Eveliina ja Niko Huotarisen omakotitalossa Järvenpäässä käy melkoinen vilske. Eveliinan vanhemmat ovat tulleet paikalle huolehtimaan perheen viidestä lapsesta, jotta Eveliina ja Niko pääsevät nauttimaan Marja Hintikka Liven järjestämästä yllätyspäivästä. Normiarjessa Eveliina ja Niko selviävät kuitenkin pääsääntöisesti kaksin.
Eveliina ja Niko tapasivat toisensa teini-ikäisinä kotikaupunkinsa nuorisodiskossa. Yhtä on pidetty jo lähes puolet elämästä.
– Se oli niin sanotusti rakkautta ensi silmäyksellä. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen molemmilla tosin oli tullut mieleen pohtia suhteen jatkoa, mutta se oli todella ohikiitävä ajatus. Ja tässä sitä nyt ollaan, hymyilee Eveliina.
Ratkaisu oli ilmiselvästi oikea. Ulkopuolisin silmin katsottuna pian kuuden lapsen vanhemmat vaikuttavat nimittäin ennen kaikkea onnellisilta.
Arjen hulinaa
Nykymittarein Eveliinan ja Nikon perhe on todellinen suurperhe. Eveliina tiesi jo nuorena, että haluaa suuren perheen. Hän itse on ainoa lapsi.
– Olin ehkä vähän yksinäinen ja leikin paljon pehmoleluilla ja kaipasin kaveria. Ajattelin, että jos itse saan lapsia, haluan niitä enemmän. Onneksi Niko oli samoilla linjoilla, nauraa Eveliina.
Olen tosi rakastava, mutta myös hirveän tiukka äiti.
Eveliina on ammatiltaan lähihoitaja, mutta viime vuodet ovat kuluneet lasten kanssa kotona. Niko puolestaan on osakkaana autofirmassa ja tekee joka toinen viikko pitkää päivää työkuvioissa. Etenkin silloin arjen pyörittäminen on lähes kokonaan Eveliinan vastuulla.
– Olen tosi rakastava, mutta myös hirveän tiukka äiti. Asetan rajat ja määrään säännöt - ja niitä noudatetaan. Se on minusta ainoa vaihtoehto, ei arkea koko katraan kanssa muuten saisi rullaamaan, tuumii Eveliina.
Niko on tismalleen samoilla linjoilla. Hänen mielestään sujuvan arjen salaisuus on se, että vaimo on aikatauluttanut ja organisoinut päivät tarkasti.
– Se auttaa lapsiakin, että he tietävät mitä heiltä odotetaan. He saavat vapaasti touhuta ja leikkiä, mutta esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa pitää olla kaikki lelut siivottuna ja ylipäätään paikat kunnossa, sanoo Niko.
Kunnon kasvatus kantaa aikuisuuteen asti
Eveliinan ja Nikon kasvatusperiaatteet ovat hyvin yhteneväiset. Vapaata kasvatusta he vierastavat, rakkautta ja hellyyttä korostavat. Vanhempien vastuu on heistä tärkeää.
– Monet vanhemmat menevät siitä, mistä on helpointa. Jos lapsi vaikka huutaa kaupassa, niin ostetaan karkkia vain siksi, että se lapsi vaimenisi. Eihän siinä ajatella pitkäkestoisesti, että mitä sellainen periksiantaminen tuo tulevaisuudessa tullessaan, pohtii Niko.
Monet vanhemmat menevät siitä, mistä on helpointa.
Suuressa sisarusjoukossa kasvaminen opettaa lapsille väkisinkin kärsivällisyyttä, koska oma vuoro ei aina voi olla ensin. Lapset eivät Huotarisilla saa kaikkea pyytämäänsä, eivätkä tahtoaan periksi kaikissa asioissa.
– Näistä opeista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Lapset oppivat pitkäjänteisiksi ja käyttäytymään, summaa Niko.
Aikaa kahden?
Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää vanhempien on viettää aikaa myös itsekseen ja keskenään, ilman lapsia. Miten sellainen onnistuu suurperheessä?
– Kyllä meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ihan arjessa sitä jää esimerkiksi iltoihin, koska lapsilla on selvät nukkumaanmenoajat, miettii Niko.
Välillä hoitoapua tarjoavat isovanhemmat, jotka kuitenkin asuvat kaukana Itä-Suomessa. Hyvissä ajoin etukäteen sopimalla he rientävät apuun esimerkiksi silloin, jos Eveliina ja Niko haluavat mennä vaikkapa jenkkiautonäyttelyyn. Jenkkiautot ovat pariskunnan yhteinen harrastus ja yksi komea yksilö löytyy heidän omasta autotallistaankin.
– Minä puolestani yritän käydä joka vuosi Kirjamessuilla. Nautin lukemisesta ja ne messut ovat sellainen paikka, jonne haluan mennä ihan itsekseni, kertoo Eveliina.
Eveliinan ilmoitti Marja Hintikka Liveen yllätettäväksi hänen äitinsä. Täällä lisää Eveliinan yllätyspäivästä!
Lisää ohjelmasta





