Hyppää pääsisältöön

Ihmiskunnan vivut

Juha Hurme
Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Ei ole olemassa mitään muuta kuin ihmiset ja luonto. Mistään muusta ei ole ainakaan saatu ikinä minkäänlaista näyttöä.

Luonnolla tarkoitetaan tässä jaossa aivan kaikkea, myös kosmosta, siis koko neliulotteista aika-avaruutta. Kosmoksesta eli luonnosta polveutuva ihminen on sekä luontoa että siitä millimetrin verran irrallaan. Siksi voidaan mielekkäästi puhua jaosta ihmisiin ja luontoon.

Ihminen on ainoa kosmoksen ja samalla planeettamme olio, joka miettii omaa olemassaoloaan. Toisin kuin orangutangi tai kaalimato tai riippakoivu, ihminen on noin sadassa tuhannessa kulttuurisessa vuodessaan saanut yhteistyöllä hankituksi hämmästyttävän paljon tietoa ja ymmärrystä sekä luonnosta että itsestään.

Ihminen tietää, että luonto on ja että ihminen on. Tämä on se mainittu millimetri, kulttuurimillimetri, tiedostamisen mitta. Luonto ei tiedä mistään mitään. Luonto on ihmisen kannalta sekä hyvä että ikävä olevainen. Kahdella sanalla sanottuna: kaikki kaikessa. Se antaa elämän, mutta ottaa sen myös varmuudella pois. Luonto tappaa joka iikan noin sadassa vuodessa ja usein, etenkin ennen vanhaan, huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

Kulttuuri ei ole mitään muuta kuin sitä, että ihminen yrittää kehittää tietoja ja taitoja, joiden avulla pärjättäisiin vähän paremmin luonnon ja toisten ihmisten kanssa.

Kulttuuri ei ole mitään muuta kuin sitä, että ihminen yrittää kehittää tietoja ja taitoja, joiden avulla pärjättäisiin vähän paremmin luonnon ja toisten ihmisten kanssa. Ihminen pyrkii kulttuurin keinoin tekemään luonnosta teoriassa ymmärrettävämpää ja käytännössä ainakin jossain määrin ihmiskunnan tarpeita palvelevampaa.

Tähän päämääräänsä kulttuuri pyrkii erilaisten kehittyvien välineiden avulla. Kulttuuri on ihmiskunnan työkalu, vipu, siedettävämpään, laadukkaampaan ja jopa vähän pidempään elämään piittaamattoman ja kitsaan, tappavan luonnon tantereilla.

On ihmiskunnalla käytössään toinenkin vipu, uskonto. Sillä on sama missio. Uskonnolla ei ole mitään muuta tehtävää eikä päämäärää kuin luonnon tuntemattoman ja kauhistuttavan olemuksen muuntaminen ja pehmittäminen niin sanotusti sydämen hehkulla ihmisen tarkoituksiin taipuvaksi.

Uskonto siis tähtää samaan kuin kulttuuri. Erona on vain se, että kulttuuri pyrkii päämääräänsä välineiden avulla, vieläpä luonnolta itseltään omittujen välineiden, kun uskonto taas pyrkii päämääräänsä ilman välineitä, tai, mikä on sama asia, rukouksen, sakramentin, suitsukkeen, uhrin ja loitsun yliluonnollisia, toisin sanoen olemattomia, välineitä käyttäen.

Uskonnon päämääränä on luonnon humanisoiminen, sen muokkaaminen ihmisen mielen mukaiseksi. Usko on toivoa: olisipa todellisuus tällainen!

Uskonnon päämääränä on luonnon humanisoiminen, sen muokkaaminen ihmisen mielen mukaiseksi. Usko on toivoa: olisipa todellisuus tällainen! Uskonto on näiden toiveiden organisoimista systeemiksi. Uskonto on ihmetehdas, joka jauhaa epävarmuudesta varmuutta, poissaolosta läsnäoloa ja epätodellisuudesta todellisuutta.

Luonnonlait räjähtävät tässä tuotantolaitoksessa: vesi muuttuu viiniksi, viini vereksi, leipä lihaksi, neitsyt äidiksi ja kuollut eläväksi tuosta vain, suit sait!

Uskontojen mukaan kaikki luontokappaleet ovat jumalan teatteria, naamioita ja valepukuja, pelitaktiikka, jota jumala jostain syystä käyttää. Luonto on pelkkää jumaluuden piiloleikkiä eli tarpeeton näennäisolento, aivan kuten jumala päinvastoin on tarpeeton näennäisolento, jos luonto ylläpitää meitä, jos me tulemme maasta ja maaksi.

Jumala on uskonnoissa täsmällinen ilmaus luontoa koskevalle tietämättömyydelle. Tietämättömyyden erottamaton seuralainen, rehevä fantasia, kohottaa tuota pikaa nämä tietämättömyyden tuotteet yliluonnollisten olentojen luokkaan. Rukous on kaikkivoipien mielikuvitusolioiden taivuttelutekniikkaa huomioimaan rukoilijan henkilökohtaiset tarpeet ja toiveet.

Uskonto on lupausvipuna väkevä. Se tarjoaa loistavan tulevaisuuden ikuisen elämän ja rajattomien nautintojen hämmästyttävissä muodoissa. Siis jumaluuden, ei vähempää.

Kysymys kuuluu, että minkä varassa tätä vipua oikein väännetään?

Nämä mietteet kumpusivat 1840-luvun filosofin Ludwig Feuerbachin kirjan Uskonnon olemuksesta lukemisen tuottamasta hartaasta nautinnosta. Feuerbachin työnimi teokselleen oli - Puhtaan järjettömyyden kritiikki.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri