Hyppää pääsisältöön

Hurmaannuimme prinssi Danielin kuninkaallisesta charmista - YleX vaklasi Slushin kunniavierasta

Entinen kuntosaliyrittäjä prinssi Daniel ei puhunut Slushissa yleisölle eikä hänen liikkeistään kerrottu etukäteen. Olipa ihana kuninkaallinen vierailu!

YleX / Jussi Latvala

Voidaanko meitä suomalaisia enempää hemmotella? Kansainvälisessä rakkaudessa paistatteleva kasvuyritystapahtuma Slush - sekä kuninkaallisia Ruotsista vierailulla. Samaan aikaan!

Tällainen ihana hetki koettiin tällä viikolla, kun Ruotsin prinssi Daniel, Länsi-Götanmaan herttua, saapui Helsinkiin vierailemaan Slushiin. Aivan yllätyksenä vierailu ei toki tullut, sillä Slush lähetti lehdistötiedotteen arvokkaasta vieraasta jo elokuussa. Tiedote ei jäänyt huomaamatta:

YleX / Jussi Latvala

Slushissa on mittava lista huippupuhujia, jotka kertovat tapahtuman eri lavoilla inspiroivia tarinoita ja näkemyksiään. Tapahtuman ohjelmasta ei kuitenkaan löytynyt Danielin puheenvuoroa. Ruotsin prinssi ei esiintynyt millään Slushin lukuisista lavoista.

Slushin järjestäjät eivät myöskään halunneet etukäteen kertoa toimittajille, missä päin jättitapahtumaa prinssi mahdollisesti liikkuu ja mitä hän tekee, sillä Ruotsin hovi ei toivo kaikkien tietävän prinssin askelmerkkejä.

Danielin yhyttämiseksi jää siis vain yksi keino: vaklaaminen!

Vaklaaminen on kaikille lapsuuden kokeneille tuttu tiedustelutaktiikka, joka muistuttaa perusluonteeltaan vakoilua. Toteuttamistapa on kuitenkin siitä erilainen, että vaklaamiseen ei kuulu minkäänlainen ammattimaisuus tai osaaminen. Useimmiten vaklaamisen kohde myös kykenee huomaamaan vaklaajan melko nopeasti.

Lisäksi vaklaamista tehdään eläytyen 7-10-vuotiaan keskittymiskykyyn, mikä sekin sopii tehtävään, koska Slushissa on aika paljon värikkäitä valoja.

Slushissa vaklaaminen ei ole ihan helppoa: oletteko ikinä käyneet Helsingin Messukeskuksessa? Se on valtava!

Slush / Jussi Ratilainen

Jossain tuolla, 15 000 ihmisen keskellä, on prinssi Daniel. Mutta missä? Milloin?

Ja miksi?

Slushin järjestäjien mukaan prinssin läsnäololle on tällainen syy:

“Prinssi Danielin vierailu Slushiin marraskuussa auttaa Ruotsia ja Suomea tutustumaan toistensa kasvuyritystoimintaan, sekä mahdollistaa yli rajojen ulottuvan yhteistyön mikäli sopivia mahdollisuuksia tähän löytyy.”

Toivottavasti niitä mahdollisuuksia löytyy, meneehän Ruotsilla sentään tosi hyvin!

Onneksi Slushin virallinen Flickr-kuvavirta helpottaa Danielin seuraamista messukeskuksessa.

Slush / Sami Välikangas

Prinssi Daniel on nuoruudessaan työskennellyt Ruotsissa kuntosaliyrittäjänä. Tässä hänet nähdäänkin yrittäjätapahtuman avajaisten eturivissä.

Slush / Jussi Ratilainen

Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubbia (kok.) ja hänen vierustoveriaan yhdistävät urheilulliset harrastukset.

Slush / Kai Kuusisto

Daniel näyttää hyvältä järjestäjien julkaisemissa kuvissa, mutta hänet täytyy nähdä itsekin. Muuten vaklaaminen menee pieleen.

YleX / Elina Leino

Kun käyttää vähän järkeä, on helppo keksiä, mistä Danielin voisi bongata: tietenkin ruotsalaisia kasvuyrityksiä esittävän pisteen luota! Siellä kuhisee mediaa.

YleX / Elina Leino

Ja kyllä, siinä Daniel nyt on! Elävänä, kuninkaallisena, yrittäjähenkisenä! Voi vain arvailla, kuinka paljon kukoistusta hänen läsnäolonsa on saanut täällä jo aikaan.

YleX / Jussi Latvala

Daniel lähtee melkein heti pakoon mediaa sekä vaklaajia. Hän huikkaa kuitenkin nopsaan toimittajille olevansa very impressed. Se on uutinen!

YleX / Elina Leino

Vaikka Daniel liukeni heti tiehensä, vaklaaminen onnistui. Digiaikana vaklaamista voi sitä paitsi jatkaa Slushin oman kuvavirran parissa.

Slush / Sami Välikangas

Parhaitenhan prinssi Daniel tunnetaan siitä, että hän meni naimisiin kruununprinsessa Victorian kanssa ja vähän myöhemmin hedelmöitti tämän munasolun, minkä seurauksena kruununperimysjärjestyksessä toisena oleva pikkuprinsessa Estelle syntyi.

Slush / Sami Välikangas

Olisikohan Danielia edes kutsuttu Slushiin ilman edellä mainittuja tapahtumia? Daniel on myös perustanut hiljattain Ruotsiin maineikkaan yrittäjäverkoston.

Daniel huomattiin myös sosiaalisessa mediassa:

Slush / Jussi Hellsten

Emme vielä tiedä, löytyikö niitä sopivia rajat ylittiviä yhteistyön mahdollisuuksia, joiden takia Daniel tuli Slushiin. Olisi silti kyynistä valittaa, ettei prinssi Danielin vierailusta ollut mitään hyötyä, koska hänen läsnäolonsa on varmasti innostanut monia nuoria yrittäjiä.

Slush / Samuli Pentti

Ennen kaikkea prinssi Danielin läsnäolo Slushissa on inspiroiva muistutus kaikille sadoille ja taas sadoille tapahtumaan saapuneille yrittäjille sekä median raportointia seuranneille, että jos uskoo unelmiinsa ja menee prinsessan kanssa naimisiin ja on yritteliäs, on kaikki mahdollisuudet päästä kunniavieraaksi Slushiin.

Lue myös:

Slushissa jaettiin ennätyspotti pitchauskilpailussa: 650 000 euroa terveystietojen tallettajalle

Supercell ei olisi menestynyt ilman onnea: "Monet tiimit tekevät yhtä kovasti töitä kuin me, mutta eivät menesty"

EU-komissaari Jyrki Katainen: Suomi tunnetaan EU:ssa neljästä asiasta – yksi niistä on Slush 

Hyvä pitch tulee kristallinkirkaana sydämestä - arvioi Slushin esitykset livestriimistä

Slush pohti muuttoa ruotsinlaivaan – “Ensimmäinen kysymys oli Viikkari vai Silja Line”

Slushin toimitusjohtaja: Uudet työpaikat syntyvät pieniin start upeihin, eivät isoihin yrityksiin 

Ylen Slush-sivu: yle.fi/slush