Hyppää pääsisältöön

Elämä on tässä

Kuvassa Mira Selander
Kuvassa Mira Selander Kuva: Yle / Niina Mattus mira selander

Juuri tätä en haluaisi ääneen sanoa, mutta tunnustettava se silti on; Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän minun pitää kontrolloida asioita etukäteen. Se tarkoittaa vaikkapa bussi- ja pyöräreittien etukäteissuunnittelua, seuraavalle päivälle väsättyä "to do"-listaa ja joskus (organisoinnin menestyksekkäimmillä hetkilläni) jopa kolmen seuraavan päivän ruokalistaa. Mutta tarkoittaako se myös sitä, että minusta on tullut ihminen, joka ei enää kykene heittäytymään? Vai voisiko olla niin, että juuri nimenomaan etukäteissuunnittelu mahdollistaa sen?

"ihanmielettömänihanaa"

Kaksikymppisenä minä pakkasin vanhempien vastusteluista huolimatta vaatteet ja kirjani kolmeen putkikassiin ja matkustin yksin Milanoon tapaamaan ”yhtäihanmielettömänihanaa” poikaa. Näin jälkikäteen ajateltuna sanoisin, että kyllä se Stazione Centralella vaihdettu suudelma oli kolmen päivän junamatkan arvoinen. Enkä sitä paitsi ole vieläkään unohtanut niitä sveitsiläisiä vuoristomaisemia, Simply Rediä intohimoisesti fanittavaa ruotsalaista Ingridiä tai sitä tunnetta, minkä loppujen lopuksi Italia, toisin kuin se kyseinen poika, minulle tarjosi. Se jos joku oli rakkaussuhde.

Nuorena edessä oleva elämä oli kuin pitkä, hengästyttävä lista kaikkea, mitä juuri minun tulee vielä kokea. Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin siinä on mukana muutakin.

Ikiomat rutiinit

Nyt reilu kaksikymmentä vuotta myöhemmin vaatteet ja lempikirjani mahtuisivat todennäköisesti edelleen niihin samoihin putkikasseihin. Ja on edelleen olemassa iltoja, jolloin juuri ennen nukahtamista jotkut tietyt rautatieasemat häämöttävät mielessä. Mutta tässä iässä sitä jo tietää, että se rautatieasema ei välttämättä riitä. Nuorena edessä oleva elämä oli kuin pitkä, hengästyttävä lista kaikkea, mitä juuri minun tulee vielä kokea. Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin siinä on mukana muutakin. On sovitut työt. Lapset. Entiset ja nykyiset puolisot ja heidän puolisonsa. On ikääntyvät vanhemmat, sisarukset ja heidän perheensä. On koirat, kissat, asunnon lämpöputken korjauskustannukset ja jälkiverot. On tietty määrä välttämätöntä yöunta, mitä ilman ei seuraavasta päivästä selviydy. On ystäviä, joiden merkitys on niin suuri, että sitä tuntisi ulkomailla olevansa orpo ilman heitä. On tietyt ikiomat rutiinit ja tavat, joiden avulla elämästä vaan tulee niin erityinen ja omanlaisensa.

Jos teini-ikäinen lapsi ilmaisee epämääräisen halunsa tulla kainaloon, kannattaa jättää pyykkien viikkaminen sikseen (tai sulkea Facebookin kissavideoiden katseluryhmä) ja tarttua tarjoukseen, koska sellaista ei ole välttämättä taas vähään aikaan tarjolla.

Hetkeen tarttumisen sietämätön vaikeus

Eli ehkä elämä on jättänyt osan tytöstä taka-alalle. Ja hyvä niin. Se tyttö ei ehkä kuitenkaan malttanut nauttia hetkistä, koska oletti edessä olevan taas uusia ja uusia ihmisiä, ikimuistoisia hetkiä ja polvet alta vieviä suudelmia. Nyt hän tietää, että totta kai tulossa voi tietysti olla edelleen sitä kaikkea, mutta ei välttämättä. Ja että juuri siksi on välillä hyvä laittaa lista sivuun, kuunnella sisimpäänsä ja katsoa tarkasti ympärilleen. Jos teini-ikäinen lapsi ilmaisee epämääräisen halunsa tulla kainaloon, kannattaa jättää pyykkien viikkaminen sikseen (tai sulkea Facebookin kissavideoiden katseluryhmä) ja tarttua tarjoukseen, koska sellaista ei ole välttämättä taas vähään aikaan tarjolla. Ja hän tietää senkin, että joskus kannattaa vastata naapurin Anitan kutsuun ja nostaa takapuolensa sohvalta, vaikka Poirot olisikin juuri alkamassa ja perjantain kunniaksi leivottu suklaakakku odottaisi lautasella vierellä. Hän tietää senkin, että jos työpaikassa tai ihmissuhteessa on paha olla, ei niihin pidä jäädä. Ja että joskus iltamyöhällä vastaanotettu puhelu voi tarkoittaa niin suurta murhetta ja surua, että ainoa, mistä osaa olla sillä hetkellä kiitollinen, on se, ettei sitä osannut pelätä etukäteen.

Ja juuri näiden asioiden takia se tytöstä aikuiseksi kasvanut nainen tekee edelleen häpeilemättä arkiset listansa, mutta keski-ikäisen kokemuksella varaa niihin aina riittävästi ylimääräistä aikaa. Koska hän jos joku tietää, että ihan milloin vain eteen voi tulla kaikenlaista yllättävää. Ja koska elämä on lyhyt ja ennalta määrittelemätön, kannattaa mahdollisimman moni hetki ottaa vastaan uteliaana ja kiitollisena. Ja muistaa, että jokainen niistä hetkistä on kuitenkin loppupeleissä juuri minun oma ainutlaatuinen hetkeni. Hyvässä ja pahassa.

Kirjoittaja: Mira Selander / Puoli seitsemän

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän