Hyppää pääsisältöön

Forever Young!

Neil Young vuonna 2014
Neil Young vuonna 2014 Kuva: Emily Dyan Ibarra / EDIPHOTOEYE neil young

Neil Young täyttää 12. marraskuuta 70 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan Yle Radio Suomessa pariinkin otteeseen, ennakkoon Tero Lieteen Rocktoimittajan illallisella sunnuntaina 8.11. ja synttäreiden jälkeen su 29.11. kokonaisen Neil Young -illan merkeissä.

Ärsyttää, etten muista missä kuulin ensimmäistä kertaa Neil Youngia tai Neil Youngista. Sen muistan, että toinen elämääni valaissut ikisuosikki Bruce Springsteen ilmestyi tietoisuuteeni ystäväni Pasin tuputtamana. Hän työnsi kouraani postimyynnistä hankkimansa The Wild, The Innocent and the E-Street Shuffle -albumin tuoreeltaan 1970-luvun puolivälissä, eikä sen jälkeen ollut paluuta. Neil Young oli luonut pohjan aina vain jatkuvalle rakkaussuhteelle jo aikaisemmin: tuohon aikaan Harvest, After the Gold Rush sekä tuolloin tuoreet On the Beach ja Tonight’s the Night olivat jo arjen ääniraitaa.

Kauniiden runopoika-balladien rinnalla oman polkunsa tallaaja on tasaisin väliajoin järkyttänyt jokaisen, joka on luullut tuntevansa hänet. Vocoder-sekoilut Trans-albumilla vuonna 1982, kitarafeedback vuoden 1991 Arc-levyllä, viimevuotisen A Letter Homen kansanlaulut puhelinkopista ja kaikenlaiset muut kokeilut ovat vetäneet säännöllisesti maton faniksi itsensä tuudittautuneen odotusten alta. Taiteilijaan suhtautumista eivät ole helpottaneet myöskään tämän addiktiot pienoisrautateihin, vanhoihin autoihin ja täydelliseen äänentoistoon.

Neil Young 70-luvun alussa
Neil Young 70-luvun alussa neil young

Sinnikkäästi kelkassa pysytellyt kuitenkin palkitaan. Vielä seitsemänkymppisenäkin Young on vastustamaton. Vuosikymmeniä jatkunut liikuttavan amatöörimäinen, mutta määrätietoinen räpellys on yhä siellä, kuten treenit viimeisimmän projektinsa Willie Nelsonin poikien Promise of the Real -bändin kanssa osoittavat. Kylmät väreet, aina vain! Ja ei, Neil Young ei ole koskaan tehnyt huonoa levyä (Arcia ei lasketa), vain erilaisia.

Onko sinulla Neil Youngiin liittyviä muistoja tai tarinoita? Kerro ne osoitteeseen radio.suomi@yle.fi.

Neil Young -covereita Tero Lieteen Rocktoimittajan illallispöydässä
Yle Radio Suomi su 8.11. klo 20.09.

Musiikin teemailta: Neil Young -ilta
Yle Radio Suomi su 29.11. klo 17.15. Toimittajina Tero Liete ja Jake Nyman.

Kommentit
  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua