin käyttämät elektroniputket. Transistorit olivat pienempiä, luotettavampia ja halvempia.

Transistoreiden teollinen valmistus alkoi 1950-luvun alussa, ja vuonna 1956 transistorin keksijät saivat Nobelin fysiikan palkinnon. 1960-luvun puolivälissä kehitettiin integroidut piirit eli mikropiirit, joissa useita transistoreja pakattiin pienelle piisirulle, mikrosirulle. Tähän keksintöön perustuu koko nykyinen tietotekniikkamme.

Pitkään kuviteltiin, että elektronisen musiikin soittimet, syntesoijat, olivat ihmeellisiä sähköisiä laatikoita, jotka soittavat itsekseen musiikkia. Tosiasiassa nuo avaruusajan ihmesoittimet olivat epävarmoja ja mutkikkaita rakennelmia, joiden käyttäminen vaati insinööritaitojen lisäksi hyviä hermoja.

BBC:n dokumentti uudesta keksinnöstä:


Youtube-lista

Herkät sähköiset laitteet reagoivat lämpötilan ja ilman kosteuden muutoksiin. Ne olivat jatkuvasti epävireessä. Bachin musiikin soittaminen ei todellakaan ollut niin helppoa kuin miltä se kuulosti.

Vaikka Moog-syntesoija oli tekniikan eturintamassa, se oli monofoninen soitin, eli sillä pystyi soittamaan vain yhden äänen kerrallaan. Laitteessa oli pianon koskettimisto, ja se sai monet ajattelemaan, että Moogia soitetaan kuin pianoa: kahdella kädellä ja kymmenellä sormella.

Monet klassista musiikkia ja jazzia soittaneet muusikot kuulivat uudesta ihmelaitteesta, ja hakeutuivat Moogin äärelle. Hämmästys ja kummastus oli suurta, kun laitteesta ei kuulunutkaan heidän soittoaan, vaan yksittäisiä elektronisia ääniä. Eihän tällä voi soittaa, he sanoivat. Ei tämä ole mikään oikea soitin.

Hyvä dokumentti! 50th Anniversary of the Moog Modular Synthesizer:

Se oli kuitenkin oikea soitin, mutta se vaati uudenlaista ajattelua ja tekniikkaa. Moogilla oli helppoa ja nopeaa tehdä huvittavia ääniefektejä mainoksiin, mutta sillä oli tuskallisen vaikea levyttää musiikkia.

Switched-On Bach äänitettiin kahdeksanraitaisella nauhurilla Wendy Carlosin olohuoneeseen rakennetussa studiossa. Vertailukohtana mainittakoon, että esimerkiksi The Beatles –yhtyeellä oli tuolloin Abbey Roadin studiolla käytössään vain neliraitainen nauhuri.

Kun Wendy Carlos teki levyään, hän joutui äänittämään musiikin tahti tai pari kerrallaan. Musiikin äänittämistä voi verrata animaatioelokuvan tekemiseen: Bachin sävellykset koottiin kasaan pienistä pätkistä, jopa yksittäisistä äänistä. Urakka kesti yli vuoden ja oli tekijälleen lähes ylivoimainen.

Ajatus sähköisestä soittimesta, jolla voisi tehdä kaikki mahdolliset äänet, ei ollut uusi. Jo vuonna 1930 Berliinin Uuden Musiikin Festivaalilla oli esitelty eräs vallankumouksellinen soitin, jolla sanottiin olevan mahdollista saada aikaan mikä tahansa ääni. Soitin oli Trautonium, eräs historian omalaatuisimmista soittimista, eräänlainen viulun ja pianon sähköinen yhdistelmä.

Näin esiteltiin Trautoniumia vuonna 1941:

Trautoniumissa ei ollut pianon koskettimistoa, vaan koskettimiston virkaa hoiti vajaan metrin mittainen metallinen lanka. Trautoniumin soittaminen oli hyvin tarkkaa käsityötä, ja lisäksi soittajan oli ohjattava myös jaloillaan laitteen toimintaa. Ja vaikka laitteella ei ehkä sittenkään saanut aikaan kaikkia mahdollisia ääniä, sillä sai aikaan monia ennenkuulumattomia asioita.

Legendaarinen Oskar Sala soittaa MixturTrautoniumia vuonna 1991:

Kun Switched-On Bach –levy julkaistiin vuonna 1968, elektronisesti tuotetut äänet eivät edelleenkään olleet muusikoiden tai kuuntelijoiden arkipäivää. Ne olivat uusia, kummallisia ja huvittaviakin ääniä, joista tuntuivat olevan kaikkein eniten innoissaan amerikkalaiset televisio- ja radiomainosten tekijät.

Mainosväki oli jo 1950-luvulta lähtien ollut kiinnostunut elektronisista äänistä, tehokkaista efekteistä. Newyorkilainen Raymond Scott oli jo 1950-luvulla tarjonnut mainostajille ennenkuulumattomia ja huomiota herättäviä elektronisia ääniä.

Raymond Scott suunnitteli ja rakensi käytännöllisesti katsoen yksin oman kokeellisen studionsa ja varjeli sen laitteistoa suurena liikesalaisuutena. Hän ei halunnut kilpailijoita eikä teollisuusvakoilijoita studioonsa. Raymond Scott ei kuitenkaan ollut mikään erakkona elänyt väärinymmärretty nero, vaan nimekäs säveltäjä ja yhtyeenjohtaja. Hän vain suuntasi hyvin suuren osan tarmostaan ja varallisuudestaan mitä kummallisimpien elektronisten laitteiden keksimiseen ja rakentamiseen.

Wendy Carlos sanoo tahtoneensa näyttää, että elektroniikalla saattoi tehdä muutakin kuin äänitehosteita ja mainoksia. Hän halusi todistaa, että elektronisilla keinoilla tehty musiikki voi olla oikeaa musiikkia. Wendy Carlosin elektroninen Bach-levy oli Yhdysvalloissa klassisen musiikin listaykkösenä liki kolme vuotta, tarkalleen 153 viikkoa. Switched-On Bach oli ensimmäinen klassista musiikkia sisältänyt albumi, jota myytiin Yhdysvalloissa yli miljoona, eikä tuollainen suosio voinut olla vaikuttamatta äänilevyteollisuuteen. Moog-syntesoijan keksijä ja kehittäjä Robert Moog muisteli, kuinka yhtäkkiä hänen pikku firmalleen tuli valtava kiire.

Tilauksia sateli ovista ja ikkunoista. Jokainen muusikko, tuottaja ja levytysstudio halusi heti ostaa uuden ihmelaitteen, Moog-syntesoijan. The Beatles osti Moogin, The Rolling Stones osti Moogin. Eräs laitteen hankkineista oli Jimi Hendrix. Hän ei milloinkaan käyttänyt sitä.

Mutta monet käyttivät ja tuloksia kuultiin pian. Hyvin nopeasti levykauppojen hyllyt täyttyivät mitä erilaisimmista, hätäisesti tehdyistä äänilevyistä, joille oli yhteistä se, että niillä kaikilla soitettiin Moog-syntesoijaa.

Tässä yksi monista levyistä: Happy Moog! Neljä synteettistä hittiyritelmää: "Space Express", "Short Circuit", "Paris 2079" ja "Saturn Ski Jump".


Youtube-lista

Kaikki olivat mukana! Klaus Wunderlich: Raindrops Keep Falling On My Head, albumilla Moog Sound 2000 (1973):

Beatlesia Moogilla! The Moog Machine albumillaan Switched-On Rock (1969):

Samaan aikaan kun muusikot ja tuottajat ahersivat laitteiden kimpussa Yhdysvalloissa, meillä Suomessa tehtiin myös elektronisia keksintöjä.

Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan laitoksella työskentelevä Erkki Kurenniemi rakensi outoja elektronisia soittimia, joilla näytösluonteisesti tehtiin myös klassista musiikkia. Omimmillaan laitteet olivat kuitenkin avantgardistisemmassa ympäristössä. Kokeellisen ja maanalaisen musiikin esitaistelija Mauri Antero Numminen tilasi Kurenniemeltä haluamansa kaltaisen elektronisen soittimen. Soittimessa tuli olla kaikki, mitä nelihenkinen yhtye tarvitsi tehdäkseen sillä uutta musiikkia. Ja Kurenniemi teki Nummiselle Sähkökvartetin, soittimen jossa oli sähkörummut, sähköviulu, melodiakone ja laulukone.

Sähkökvartetin suurimpana saavutuksena pidetään suuren konserttisalin lähes täydellistä tyhjentämistä Sofian kansainvälisellä nuorisofestivaalilla Sofiassa Bulgariassa vuonna 1968.


Erkki Kurenniemen rakentamiin elektronisiin soittimiin liittyy eräs hämmästyttävä seikka. Jo 1960-luvun alusta lähtien Kurenniemi suunnitteli soittimensa toimimaan digitaalisesti.

Ideat uusista äänistä ja uusista tekniikoista liikkuivat paitsi Yhdysvaltain ja Euroopan välillä, myös Yhdysvaltain rannikolta toiselle. Samaan aikaan, kun Robert Moog kehitteli omia laitteitaan itärannikolla New Yorkin liepeillä, länsirannikolla, San Franciscossa, myös rakennettiin eriskummallisia soittimia.

Yhdysvaltain avaruustutkimuskeskus NASA:ssa työskennellyt insinööri Don Buchla rakensi oman laitteensa, jossa ei ollut pianon koskettimistoa, mutta sitäkin enemmän kytkentäpaneelia ja johtoja. Buchla ei halunnut keksintöään sarjavalmistukseen. Hän ei tahtonut sitä musiikkiliikkeiden hyllyille. Hän halusi sen pysyvän nykysäveltäjien työkaluna.

”Me emme tavoitelleet mitään yhtä laitetta, vaan kokonaista järjestelmää”, muistelee säveltäjä Morton Subotnick, eräs Don Buchlan varhaisista yhteistyökumppaneista.

”Se ei ollut musiikin esittämiseen tarkoitettu instrumentti, vaan musiikin säveltämiseen, sen luomiseen tarkoitettu laitteisto”, muisteli Morton Subotnick. Hän toivoi, että uusi soitin ratkaisisi kaikki musiikilliset ongelmat, että uusi soitin osoittaisi uuden suunnan ja auttaisi tekemään uutta musiikkia. Ja niin tapahtui. Buchlan ihmelaatikot synnyttivät taustamusiikkia San Franciscon psykedeelisen aikakauden savu- ja happopitoiseen ilmastoon.

Eivät ainoastaan avantgarde-säveltäjät olleet kiinnostuneita uusista elektronisista soittimista. Niiden mahdollisuudet, niiden voima, huomattiin nopeasti myös populaarimusiikissa. Kirjassaan Analog Days Trevor Pinch ja Frank Trocco kertovat tarinan eräästä New Yorkin levytysstudiosta vuodelta 1968. Simon ja Garfunkel olivat levyttämässä albumiaan Bookends, kun ryhmä studiomuusikoita astui studioon, juuri sopivasti kuullakseen Moog-syntesoijalla soitetut osuudet.

Ryhmän basisti jähmettyi paikalleen kuullessaan nuo äänet. Hän kalpeni tajutessaan, ettei hänen perinteinen soittimensa pystyisi milloinkaan tuollaiseen. Tuo ihmelaite ei kuulostanut ainoastaan yhtä hyvältä kuin hänen soittimensa. Se kuulosti paremmalta.

Elektroninen musiikki ei ole vakavaa eikä vaikeaa. Se ei ole niin tuntematonta eikä marginaalista musiikkia kuin yleensä luullaan. Elektroninen musiikki on inhimillistä. Se peilaa ihmisen, tekniikan ja kulttuurin mutkikasta suhdetta.

Jukka Mikkolan toimittama seitsemänosainen radiosarja Atomien laulu (Yle Radio 1, 2.11. - 14.12.2015) on kulttuurisesti seikkaileva matka varhaisista elektronisen musiikin merkkiteoksista uuden vuosituhannen konemusiikkiin. Se on samalla myös tarina leikkivästä ja keksivästä ihmisestä, ihmisen loputtomasta halusta ilmaista itseään taiteen ja tekniikan avulla.

BONUS: Maineikas tuottaja Craig Leon ( Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat mm. The Ramones, Blondie, Luciano Pavarotti, Sir James Galway) kertoo suhteestaan Bachiin ja Moogiin:

Kuuntele Atomien laulun musiikkia:

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua