Hyppää pääsisältöön

Havaintoja, naisia koskevia luonnonlakeja ja miehiäkin, sekä myös totuuksia ja muita harmeja

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajo t a a s . Ei muu vieläkään. Feh! Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Havaintoja, naisia koskevia luonnonlakeja ja miehiäkin, sekä myös totuuksia ja muita harmeja

Naishavainto meduusa-etujen kannalta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuutiomeduusat

Jos menee Australian rantaan kahlaamaan mies ja nais, niin naisella on elo-etu.

Kerta kuutiomeduusoilta (jotka lienevät maailman tappavimpia eläimiä ja käytännössä liki näkymättömiä) käsittääkseni suojaapi pelkät sukkahousut.

Mies voi nauraa naiselle joka kahlaa sukkahousuissa, mutta käytännössä oman kuolinvuoteensa äärellä on miehelle se nauru!

Kauheaa on se!

(P.S. Meduusanpolttoihin neuvotaan avuksi viinietikkaa kaadettuna, väh. 30 sekunnin ajan; partavaahto auttaa myös, hätätilassa ihmisvirtsakin. Ulkoisesti käytettynä siis, kaikki nuo.)

Hankaluus tärkeässä asiassa:

Oman tilavuutensa mittaaminen on hankalaa, kun ei omista kylpyammea, josta saisi siihen mentyään yli valuvan veden tarkoin mitatuksi.

Pitää päin vastoin tehdä niin, että täyttää ammeen täyteen - mutta ei piripinnaksi – ja menee siellä umpisukkeliin (Miten? Kun pitäisi pitää liukkaasta pohjasta jotenkin kiinni, ettei kelluhdu?), niin että oman tilavuuden verran vettä valuu yli.

Sitten tulee pois sieltä, ja kysyy asiantuntijalta, että paljonko vettä on jäänyt ihoon, hiuksiin, ihokarvoihin, silmäripsiin jne – ja sitten mittaa ammeeseen hanasta vettä, kunnes amme on taas piripinnassa, ja laskee paljonko vettä meni täyttämiseen, ja lisää siihen asiantuntijan arvion ihokarvoihin, hiuksiin, jne jääneestä vesimäärästä, ja saatu tulos on oma tilavuus, nähdäkseni oikein mitattuna ja maallikkotarkoituksiin riittävän tarkasti.

Sitten voi kaverit mittauttaa itsensä ja vertailla tuloksia, iloikseen.

Ja muutakin hyötyä tilavuustiedoista on. Jos on esim. pieni opiskelija-asunto, ja haluaa ottaa alivuokralaisen, mutta pelkää, että tulee liian ahdasta, niin voi hakea alivuokralaista, jonka tilavuus on alle sen ja sen.

Toisaalta, jos on kylmä opiskelija-asunto, ja kun ihmisen kehon lämpötila on jotain +36...+37 celsiusastetta, niin kylmäkämpätty, mutta fiksu opiskelija haluaa saada alivuokralaiseksi sellaisen opiskelijatoverin, jonka tilavuus on mahdollisimman suuri – hän kun toimisi melkoisena lämpöpatterina. – ja koska termodynamiikan nollannen säännön mukaan eristetyssä systeemissä erilämpöisten kappaleiden lämpötila tasoittuu, niin pienitilavuuksinen päävuokralainen ymmärtääkseni voittaa lämmönjaossa ”ilmaista” lämpöä isompitilavuuksiselta alivuokralaiselta, kun lämpö jaetaan fifty-fifty, ja isompi massa sisältää enemmän sitä lämpöenergiaa.

Totuus/Luonnonlaki: Rajansa kaikella

1300-luvulta peräisin oleva tieto sanoo, että sen joka syöpi paholaisen kaa, kannattaa ottaa pitkävartinen lusikka. (He who sups with the Devil should have a long spoon.)

Kysynkin nyt, onko joku niin patologisen seurankipeä, että kun aikoo illastaa, eikä ole mitään seuraa, niin kohauttaa olkapäitään, että soitanpas ja kysyn, ehtisikö paholainen syömään.

Kun, kaikkihan tietävät, että keitetty kananmuna joskus haisee pierulle.

Ja useimmat inhoavat sitä hajua.

Se haju johtuu rikistä.

Ja kaikki tietävät, että paholainen on rikinkatkuinen. Siis hirmu paljon pahanhajuinen.

Ja sen kanssa syömään!

Okei, myönnetään, että pitkä lusikka voi auttaa pysymään kauempana siitä hajusta.

Mutta parempi neuvo olisi, että sen, joka aterioi paholaisen kanssa, kannattaisi istua tuulen yläpuolella, lusikan pituudesta riippumatta. Se saattaisi auttaa.

Mutta terveen ihmisen ei minusta kuulu olla nuin seurankipeä. Että malttia tässä.

Havainto:

Kun pienempikokoiset apinalajit ovat raajat levällään, ne näyttää jotenkin liian laihoilta.

Siinä vegetaristeille varoitus!

Jos söisivät Capricciosaa (katkaravuin täydennettynä), niin eivät laihistuisi siinä määrin!

Laatikossa (kansi auki) oleva (Kotipizzan) Pizza Capricciosa päältä kuvattuna. Firman nimeä ei näy
Pizza Capricciosa, kuollein katkaravuin koristeltuna. Jee! Laatikossa (kansi auki) oleva (Kotipizzan) Pizza Capricciosa päältä kuvattuna. Firman nimeä ei näy Kuva: (c) Markus Kajo 2015: Pizza Capricciosa kuolleilla katkaravuilla ryyditettynä. markus kajo: pizza capricciosa katkaravuin laatikossa

Kollegan perheenjäsen on apinatutkijatohtori. Täytyy kertoa tästä, että välittää käsimerkein hän apinoille tiedon. (Ja apina viittoo takaisin, että ”Roger, Wilco ASAP.”)

Naispiirrekysymys:

Kouluaikoina olin kaveripiirissä jollain lailla ”kuulu” siitä, että taskuissani piili mitä ennalta-arvaamattominta tavaraa. (Mm. aidot, ihan rahalla ostetut, metalliset konduktöörinpihdit. Ostosyy kenties liittyi pikkuveljen askarteluihin tai kiinnostuksenkohteisiin, tai sitten johonkin jonkun teknisemmän kaverini rakenteluprojektiin, jota en muista, tms.)

Muistan siltä ajalta tapahtuman – joskaan en itse objektia, mutta korvaan sen tässä kutakuinkin vastaavalla – että olimme jossain omalaatuisessa pulassa, tapahtuen se aihepiirissä tai viitekehyksessä, joka oli minulle uppo-outo.

Sanotaan vaikka että kyseessä oli autot, ja autovika jossain korvessa, kaveriporukalla seikkaillessa. En ollut millään lailla tekninen, en yleensä ikinä minkään työkalujen kanssa tekemisessä, en kiinnostunut autoista, mopoista, enkä moottoripyöristä jne. Rakettimoottoreista ja helikoptereista tosin hiukan.

Kuitenkin, se kyseinen pulatilanne oli sellainen, että vain joku tietty,harvinainen ja hemmetin outo juttu auttaisi vakavasta pinteestä.

Autoja eniten tunteva kaveri oli pää konepellin alla, ja sanoi, että ”Jo vain. Tähän tyssäs viikonloppureissuilu. Pitäis olla jarruputkiliitintyökalu.”

Ystäväni Tuomo ajoittain moitti minua siitä, että minulla oli aina kaikkea omituista sälää mukanani, (taskut kaiketi epäesteettisesti pullottaen).

Nyt Tuomo sanoi ironisesti että ”No Markuksella on varmaan just semmonen povitaskussa.”

Kuljin usein virttynyt pusakka päällä, ja siinä oli sisäpuolella pitkä tasku, johon oikeasti olisi mahtunut kahden kilon jauhesammutin, tai alle kaksikuinen vauva plus Johnson & Johnson peltinen vauvantalkkitalkkipullo, taikka ammattilaatua oleva, kokoontaittuva kamerajalusta. Tahi tietynmallinen tunkki, veiveineen.

”Tätäkö tarkoitat?” sanoin, kaivoin povitaskustani jarruputkiliitintyökalun pilppeineen ja näytin sitä konepellin alle.

”No perkele!” kuului sieltä. Ja vielä paljon muuta, ja nauruakin oli, sellaista epäuskoista ensin, sitten euforistunutta taivastelunaurua.

Tovin päästä matka jatkui, mutta tunnelma oli nyt sellainen, kuin jos koko porukka olisi saanut jonkin pyhän ilmestyksen tai nähnyt dinosauruksia, myös niitä lentöliskoja.

Povitaskuni sinetöi silloin asemansa legendojen joukossa.

– Se työkalu ei ollut jarruputkiliitintyökalu, vaan joku vieläkin epätodennäköisempi. Miksi minulla sellainen oli – noloa, mutta en muista. Kuka sitä aina muistaa mitä taskuissa milloinkin on, jos osa on ollut siellä ehkä kauvvankin. Mutta kyllä sitä aina osan muistaa:

Kysynkin nyt!

Olisi kiva kuulla kommenteissa naisilta, että mikä on ennalta-arvaamattomin (epätodennäköisin, oudoin) esine tms, joka heillä on vakituisesti tai edes joskus ollut (itse laitettuna) omassa käsilaukussa.

Omasta lähipiiristäni tiedän, että esimerkiksi luonnospiirros designiksi kettujen kiimamittarin kotelolle on sieltä tavallisimmasta päästä. Siis oikeesti. Maailma – etenkin naisten, ymmärtääkseni – on niin ihmeellinen.

Mutta kertokaa ihmeessä, naisväettäret, käsilaukkujenne (miksei taskujennekin) legendaarisimmasta sisällöstä. Sellainen on kait sitä hiljaista tietoa; ties vaikka ihmiskunta pelastuisi juuri sillä!

(Vastalahjaksi voin kertoa, että jotkut öljysheikki/sulttaani-tason bodygardit ovat havainneet hyväksi pitää mukanaan (=taskussa) aina superpikaliimaputkiloa. Aina = aina.

Sen sijaan asetta ei useinkaan ole mukana, jonsei nyt ihan jossain rähjäämössä vaelleta. Kertoo superliiman tärkeydestä jotain.

Ja todennetusti (tai siis, tarinan kertoi minulle ko. henkilö itse) sellaisella on ”lennosta”, kesken tanssien, korjattu prinsessan kengän katkennut korko. Ja meno pääsi jatkumaan.

Toisessa tapahtumassa kuninkaallinen matkapuhelin putosi lattialle, irroten samalla siitä akku, joka katkesi irtipoikki kahteen osaan.

Henkivartijan superpikaliimalla puhelin palasi henkivartijan totaaliseksi yllätykseksi hetkessä kuntoon – mutta prinsessa piti korjaamista niin itsestäänselvänä, bodyguardille kuuluvana pikkujuttuna, että edes puolihuolimatonta kiitosta ei tullut. Prinsessa vain aloitti uuden puhelun, hiukan keskeytyksestä ärtyneenä.

Olisi kuulunut kiittö asiaan, minusta!

Toistuvasti havaittu harmi:

Monessa kitarakaupassa ei saa soittaa Smoke on the Wateria. Kun, jos soittaa, niin henkilökunta käy pilliin kiinni.

Kerta ne on kuulleet sen niin monta kertaa.

Huonosti soitettuna.

Luonnonlaki:

Jos on huono keli, ja tulee vika tuulilasinpyyhkijään tai sen sulkaan, niin se tulee aina kuskin puolelle. Ja jos ikkunat on huurussa, niin ne sulaa enste matkustajan puolelta.

Alas se!

Pieniä vastoinkäymisiä, joista kumpuaa päätteeksi pieni ilo:

On hankala rapsuttaa ohuen tarran taustapaperi irti. Mutta sitten saa liimata tarran johonkin!

On hankala kiskoa sukkahousun lahje päähänsä, niin että ei ole nenä vinossa ja ettei kisko silmukat silmäripsiä. Mutta sitten voi ryöstää pankin! Tai 2! (Tosin toinen sillä toisella lahkeella, etteivät tunnista.)

On hankala virittää vaijeri. Mutta sitten voi teipata kaksi melaa pitkäksi kaksiomelaksi ja rivakkaa nuorallatanssia pilvenpiirtäjien välissä.

On hankalaa leikata (sormenkynsiin verrattuna) varpaiden kynnet. Mutta sitten ei kuulu raps-raps-raps-raps kun kävelee parketilla paljain jaloin.

On hankalaa kotona suihkussa repiä hotellista tuotu shampoopussi auki, kun se märkänä taipuilee sormissa. Mutta sitten saa teelusikallisen ilmaista shampooa!

On hankalaa kun pitää kiireesti raplata sateenvarjo ukkoskuuron alkaessa auki ja ostoskassit ovat tiellä. Mutta sitten sade loppuukin.

On hankalaa, kun kivistää kovasti, kun on mahassa kirotusti ilmaa. Mutta sitten -

Tai eikun.

Hyvää marrasta!

Toivoo:

mk

P.S: Kun ylen hakusanahakuun kirjoittaa "sukkahousut" niin ensimmäisenä tuloksena se tarjoaa sanaa "Neuvostoliitto". Näemmä tietokoneet tosiaan tietävät asioita! (Vasta viidentenä tuli linkki artikkeliin sukkahousuista.)

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat