Hyppää pääsisältöön

Väitetyt lentokuolemat oikeudessa Britanniassa

Lentokone laskeutuu Lontoossa.
Lentokone laskeutuu Lontoossa. Kuva: Yle, MOT lentäminen

Lentokoneiden sisäilman vaikutusta matkustamohenkilökunnan ja matkustajien terveyteen puidaan oikeudenkäynneissä Britanniassa ensi vuoden alussa.

Britannian matkustamohenkilökuntaa edustava liitto Unite hakee lentoyhtiöiltä korvauksia 64 työntekijän puolesta, jotka väittävät lentokoneiden sisäilman aiheuttaneen vakavia terveysongelmia.

Brittituomioistuin käsittelee ensi tammikuussa myös kahden ilmailualan työntekijän kuolinsyitä. Matthew Bass työskenteli stuerttina 15 vuotta British Airwaysilla ja muissa lentoyhtiöissä. Bass kuoli viime vuonna äkillisesti vain 34-vuotiaana. Vuotta aiemmin British Airwaysin lentäjä Richard Westgate menehtyi - 43-vuotiaana. Kummankin elimistöstä löytyi ruumiinavauksissa organofosfaatteja - myrkyllisiä kemikaaleja, joita lentokoneen polttoaine sisältää.

Bassin isoveli Charlie Bass asuu Suomessa. Veli sanoo, että “ihminen ei voi saada organofosfaattimyrkytystä vain kadulla kävellen tai bussissa istuen.”

Jos brittituomioistuin päättää, että lentokoneiden matkustamojen ilma oli syynä heidän kuolemaansa, seuraamukset ilmailualalle voivat olla valtavia.

Jokainen suihkumoottorilentokone, paitsi Boeingin uusin 787-malli, imaisee puolet matkustamon sisäilmasta moottorien kautta. Ilma jäähdytetään ennen kuin se pääsee ilmastointijärjestelmään. Jos yksikin moottorien tiivisteistä kuluu rikki voi öljyn tai voiteluaineiden höyry päästä myös matkustamoon. Ilmiötä kutsutaan ilmailualalla höyrytapaukseksi - fume event.

Tällaiset tapahtumat ovat harvinaisia, mutta lentoyhtiöt ja ilmailuviranomaiset eri puolilla maailmaa myöntävät, että myrkyllisiä aineita - muun muassa organofosfaatteja - voi vuotaa matkustamon ilmaan, ja että ne voivat tehdä miehistön toimintakyvyttömäksi.

Ilmailuala kiistää tiukasti väitteet. Sen mukaan ei ole löydetty mitään kiistatonta tieteellistä näyttöä sille, että terveysongelmia voi syntyä vaikka henkilö olisikin pitkään altistunut pienelle määrälle näitä kemikaaleja. Britannian hallituksen tilaamassa Cranfieldin yliopiston tekemässä tutkimuksessa vuodelta 2011 testattiin sisäilman laatua sadalla lennolla. Tutkimuksen mukaan lentokoneiden sisäilmassa olleet kemikaalit eivät ylittäneet turvallisuusrajoja.

Missään tutkimuksessa ei ole kuitenkaan onnistuttu mittaamaan mitkä kemikaalit - ja millaisissa määrissä - pääsevät matkustamon ilmaan tiivistevuodon aikana. Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on nyt tilannut uuden sisäilmatutkimuksen, jonka tulokset julkaistaan ensi vuonna.

Sisäilmalaadun turvallisuus herättää kasvavaa huomiota ulkomailla, mutta Suomessa asiaa ei koeta ongelmana.

Finnairin mukaan yksikään henkilöstön jäsen tai asiakas ei ole tehnyt valitusta sisäilmaan liittyvistä terveysongelmista. Myös Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen mukaan ongelmia ei ole esiintynyt. Syyksi he kertovat “lentokoneiden hyvän huollon ja modernin laivaston”.

Ilmailulääkäri ja Finnairin lentäjä Antti Tuori on mukana hankkeessa, jossa valmistellaan uusia eurooppalaisia suosituksia siitä miten miehistön pitäisi reagoida, jos savua ja höyryjä pääsee matkustamoon. Tuori ei usko, että väitetyt sairaudet liittyvät matkustamon sisäilmaan: “Oireet mitä niistä tulee on hyvin epäspesifisiä... on mahdotonta sanoa, että ne suoraan johtuisivat tästä sisäilmasta. Ja toisaalta sen tutkiminenkin on ollut hankalaa.”

Tuorin mukaan on mahdollista, että muissa maissa asiaan on ylireagoitu tai Suomessa asiaa ei ole erityisesti tutkittu ja siksi tapauksia ei ole tunnistettu.

MOT: Myrkkyjä ilmassa, ei kai?
TV1 maanantaina 9.11. klo 20
Toimittaja: Sam Kingsley

Kommentit