Hyppää pääsisältöön

JVG, Antti Tuisku ja Kaija Koo nousevat kesäkuussa samalle lavalle – Espooseen suunnitellaan jättikonserttia

Konserttisarjasta rakennetaan modernisoitua versiota Kivenlahti Rockille.

JVG:n kanssa KLR-lavalle nousee monia muita artisteja. // Kuva: Teemu/YleX

Ensi kesän keikkakalenteriin alkaa jo putkahdella nimiä: kesäkuun 4. päivä JVG, Antti Tuisku ja Kaija Koo tähdittävät Espoon Metro-areenalla järjestettävää konserttia. Myös muita myöhemmin ilmoitettavia artisteja tulee konserttiin mukaan.

Konsertin nimi on KLR SPECIAL 2016. Tapahtuman tiedotuksesta vastaava Tomi Lindblom kertoo, että nimi viittaa Kivenlahti Rockiin.

- On haluttu modernisoida Kivenlahti Rockia ja tehdä siitä tämmöinen 2016-vuoden versio. Tämä ei siis ole Kivenlahti Rock, vaan ollaan menty uuteen suuntaan.

Myös Kivenlahti Rockin sivuilla logot on vaihdettu KLR16-muotoon.

Lindblom kertoo, että suunnitelmissa on järjestää ensi kesänä ainakin yksi toinen KLR-konsertti mahdollisesti elokuussa. Siitä suunnitellaan vielä suurempaa kuin kesäkuun tapahtumasta.