Hyppää pääsisältöön

Lokki eli kuinka tärvelet elämäsi

Niina Sillanpää RedNoseClubin Lokissa.
Niina Sillanpää RedNoseClubin Lokissa. Kuva: RedNoseCLub/ Tero Ahonen niina sillanpää

Anton Tšehov on saanut minut kirjoittamaan, ohjaamaan, juoksemaan, riitelemään, valvomaan, keskustelemaan, juomaan teetä ja votkaa. Tein Tšehovista gradunikin. Kukaan näytelmäkirjailija ei ole opettanut minulle elämästä ja teatterista niin paljon kuin Tšehov.

Anton Tšehov
Anton Tšehov vuonna 1901. Anton Tšehov Kuva: Wikimedia Commons anton tšehov
Tšehov on ankara niille, jotka häneen tarttuvat. Hän vaatii ihmiseltä paljon, hän vaatii tekijöiltä, taiteelta ja katsojilta paljon. Sillä Tšehov häipyy näyttämöltä, jos ajatus on hukassa.

Tällä kertaa vuorossa on klovneriaryhmä RedNoseClubin Lokki, jonka on ohjannut ranskalainen Philip Boulay. Espoon kaupunginteatterissa näkemäni esitys on hieman epätasainen, on pysähtyneitä hetkiä ja tyhjäkäyntiä. Mutta parhaimmillaan, se on hauska, murheellinen, viisas, taitava. Täyttä Tšehovia.

Aiemmin olen nähnyt RedNoseClubin läkähdyttävän tulkinnan Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiestä. Lokissa pellet ovat riisuneet nenänsä, työmies Jakovia (Teemu Aromaa) lukuun ottamatta.

Hauska oli huomata, että klovninnenä sopii näyttämölle luontevasti: se ei riko esityksen maailmaa, jos ei sitä mullistakaan. Sellaisia koomisia kyynelsilmiä nämä Tšehovin henkilöt ovat. Hänen näytelmänsä ovat täynnä ällistyttävän kirkkaita havaintoja siitä, miten monella tapaa ihminen voi elämänsä tärvellä.

Lopulta tämä Lokki on klovneria-sävyistään huolimatta varsin perinteistä nykyteatteria. Oikeastaan yllättävän perinteistä. Ohjaus seurailee Tšehovin tekstiä ja näyttelijät pysyvät rooleissaan. Esityksessä luetaan parenteeseja luetaan ääneen, tehdään teatteria teatterissa. Mutta niin on tehty Tšehov-tulkinnoissa ennenkin.

Jokin Tšehovissa inspiroi ohjaajia aina uudestaan tutkimaan sitä, millaista teatteria me itse kukin elämästämme teemme.

rednoseclub, lokki, tatu siivonen, jari virman,
Tatu Siivonen ja Jari Virman, Dorn ja Treplev. rednoseclub, lokki, tatu siivonen, jari virman, Kuva: RedNoseCLub/ Tero Ahonen tatu siivonen

Perustarina on tämä: on maatila, jossa asuvat sairaalloinen eno ja tämän kirjailijanurasta haaveileva siskonpoika. Heillä ei ole rahaa, elämä on koleaa. Tilaa pyörittää omahyväinen tilanhoitaja synkkäkulmaisen vaimonsa ja masentuneen tyttärensä kanssa. Lähipiiriin kuuluu myös naapurin kaunis tyttö, joka haluaa näyttelijäksi, karismaattinen kylälääkäri ja tomppeli opettaja.

Kaikki rakastavat kiihkeästi, mutta tietenkin vääriä ihmisiä.

Välillä pojan äiti, kuuluisa näyttelijätär, piipahtaa maalla rakastajansa, kuuluisan kirjailijan kanssa. Silloin paikka virkistyy. Kaikki rakastavat kiihkeästi, mutta tietenkin vääriä ihmisiä.

Alussa nähdään pojan kirjoittama mystinen näytelmä, jolla hän haastaa vanhanaikaista teatteria edustavan äitinsä. Lopussa poika ampuu itsensä. Siinä välissä Tšehov onnistuu kertomaan, millainen olento ihminen pohjimmiltaan on.

Tšehovin näytelmien yksi hienous on siinä, että jokainen henkilö, pienikin, on kirjoitettu kokonaiseksi. Voi olla että henkilö vain piipahtaa näyttämöllä ja sanoo muutaman sanan silloin tällöin: silti hän kantaa mukanaan täyttä elämää. RedNoseClubin Lokissa kaikki hahmot kasvavat tärkeiksi.

Teenpä listan. Otsikkona voisi olla vaikka Muutamia tšehovilaisia esimerkkejä tavoista, joilla voit pilata elämäsi.

Minna Puolanto, Tatu Siivonen ja Amira Khalifa RedNoseClubin Lokissa
Edessä Dorn ja Arkadina, Tatu Siivonen ja Minna Puolanto, taka-alalla Masa, Amira Khalifa. Minna Puolanto, Tatu Siivonen ja Amira Khalifa RedNoseClubin Lokissa Kuva: RedNoseCLub/ Tero Ahonen rednoseclub

KESKITY VAIN ITSEESI

Minna Puolannon Irina Arkadina on manipuloiva diiva, jäätävän egosentrinen stara. Hän haluaa kaikkien katsovan ja haluavan vain itseään. Hän on painajaisunien hirviöäiti, jonka rakkaus on yhtä tuhoisaa kuin kateuskin. Puolanto näyttelee kevyesti ja silti dramaattisesti.

Hän haluaa kaikkien katsovan ja haluavan vain itseään.

Sääli pilkahtaa Arkadinan sisällä, kun hän tajuaa loukanneensa poikaansa verisesti. Mutta pilkahdukseksi se jää. Tämä Arkadina ei jaksa surra poikansa tai veljensä surkeaa elämää. Äitiys on hänelle kuin kiusallinen rooli, jonka voi pikaisella maaseutuvisiitillä ottaa esitettäväkseen.

Puolanto ja Kostjan roolin tekevä Jari Virman näyttelevät hienosti kohtauksessa, jossa äiti hoivaa poikansa haavaa. Poika janoaa äidin rakkautta, mutta äiti haluaisi paeta paikalta. Elämä on jossain muualla.

TAKERRU. ÄLÄ HELLITÄ

Jari Virman ja Minna Puolanto RedNoseClubin Lokissa.
Jari Virman ja Minna Puolanto, Treplev ja Irina Arkadina. Jari Virman ja Minna Puolanto RedNoseClubin Lokissa. Kuva: RedNoseClub/ Tero Ahonen jari virman
Konstantin Treplev eli Kostja, Irina Arkadinan poika, on Jari Virmanin tulkitsemana kireä, vaihtoehdoton, mustaa huumoria viljelevä nuori mies.

Hän tuhoaa elämänsä takertumalla ankarasti kaikkeen. Kostja rakastui Ninaan, eikä hän koskaan vilkaise muita, vaikka Nina ei hänestä välitä. Kostja haluaa kirjoittaa: siispä hän kirjoittaa, vaikkei koskaan pystyisi synnyttämään itseään tyydyttävää tekstiä. Hän kirjoittaa, vaikka henki menisi. Niin kuin sitten meneekin.

Sama kaava pätee Kostjan rakastamaan Ninaan, josta Niina Sillanpää tekee vilpittömän, totisen nuoren naisen. Nina pyyhältää näyttämöllä kuin keijukainen, kunnes elämä tekee hänen askelistaan raskaita. Nina rakastaa Trigorinia ilman vastakaikua. Nina antaa taiteelle kaiken, vaikka ei saa kuin kurjia rooleja vielä kurjemmilla näyttämöillä.

Kirjailija Trigorinin (Eero Järvinen) suhteessa taiteeseen on samaa. Hänkin kirjoittaa koska ei muuta voi, vaikka tuntuu halveksivan tekeleitään.

Taide, luomisen ekstaasi, on jotain, jota kohti nämä ihmiset kurkottavat. He nauttivat ja kituvat kurkottaessaan, ja kärsivät jälleen kun eivät ylety kyllin korkealle. Onnea ei heille suoda, kuin väläyksenomaisina näkyinä.

HALUA. ÄLÄ TOIMI

Jouko Puolanto näyttelee alakuloisen ilmeikkäästi Sorinia, Arkadinan luuseriveljeä. Mies olisi halunnut naimisiin, mutta ei mennyt. Hän olisi halunnut ruveta kirjailijaksi, mutta ei ruvennut. Hän halusi elää kaupungissa, mutta jämähti maalle. Erittäin pätevä tapa pilata elämänsä! Puolanto tekee Sorinista surumielisen honkkelin, joka toivoo itsestään kirjoitettavan tarinan nimeltä ”Mies joka halusi”. Sen kuullessaan yleisö remahtaa nauruun.

Jouko Puolanto ja Minna Puolanto RedNoseClubin Lokissa.
Sisarukset Sorin ja Arkadina, Jouko Puolanto ja Minna Puolanto. Jouko Puolanto ja Minna Puolanto RedNoseClubin Lokissa. Kuva: RedNoseClub/ Tero Ahonen jouko puolanto

KANNA KAIKKI MAAILMAN TUSKA

Yksi lempihahmojani tässä Lokissa on Polina Adrejevna. En ole aiemmin tajunnut, miten hieno hahmo on kyseessä! Nora Raikamo tekee Polinasta koko maailman tuskaa harteillaan kantavan marttyyriraunion. Katsomo tutisee naurusta, kun Polina raahautuu palavasti rakastamansa lääkärin perässä, vastarakkautta ruinaten.

Hän askeltaa kuin maailmanluokan diiva. Harmi vain että kaikki katsovat muualle.

Polinan aviomies Šamrajev on vaimonsa vastakohta. Hän elää lumetodellisuudessa, eikä kanna kenenkään murheita, ei edes omiaan. Omasta mielestään hän on briljantti taiteen tuntija ja pystyvä viljelijä. Tosiasiassa hän on omahyväinen moukka, joka tuhoaa niin tunnelman kuin sadonkin.

Riku Korhosen roolisuoritus on mahtava. Hän askeltaa kuin maailmanluokan diiva. Harmi vain että kaikki katsovat muualle.

RedNoseClubin Lokki.
RedNoseClubin Lokki. Kuva: RedNoseClub/ Tero Ahonen rednoseclub

PAKENE ONGELMIA UUSIIN ONGELMIIN

Tilanhoitajan tytär Maša pukeutuu mustaan, koska suree omaa elämäänsä. Hän rakastaa Kostjaa, joka ei, tietenkään, huomaa tyttöä. Aluksi en saanut Amira Khalifan Mašasta otetta. Mutta näytelmän edetessä hahmo kehittyy suorastaan nerokkaaksi tutkielmaksi siitä, kuinka masennuksesta voi rakentaa synkän performanssin.

Khalifan ei tarvitse kuin raahustaa valtavissa saappaissaan läpi näyttämön, kun olen jo tikahtua kurkkua kuristavasta naurusta.

Mašan ratkaisu epäonniseen rakkauteen on kammottavan huono.

Mašan ratkaisu epäonniseen rakkauteen on kammottavan huono. Hän menee naimisiin Medvenkon (Oskari Perkki), näytelmän pitkäpiimäisimmän miehen kanssa, jotta uudet ongelmat pyyhkisivät tieltään entiset. Mutta pieleen menee: Maša alkaa vain halveksia entisestään sekä itseään että miestään. Yllätys yllätys, viinaa kuuluu.

Tatu Siivonen näyttelee lakonisen älykkäästi lääkäri Dornia. Mies on vaikuttaa jollain tavalla elämäänsä tyytyneeltä: hän on matkustellut, rakastanut, juhlinut, tehnyt tärkeää työtä. Hän on ainoa, joka ymmärtää Kostjan taiteellisia pyrkimyksiä. Hänellä on suhteellisuudentajua, vaikka elämänjanoa ei enää olekaan. Hänen asenteensa elämään tuntuu realistiselta. En silti haluaisi olla hänen kaltaisensa.

Dornin ja häntä harhaisesti rakastavan Polinan lyhyet kohtaukset ovat järjettömän hienoja.

Aina vaan hyvä

Toisin kuin melkein kukaan muu, Tšehov on aina vaan hyvä.

Monta päivää esityksen jälkeen Lokkia rakastava ystäväni alkoi kiihkeästi puhista siitä, miksi kirjailija Trigorinin hahmoa EI VOI tulkita niin kuin Eero Järvinen sen tekee. Taas kerran intimme ankarasti Tšehovin vuoksi! Sellainen kirjalija Tšehov on, eikä juuri kukaan muu. Hänen luomansa henkilöt elävät katsojien mielissä omaa elämäänsä.

Kuten näyttelijäystäväni väliajalla totesi: toisin kuin melkein kukaan muu, Tšehov on aina vaan hyvä.

Eero Järvinen ja Amira Khalifa RedNoseClubin Lokissa.
Trigorin ja Masa, Eero Järvinen ja Amira Khalifa. Eero Järvinen ja Amira Khalifa RedNoseClubin Lokissa. Kuva: RedNoseClub/ Tero Ahonen amira khalifa

Jälkikirjoitus

Keltainen oli tahallinen värivirhe.

Yhtä asiaa en RedNoseClubin Lokissa ymmärtänyt: visualinen ilme on rapistuneen tyylikäs, asut pukevia. Paitsi Irina Arkadinalla, jolla on ensimmäisellä puoliajalla räikyvän keltainen tanttamekko. Ja kaameat linttakengät! Miksi hän on vasta toisella puoliajalla säihkyvä maailmannainen? Oli pakko kysyä Lokin puvustaneelta ja lavastaneelta Paula Koivuselta selitystä Arkadinan asuun.

Koivunen vastasi: “Pitsiasu viittaa nuorisomuotiin, niin kutsuttuun hipsterimuotiin ja aikaisempiin Tšehov-tulkintoihin. Keltainen oli tahallinen värivirhe. Haluan jättää näyttämön aina jostain kohtaa virheelliseksi, epävalmiiksi, jotta katsojan mieli voi jatkaa maailmaa, ja että taide pääsee sisään.”

Hyvä perustelu. Mutta en silti voi hyväksyä sitä mekkoa!

Espoon esitykset ovat jo ohi, mutta nyt Lokki jatkaa vielä muutaman kerran Viikissä. Kannattaa käydä katsomassa.

Penkkitaiteilija

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Annoitko lapsellesi sopivan nimen?

    Lapsen saama nimi heijastelee aikaa ja vanhempien arvoja.

    Oletko koskaan miettinyt kuka olisit, jos vanhempasi olisivat antaneet sinulle jonkin toisen nimen?

  • Thanksgiving – perhejuhlaa ja penkkiurheilua

    Amerikkalaisten kiitospäivä on perhejuhlaa ja penkkiurheilua

    Sukulaiset ja ystävät koolle ja kalkkunaa pöytään, thank you! Marraskuun neljäntenä torstaina eli tänä vuonna juuri tänään amerikkalaiset Yhdysvalloissa ja ympäri maailman viettävät Thanksgivingiä eli kiitospäivää.

  • Seppo Puttonen: Sally Salmisen Katriina on turhaan unohdettu suurteos

    Seppo Puttosen verkkolukupiirissä Sally Salmisen Katriina

    Kirjojen Suomen verkkolukupiirin kirjana on Sally Salmisen Katriina (1936). Oman aikansa bestseller on painunut sittemmin unholaan - aivan suotta. Lukupiirin vetäjä Seppo Puttonen haluaa tehdä Katriinan kunnianpalautuksen. Hän kertoo, mikä romaanissa on hienoa.

  • Kun urheilijat rahan perään lähtivät

    Vellu Ketola ja Hexi Riihiranta? Hehän pelaavat rahasta!

    Yle Teemalla on käynnissä upea 10-osainen Urheilu Suomi -sarja. Siinä käydään kattavasti läpi maamme merkittävimmät urheiluhenkilöt, saavutukset ja ilmiöt urheilun ympärillä. Teeman Elävä arkisto komppaa kolmella ohjelmalla, joissa nousevat esiin suomalaisille rakkaat urheilulajit. Historiallinen urheilupaketti Teemalla: Torstaina 23.11. klo 22.45, perjantaina 24.11.

  • Yöt, päivät, lakkaamatta… Avaruusromua 26.11.2017

    Me ajelehdimme ajassa eteenpäin kuin virrassa.

    Kun Konfutse katseli jokea, hänen kerrotaan sanoneen, että elämä kulkee kuin tuo virta. Yöt, päivät, lakkaamatta. Monet kokevat elävänsä luonnon päättymättömän kierron keskellä. Ehkä se on eräs syy siihen, miksi musiikin tekijät ovat halunneet kuvata suhdettaan luontoon. Suhdettaan siihen suureen virtaan, jonka mukana me ajelehdimme ajassa eteenpäin, tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa. Luonto voi olla mukana musiikissa sekä symbolisesti että konkreettisesti. Avaruusromussa lähdetään liikkeelle luonnosta ja matkataan kohti sisäistyneitä visioita. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava. Lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja sen, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Viha vaihtui sopuun 1920-luvulla - lue klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 1920-luvun kirjallisuuteen

    Perheitä, kyliä ja kaupunkeja rikki repinyt veljesviha näkyi suomalaisissa kirjoissa 1920-luvun alussa. Molemminpuolinen vihakirjoittelu oli kaunokirjoissa kovempaa kuin nykyajan sosiaalisessa mediassa. Kaupunkielämä vilkastui, ikkunoita auottiin Eurooppaan ja naisihanne muuttui maaseutuemännästä kaupunkilaiseksi jazztytöksi.