Tunnarikilpailu on päättynyt ja voittaja löytynyt. Parhaan ehdotuksen teki Mikko Pohjola taustaryhmineen.
Suurelle yleisölle laulaja ja lauluntekijä Mikko Pohjola on tuttu vuoden 2014 UMK:sta, jossa sijoittui toiseksi kappaleellaan Sängyn reunalla.
Pohjolan Hyvää ja kaunista -versio on moderni ja energinen - juuri sellainen, jota kilpailulla haimme.
Mikon kanssa työskentely on jo lähtenyt hyvin käyntiin, ja valmista kappaletta päästään kuulemaan helmikuussa, kun Uusi Päivä palaa tauolta uusien jaksojen kera. Samalla nähdään myös sarjan uusi ilme ja uudestaan kuvattu tunnari kokonaisuudessaan.
Kiitokset kaikille kisaan osallistuneille! Hyviä versioita tuli paljon, ja pääsimme valitsemaan hienojen kappaleiden väliltä!
Samu Reijonen
Tuottaja