Hyppää pääsisältöön

Heikki ”Hector” Harma: Yöpöytäni pursuaa puoliksi luettuja kirjoja

Hector - Heikki Harma lähikuvassa ja laulamassa.
Hector - Heikki Harma lähikuvassa ja laulamassa. Kuva: Seppo Sarkkinen heikki harma

Kaksi ja puoli viikko aikaa, ja 1532 sivua tekstiä. Siinä on tämänvuotisen kirjallisuuden Finlandia-diktaattori Heikki Harman urakka. Minkälainen lukija hän on? Mitkä kirjat ovat vaikuttaneet häneen eniten?

Heikki Harma kertoo olevansa hidas lukemaan. Hän sanoo, että yöpöydälle tuppaa kertymään puoliksi luettuja ja kesken jääneitä kirjoja. Tuttavaporukassa ihmetellään, että kun toiset ahmivat uutuuskirjan illassa, niin minä saatan lukea sitä vielä seuraavallakin viikolla, Harma naurahtaa.

- Ehkä en ole sillä tavalla älykkö, että oivaltaisin kaiken yhdellä lukemalla.

Lukemista hidastavat myös mielenkiintoiset metaforat tai ajatusten kiteytymät, joita haluaa jäädä pohtimaan

Lukemista hidastavat myös mielenkiintoiset metaforat tai ajatusten kiteytymät, joita haluaa jäädä pohtimaan. Heikki Harmalle on olennaista, että kirjailijan tai runoilijan luoma kuva aukeaa hänelle. Hänen mukaansa on kuitenkin toisarvoista, onko hänellä sama kuva päässään kuin mitä kirjailija tai runoilija on ajatellut.

- Sillä on merkitystä, saanko tekstin kuvastosta ja elämän heijastumista elämyksiä, kokemuksia ja virtaa.

Tekstin rytmi vaikuttaa lukukokemukseen

Lukukokemukseen ja -nopeuteen vaikuttaa Harman mukaan olennaisesti myös tekstin rytmi. Erityisesti runouteen rytmi on vahvasti sisään kirjoitettu.

- Luen runokokoelmaa niin kuin kuuntelisin laulua. Kuulen runosta myös melodian, vaikkei siellä sitä ole.

Heikki Harma hakee rytmiä myös lukemistaan romaaneista. Kirjailija voi koukuttaa hänet juuri hyvällä rytmillä ja tekstinkuljetuksella. Esimerkin mainitseminen saa Heikki Harman vähän tuskailemaan, mutta hetken pohdittuaan hän nostaa esiin Asko Sahlbergin Irinan kuolemat, jonka hän oletti yltävän jopa Finlandia-ehdokkaaksi.

- Siinä lapsen puheen rytmi muodostaa oman elementtinsä ja tekee siitä kauniin.

Hänen mukaansa on jotenkin runollista ja yllättävää, miten lapsen mieli toimii niin psykedeelisesti

Hänen mukaansa on jotenkin runollista ja yllättävää, miten lapsen mieli toimii niin psykedeelisesti. Aikuinen näkee kauhua ja pelkoa ympärillään, ja lapsi saattaa nähdä jonkin yksityiskohdan, joka aukeaa ihan eri tavalla.

- Jossain Helsingin pommitusten helvetissä, kirjan keskeinen henkilö näkee ihan muunlaisia näkyjä.

Yöpöydältä löytyy Antautumista, erityisherkkyyttä sekä M Trainia

Asko Sahlbergin ohella Heikki Harman yöpöydältä löytyvät muun muassa Anja Snellmanin Antautuminen, Elaine N. Aron Erityisherkkä ihminen sekä Kurt Nuotion Karvainen rahastaja. Sen lisäksi pinossa on paljon ulkomaisia elämäkertoja muun muassa Patti Smithin M Train ja Monthy Pythonista tutun John Cleesen teokset. Erityisesti Smithin kirja teki häneen vaikutuksen kirjallisilla ansioillaan.

- Se paljastaa, miten valtavaa kirjallista talenttia rockpiireissä on, sillä onhan M Train täysiverisen proosakirjailijan teos, Harma toteaa.

Elämäkerrat ja muistelmateokset kiinnostavat tällä hetkellä Heikki Harmaa, sillä hän on kirjoittamassa omaa elämäkertaansa ja hakee niistä vertailukohtia omalle tekstilleen.

Huonosti kirjoitettu Neil Young ei jaksa innostaa yhtään eikä ylpeä paskiainen Keith Richards.

- Huonosti kirjoitettu Neil Young ei jaksa innostaa yhtään eikä ylpeä paskiainen Keith Richards, mutta Bob Dylanin ensimmäiseen Chronicles –teokseen palaan aina uudestaan.

Erityisesti nuorena rokkarina Heikki Harma haaveili myös oman runokokoelman julkaisemisesta. Mutta kun hän vertasi itseään omiin lempirunoilijoihinsa Pentti Saaritsaan ja Pentti Saarikoskeen, hän oivalsi ettei ollut sisäistänyt runouden kirjoittamisen ydintä.

- Laululyriikka sopii minulle paremmin, koska saan siitä myös onnistumisen kokemuksia.

Heikki ”Hector” Harma valitsee kirjallisuuden Finlandia –palkinnon voittajan 26.11.2015


Heikki ”Hector” Harma: Elämäni vaikuttavimmat kirjat

Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä (1966)

”Sain sen lahjaksi silloiselta tyttöystävältä, ja se avasi runouden aivan uudella tavalla. Koulussa käsiteltiin runoutta todella vähän ja tässä oli jotain modernia ja lumoavaa. Se avasi intohimon runouteen ja ryhdyin romaanien ohella lukemaan runokokoelmia.”

Kurt Vonnegutin koko tuotanto

”Vonnegut on nykyajan Mark Twain, amerikkalaisuuteen huvittuneen kriittisesti suhtautuva anarkisti. Hänen viimeiseksi jääneessä ohuessa kokoelmassaan (Maaton mies 2005) on järisyttävän hulluja aforismeja, joita voi käyttää milloin ja missä vaan.”

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla –trilogia (1959, 1960 ja 1962)

”Täällä Pohjantähden alla avasi historiaa nuorelle miehelle aivan uudella tavalla. Isäni ei suostunut puhumaan sodasta sanaakaan, ja myös koulussa kansalaissodasta vaiettiin täysin. Kirjaa lukiessa tuli olo, että jumalauta, ei tästä ole kuitenkaan sen pidempi aika.”


Joitakin kirjallisia vaikutteita Heikki ”Hector” Harman tuotannossa

Heikki Turusen Simpauttajasta (1973) lausahdus hojo hojo –
Hector: Tuu takaisin –kappale (1976)

Juhani Peltonen: Metsästys joulun alla –novelli (1977)
Kappaleessa Tilulilu on ainakin lause "sedän matka kaivolle"

Tieteis- ja fantasiakirjailija Ray Bradbury: Kuvitettu mies (1951) –
Hector: Kuvitettu mies – Varjot ja lakanat -levyllä (1988)

Kommentit