Uudistunut Uusi Päivä aloittaa 22.2.2016. Luvassa on tuttu UP päivitetyllä ilmeellä ja uusilla kuvauspaikoilla!
Joulun dramaattinen erikoisjakso mullistaa monen virtauslaisen elämän. Sarjan palatessa ruutuun tapahtumista on kulunut aikaa puoli vuotta ja elämä Virtauksessa etsii edelleen uomiaan. Kevään aikana moni meille tuttu hahmo joutuu pohtimaan elämälleen uutta suuntaa. Uutta suuntaa haetaan myös Tampereelta, jonne tutut nuoret lähtevät opiskelemaan ja etsimään itseään. Tampere siis nousee Virtauksen rinnalle sarjan keskeiseksi tapahtumapaikaksi. Elämä Tampereella on erilaista kuin Virtauksen pikkukaupungissa, ja houkutuksia on enemmän.
Uusi Päivä uudistuu myös ilmeeltään. Syksyn 2015 aikana tuotanto on muuttanut Tampereella Rantatien studiolta Mediapolikseen uuteen studiorakennukseen ja oheistiloihin. Muuton yhteydessä lavaste on rakennettu ja suunniteltu uudestaan myös vanhojen tapahtumapaikkojen osalta, mutta luvassa on myös aivan tuoreita paikkoja. Sarjan ilme saa myös päivityksensä ja uudistuu tunnusmusiikkia myöten. Avoimella kilpailulla sarjan tutun tunnusmusiikin versioijaksi valittiin UMK:stakin tuttu Mikko Pohjola.
Uudistuksen keskelläkin sarjan tekijöiden fokus on tiukasti UP:n innokkaissa faneissa: Uusi Päivä on edelleen tuttua draamakomediaa netissä ja tv:ssä. Vastaamme katsojatoiveisiin, ja helmikuusta lähtien koko tulevan viikon jaksot ovat perjantaisin ennakkoon katsottavissa Yle Areenassa.
Uudet jaksot 22.2. alkaen Yle TV2:ssa ja 19.2. alkaen Yle Areenassa.