Moderni versio maailmankuulun yksityisetsivän tutkimuksista on yksi 2000-luvun ylistetyimmistä tv-sarjoista. Kaksi ensimmäistä tuotantokautta uusintana Kakkosella tiistaisin klo 22, paitsi 22.11. ja 6.12., jolloin esitetään Jalkapallon Mestarien liigaa. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.
Päivitys 27.10.2016: Ikävä kyllä Uuden Sherlockin neljäs tuotantokausi ei tule Ylen kanavilta, vaan se meni toiselle toimijalle.
Yhtä lailla katsojat kuin kriitikotkin hurmannut Uusi Sherlock (Sherlock, 2010- ) on kiistatta melkoisen suvereenia tarinankerrontaa. Vinhasta juonen ja mysteerien punonnasta on vaikea löytää heikkoa osa-aluetta.
Karismaattiset tähdet Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman, tyylikkäästi nykyaikaistettu ote sekä kiehtovat tarinat. Ja pohjalla tietysti yksi kaikkien aikojen mielenkiintoisimmista ja myyttisimmistä fiktiohahmoista, Arthur Conan Doylen luoma Sherlock Holmes. Kaikki toimii.
Ja ihmekös tuo, kun puikoissa on yhtä aikaa sekä jämäkkä että luova kaksikko Mark Gatiss ja Steven Moffat, joista jälkimmäinen vetää myös Kakkosen toista kulttisarjaa Doctor Who'ta.
Mikäli et vielä ole katsonut yhtään Uutta Sherlockia, tämä saattaa olla oikea hetki aloittaa! Fanit jo tietävätkin, että sarja kestää myös useampia katseluita. Jos ehditte, kirjoittakaa suosituksia kommenttikenttään jutun alle.
Hartaasti odotettu uuden vuoden spesiaali The Abominable Bride pääsee Suomessa elokuvateatterikierrokselle.
Kakkosella jakso nähtiin leffaikkunan sulkeuduttua ja edelleen varsin tuoreena 17. tammikuuta 2016.
Äänestä paras Uusi Sherlock -jakso
Brittisarjaa on tehty toistaiseksi yhdeksän kokopitkää osaa. Mikä niistä on ollut sinulle mieluisin?