13-vuotias Gianni on brittiläisen Tam-McMillanin perheen esikoinen. Hän kuuluu Englannin lahjakkaimpien joukkoon älykkyysosamäärällä 161 ja hänen pikkuveljensä on yleislahjakas. Millaista on olla huippuälykkään lapsen vanhempi - ja millaista tukea huippuälykkään vanhempi tarvitsee?
Giannin äiti Lorraine Tam-McMillan huomasi lapsensa erityislahjakkuuden pikku hiljaa.
– Minulla ei ollut kokemuksia muunlaisista lapsista ja siksi Gianni oli mielestäni ihan tavallinen poika, kertoo Lorraine Tam-McMillan.
Näin lahjakkuus selvisi
Kouluiän koitettua koulusta ja muiden lasten vanhemmilta alkoi tulla viestejä siitä, että Gianni on poikkeuksellinen lapsi, joka tarvitsee erityishuomiota. Gianni osasi keskustella vanhempien ihmisten kanssa, oli kaiken aikaa utelias ja halusi asioista lisää tietoa. Mikään ei oikein riittänyt.
– En oikeastaan tiennyt miten tällaista lahjakasta lasta kuuluu kasvattaa, sanoo Lorraine.
Kouluikään tultuaan Gianni meni ensin yksityisen koulun yläasteelle. Pian kävi selväksi, että koulun hidas tahti kyllästytti häntä ja se näkyi kouluviihtyvyydessä. Lorraine pyysi koulun rehtoria siirtämään Giannin seuraavalle luokalle tai ainakin antamaan tälle erityisopetusta ja lisätehtäviä. Mikään ehdotuksista ei kuitenkaan onnistunut. Koulussa ajateltiin, että kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti.
Oman tasoista opetusta
Lorraine kääntyi julkisesti rahoitetun St. Wilfridsin katolisen koulun puoleen. Siellä Gianni sai hypätä yhden luokan yli ja kouluavustajan, joka auttaa Giannia saamaan lisätietoa ja tehtäviä. Nyt Gianni on tyytyväinen.
Sen sijaan Lorraine tuntee edelleen olonsa epävarmaksi kasvattajana. Hän soitti Iso-Britannian Mensaan, joka tarjoutui testaamaan pojan. Kävi ilmi, että Gianni kuuluu siihen prosentin joukkoon, joka on Englannin lahjakkain ja hänen älykkyysosamääränsä on 161. Syksyllä Gianni lähettää äitinsä Mensan kurssille, jossa opetetaan lahjakkaiden lasten vanhemmuutta.
Lorrainen perheeseen on siunaantunut lahjakkuutta
Giannin lahjakkuus on enemmän akateemista. Hän on miettinyt jo 8-vuotiaana maailman energiakriisiin ratkaisua ja julkaissut kirjan lentämisestä. Lisäksi hän on itseoppinut pianisti sekä koodaaja.
Erikoista Tam-McMillanin perheessä on se, että erityislahjakkaita lapsia on perheessä kaksi. Giannin 11-vuotias veli Mathew on nimittäin yleislahjakas. Hänet on valittu mm. koulunsa mallioppilaaksi.
Lisää ohjelmasta





