Hyppää pääsisältöön

Pianistin korva kuulee lähtöportin viimeisenkin kuulutuksen

Kyoko Fukushi on pianolla levyttävistä etunimikaimoistaan ainoa, jonka ura kytkeytyy vahvasti Suomeen. Pianopedagogina sekä kamari- ja resitaalipianistina maassamme työskennellyt japanilainen on muun muassa Japani–Suomi-nykymusiikkiseuran toiminnanjohtaja. Tuoreen levyn käsittely mahdollistaa sen, että Fukushin artistiesittelyiden "hänestä sanottua" -teksteihin voi nyt liittää sanoja Japani-ystävä Seppo Kimasen suun ulkopuolelta.

Kyoko Fukushin levyn kansikuva
Kyoko Fukushin levyn kansikuva kyoko fukushi
Tiedäthän, en ole omassa musiikkisuhteessani sen paremmin Japanin kuin Suomenkaan kansalainen. Aivan eri miehiä ovat ne peehoonordgrenit, joille maistuvat tasavertaisesti sekä sahti että sake. Arvostan tällaisia lokaaleja kosmopoliitteja. Tuskin tarvitsee erikseen mainita, miten hyvään maineeseen 'japanilainen henkisyys' on noussut suomalaisessa musiikkikulttuurissa. Ystävällisyys on molemminpuolista.

En kykene ollenkaan tavoittamaan sitä, miten non-verbaalissa musiikki-ilmaisussa jokin tietty suomalaisuuden elementti iskisi japanilaisen tajuntaan. Musiikissa voi olla tiettyjä kvaliteetteja ja sen ympärillä tiettyjä markkinointitekoja, jotka saavat kassakoneen kilahtamaan. Kotimaa voi olla ihan vain musiikki itse, kuten parhaimmillaan käy maahanmuuttajien kohdalla. Kohdemaa rikastuu heidän läsnäolostaan – kulttuurillisesti. Fukushin pianolevyn säveltäjät Sibelius, Lindberg ja Rautavaara eivät olisi mitään ilman heidän oppimisjaksojaan ulkomailla.

Lapin-matkailuun helposti viittaava "Cantus Arcticus" on ajatuksena erittäin kunnioitettava taitelilijataltiointi Fukushin pianismista. Se on ennen kaikkea levy – siis jos fyysinen levy enää Japanissa kiinnostaa –, joka napataan kolmioleivän ja viskinaukun ohella mukaan Helsinki-Vantaan kakkosterminaalista ennen Tokion-lentoa. Koska Pohjoisen luonto lumoaa.

Työskentelyn osalta Fukushin mestarikoulu on ollut Budapestin Liszt-akatemia. Tämän taustatiedon kertomisella on merkitystä vain silloin, kun ollaan kiinnostuneita vertaamaan levyn säveltäjänimien musiikkiperinnettä esittäjän taustan tai mieluiten nimenomaan moniin taustoihin. On näet puhdasta spekulaatiota puhua siitä, että Fukushi ajattelisi erityisesti esittävänsä suomalaista musiikkia. Hän on ennen kaikkea modernin pianomusiikin tulkitsija, mutta luo myös Sibeliuksen näyttämömusiikkiin rytmistä eloa ja sellaista sävyjen kontrastia, jota sovitusversio käytännössä huutaa.

Rautavaaran Cantus Arcticuksen kohdalla voi paremmin perustein sanoa, että tulkitsijakin on fyysisiin maisemiin sidottu. Tämä johtuu siitä, että nämä linnut ovat aivan kantasuomalaisia. En ihmettelisi yhtään, jos joku nokkava tutkija haluaisi DNA-testin avulla todistaa, että Rautavaaran laulujoutsen ja Sibeliuksen viidennen sinfonian trumpettiteeman alas taivaalta kakannut joutsen ovat molemmat puhtaan kantasuomalaista sukua ja vieläpä keskenäänkin sukua.

Alkuperäinen lintu- ja orkesteriteos elää pianosovituksena varsin syleilevän ja rauhallisen dialogin voimalla. Aito kenttä-äänitys vie Fukushin suurelle lentomatkalle etenkin kiitoratamaisesti irti nykäisevässä viimeisessä osassa Swans Migrating. Voitte irrottaa turvavyönne. Ei vapaa lintu tarvitse rengastamista sen enempää kuin yksinkertaisesti loistava musiikkikaan.

“Cantus Arcticus”. Jean Sibelius: Pelléas et Mélisande. Magnus Lindberg: Jubilees. Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus. - Kyoko Fukushi, piano. (Ever Green Publishings, EGPF-008)

Kuuntele Uudet levyt 13.11.2015, toimittajana Tatu Tamminen.