Suomen vanhin puu yhä pystyssä!

Kahdeksan vuotta sitten Lapista Urho Kekkosen kansallispuistosta löytyi lähes 800-vuotias mänty. Todennäköisesti Suomen vanhin puu löydettiin sattumalta metsäntutkimuksen yhteydessä. Lähdimme katsomaan, miten vanhus voi.

Metsäteknikko Hannu Herva ja tutkimusavustaja Jari Hietanen Luonnonvarakeskuksesta löysivät puun metsäpalotutkimuksen yhteydessä rajavyöhykkeeltä. Miehet sahasivat männystä suuren näytteen, jotta palojen jäljet olisivat selkeästi nähtävissä. Näin tehtiin lukemattomien muidenkin näytepuiden kohdalla.

Tutkimukseen valittiin tarkoituksella vanhoja puita, mutta sitä ei arvattu, että tästä puusta tulisi aivan erityinen.

Puu paljasti ikänsä vasta, kun siitä sahattua näytepalaa analysoitiin laboratoriossa. Vuosirenkaita oli valtavasti, osa niistä oli niin tiheässä että laskemiseen tarvittiin monenkertaisia suurennoksia. Paksumpien renkaiden väliin sattui jopa sadan vuoden jakso, jolloin puu ei ollut kasvanut käytännössä lainkaan. Sitten kasvu oli taas käynnistynyt.

Lopulta renkaita saatiin noin 780 eli puun synty ajoittui1200-luvulle. Se on siis elänyt samaan aikaan kuin Tšingis-kaani.

Ilman näyttenottoa puun ikä ei olisi koskaan selvinnyt, mutta samalla se rasitti puuvanhusta. Vastaava näyte oli otettu myös lähellä kasvaneesta toisesta puusta. Se löytyi kaatuneena.

Monesta lähistön puusta jäljellä vain lahoava runko

Suomen vanhin puu pysyi pystyssä, vaikka puuaineksesta ja kuoren alla kasvavasta elintärkeästä nilasta hävisi näytepalan myötä jopa neljäsosa.

Puun tarvitsemat ravinteet kulkevat nilan soluissa juurista lehtiin ja yhteyttämistuotteet lehdistä juuriin. Myös lahovauriot tai myrsky olisivat voineet iskeä loven kautta.

Pitkää ikää selittää myös se, että puu ei ole joutunut nuorena myyrän tai hirven harmpaisiin, vaikka nyt sen ympäristössä kasvaneet taimet oli syöty järjestään poikki.

Monesta muusta lähistön männystä on jäljellä enää juurakko tai maahan lahoava runko. Toisaalta jos pystyssä olevien puiden ikää selvittäisi, voisi sieltä löytää useita lähes yhtä vanhoja puita.

Vanhan puun tunnistaa latvuksesta

Suomen vanhimman puun muoto muistuttaa sateenvarjoa ja matala latvus lyhyen varren päässä on vain metrin korkuinen.

Latvus on aivan omanlaisensa. Paksut kiharaiset oksat taipuvat alaspäin ja havuja on enää harvassa. Ikäänkuin puu olisi kaljuuntunut. Sateelta ei sen alla suojaa saisi.

Pituuskasvu on loppunut jo ajat sitten, runko on lähes tasapaksu kuusimetrinen pötikkä. Läpimitta on rinnankorkeudelta puolisen metriä.

Rungossa näkyy muutamia kuhmuroita, pahkoja, jotka ovat liki kahdeksansadan vuoden aikana syntyneitä kasvuhäiriöitä.

Ikimännyn kuori oli yllättävän sileä, kaarnalaiva aineksiksi se ei kelpaa.

Puu on kaukana ihmisten reiteiltä, muista suurista nisäkkäistä ainakin hirvet, porot ja todennäköisesti myös karhut vierailevat sen juurella silloin tällöin.

Linnuista metso saattaa havitella neulasia, mutta tilannetta tarkkaileva hiiripöllö pitää sitä korkeintaan kyttäyspuunaan.

Ennuste hyvä seuraavaksi sadaksi vuodeksi

Pitkän iän salaisuus on puun pohjoinen sijainti ja hyvä kasvupaikka. Etelässä mänty kasvaa nopeammin eikä voi kasvaa kovin vanhaksi. Pohjoisessa kasvu on hidasta, jolloin maksimielinikä saavutetaan myöhemmin.

Vettä on suorinteessä männylle juuri sopivasti. Sitä on aina tarjolla, mutta tulvat eivät uhkaa loivasti viettävän rinteen takia.

Vaikka latvus on harventunut, siinä ei näy ruskeita neulasia ja runkokin on terveen oloinen. Tyveltä löytyi vain muutamaa tikan hakkaamaa kolo. Metsäpalotutkimuksessa syntynyt lovi on jo pihkaantunut.

Ennuste on suojaisan kasvupaikan ansiosta hyvä vielä pitkäksi aikaa eteenpäin. Ehkäpä joskus rajavyöhykettä siirretään sen verran, että Suomen vanhinta puuta pääsee ihailmaan paikan päälle.

Lataa