Antony Beevorin kirjassa ”Ardennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys” (WSOY, 616 s.) ollaan Ardennien metsissä Luxemburgin ja Saksan rajamaastoissa vuoden 1944 viimeisinä viikkoina. Natsien ja jenkkien lisäksi sodan runtelemaa maiseman ja taisteluiden läpi kulki kirjan lukenut taidehistorioitsija-tietokirjailija Anna Kortelainen.
- Tietenkin Ernest Hemingway seikkailee siellä myös. Eikä Antony Beevor kätke vastenmielisyyttään Hemingwaytä kohtaan. Sitten siellä on J.D. Salinger. Hän kirjoitti novelleja poterossaan. Salinger sai sillä tavoin työnnettyä taisteluväsymystään ja romahdustaan ensimmäisiin rauhanpäiviin saakka. Myös Kurt Vonnegut, joka taisteli nuorena miehenä Ardenneilla, vilahtaa kirjan tekstissä, sanoo tietokirjailija Anna Kortelainen.
- Ihailemani suuri mestari sotahistorioitsija Antony Beevo menee kyllä kirjan tekstin kanssa metsään. Ymmärrän, että Ardennien taistelu oli hyvin sekasortoinen jo johtuen siitä, että se oli poikkeuksellisen kehnosti suunniteltu operaatio. Yllätyskään ei onnistu niin hyvin kuin olisi voinut. Taistelu voi olla sekasortoinen, mutta sitä kuvaava teksti ei sitä saisi olla. Odotin vahvempaa otetta, jolla sotahistorioitsija Beevor veisi lukijansa läpi sekavan Ardennien taistelun.
- Minua kiinnostaa sotahistoriassa sen tyyppinen kirjoittamisen ote, jossa kerrostuu johto, keskijohto - ja sitten se ihan tavallinen mies siellä ihan reunimmaisena. Jos kirjoittaja pystyy yhdistämään näitä tasoja ja vielä ehkäpä mahdollisia siviilien kokemuksia, niin siitä olen hyvin otettu lukijana. Mutta sehän onkin kaikkein vaikein tehtävä ja jos vielä pystytään kertomaan jotain siitä paikasta, seudusta, jossa kaikki tapahtuu, niin silloin teksti tekee suuren vaikutuksen.
- Sotakirjallisuutta voi lukea hyvin monella tavalla. En koskaan lue sotakirjallisuutta ikään kuin tenttiin. En paina lukiessa detaljeja mieleeni. Mutta kun katsoo esimerkiksi Ardennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys -kirjan osana olevaa sanastoa, niin sieltä löytyy vaikkapa sana kylmävesivamma. kiinnitin siihen heti huomiota, kuulostaa kiinnostavalta ja liittyy kokemuksellisuuteen Ardennien taisteluissa. Haluan tietää tästä lisää! Tällainen pieni seikka kulkee siellä sekä taisteluissa että tekstissä ja kertoo kuinka vähästä hengissä pysyminen saattoi Ardenneilla vuonna 1944 olla kiinni. Siis siitä neuvoiko uusille sotilaille kukaan, että sukat pitää aina kastumisen jälkeen vaihtaa kuiviin. Tällainen on minusta aina kiinnostavaa.
- Siellähän on tekstissä myös päivä päivältä etenevät päiväkirjamerkinnät, jotka eivät kyllä lunasta sitä lupaamaansa tehoa. Tekstin parasta antia on kuvaus Hürtgenin metsän taisteluista. Sotilaiden arkaainen pelko tummia ikivihreitä metsiä kohtaan on kuvattu Hürtgenin metsä –luvussa todella hyvin. Paleleminen, loska, suot, pimeä, nälkä ja lumen syöminen janoon. Todella vaikuttavaa tekstiä Beevorilta. Siinä luvussa saa makua siitä kuinka Ardennien taisteluista voisi kirjoittaa.
- Saksalaiskenraalit ovat kiinnostavimpia hahmoja kuin länsipuolen liittoutuneiden kenraalit. En jaksanut kiinnostua Eisenhowerista, Montgomerystä tai Pattonista tai heidän ja muiden kenraalien lapsellisista arvovaltakiistoista. En tiedä miksi saksalaiset kenraalit tunuvat värikkäämmiltä. Syynä voi olla se, että heidän johtonsa yksinapaisuus eli Hitlerin tapa johtaa, korostaa Hitlerin ja kenraalikunnan ristiriitoja. Esimerkiksi vaikkapa kun meillä on sellaisia kenraaleja kuin Heintz Kokott tai Hasso von Manteuffel. He vain ovat jollain tavoin pittoreskimpia hahmoja tekstissä. Vaikka he saivatkin aikaan suurta tuhoa, niin lukijalle heissä on liittoutuneiden kenraaleja enemmän kolmiulotteisuutta, toteaa tietokirjailija Anna Kortelainen.
Lisää ohjelmasta
- Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse?
- Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!
- Häät lukusalissa ja raskaustestin jälkeen kirjastoon - Keräykseen on tullut jo yli 500 kirjastotarinaa. Nauti niistä ja jaa omasi!
