Hyppää pääsisältöön

Nyt on rakkauselämä pelissä

Elämä pelissä -ohjelma palaa ruutuun Yle TV1:llä sunnuntaina 31.1. klo 19:30 uudella teemalla. Tammikuussa alkavalla neljännellä kaudella on pelissä rakkauselämä, jonka laatu vaikuttaa tutkitusti terveyteen. Tunnetut suomalaiset ja heidän puolisonsa paljastavat suhteensa puutteet, saavat Elämä pelissä -testin antaman rakkausarvion ja aloittavat parisuhdevalmennuksen.

Ohjelman päähenkilöt ovat näyttelijä Lena Meriläinen ja miehensä tv-konkari Olli Tola, olympiavoittaja Toni Nieminen ja puolisonsa terveydenhoitaja Heidi Nieminen, huippumallina tunnettu Ninja Sarasalo ja hänen muusikkomiehensä Yoshiki Tamura sekä tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski ja hänen yrittäjäpuolisonsa Olli Väätäinen.

Pariskunnat aloittavat suhteidensa solmukohtien avaamisen Jenni Pääskysaaren juontamassa tunnin mittaisessa avausjaksossa. He puhuvat yhteisen ajan puutteesta, seksuaalisen kipinän katoamisesta, nalkuttamisesta ja uskottomuudesta. Toisaalta päähenkilöt kertovat myös siitä, mihin he rakastuivat toisissaan ja mikä pitää heidät edelleen yhdessä.

Seuraavassa viidessä, tiistaisin esitettävässä puolituntisessa jaksossa parit opettelevat rakkauden taitoja psykologi Tony Dunderfeltin vetämällä tunteikkaalla ja tapahtumarikkaalla parisuhdeleirillä Viron Saarenmaalla. Sarjan päätösjaksossa maaliskuussa selvitetään, onko pariskuntien rakkaus vahvistunut.

Testi ja valmennus myös katsojien saatavilla

Kuka tahansa suomalainen voi selvittää Elämä pelissä -parisuhdetestin avulla, kuinka paljon omassa suhteessa vallitsee rakkautta. Tulostaan voi verrata koko kansan keskiarvoon, joka on selvitetty teettämällä testi kattavalla otoksella suomalaisia vuonna 2015.

Ja jotta suomalaiset todella voisivat rakastaa enemmän, testin tehneille tarjotaan mahdollisuus aloittaa parisuhdetaitoja kohentava sähköpostivalmennus. Siihen voi osallistua siinäkin tapauksessa, että oma kumppani ei halua lähteä mukaan. Parisuhdetestin ja sähköisen valmennuksen on kehittänyt lääkäriseura Duodecimin asiantuntijaryhmä.

Lisäksi katsojat voivat kokeilla yhdessä puolisonsa kanssa Tony Dunderfeltin ohjelman pariskunnilla teettämiä harjoitteita. Kunkin valmennusjakson esityksen osoitteessa yle.fi/elämäpelissä julkaistaan jaksossa nähdyn harjoituksen toteutusohjeet.

Toni ja Heidi Nieminen tekevät Elämä pelissä -harjoitetta
Toni ja Heidi Nieminen tekevät Elämä pelissä -harjoitetta Kuva: ITV Studios Finland heidi nieminen

Hyvällä parisuhteella yhteys elinikään

Elämä pelissä on taistellut paremman elämän puolesta vuodesta 2007. Ensimmäisellä kaudella suomalaisia kannustettiin pidentämään elinikäänsä, toisella kohentamaan onnellisuuttaan ja kolmannella sietämään paremmin arkisia vastoinkäymisiä. Neljännen kauden teema kiteytyy neljään sanaan: ”Jotta suomalaiset rakastaisivat enemmän".
Hankkeen vaikuttavuudesta on mitattua tietoa. Pelkästään eri kausien Elämä pelissä -testejä on tehty yhteensä yli miljoonaa kertaa.

Kolmannella kaudella suuren yleisön terveysvalmennuksesta tuli osa hanketta. Seurantatutkimuksen mukaan valmennuksen loppuun saattaneiden ja testin uudestaan tehneiden keskimääräinen elinajanodote oli kaksi vuotta valmennuksen jälkeen lähes vuoden korkeampi kuin ennen valmennuksen alkamista. Muutos on suuri, sillä osalla valmennukseen osallistuneista elintavat olivat jo alunperin niin hyvät, että korotusmahdollisuutta ei ollut juuri lainkaan. Yksi tapa hahmottaa muutos on, että se on yhtä suuri kuin jos kaikki valmennukseen osallistuneet tupakoitsijat (17 prosenttia vastanneista) olisivat lopettaneet tupakoinnin.

Rakkaus valittiin neljännen kauden teemaksi siksi, että kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan hyvä parisuhde vaikuttaa erittäin myönteisesti fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Tämä koskettaa erityisesti miehiä. Suomen väestörekisterin mukaan eronneiden tai leskeksi jääneiden miesten eliniän ennuste on noin 7 vuotta matalampi kuin parisuhteessa elävien. 

Elämä pelissä on Ylen kumppanuushanke, jossa mukana ovat ITV Studios Finland, Kustannus Oy Duodecim ja Sitra. Toimijoiden yhteistyö alkoi jo ensimmäisellä tuotantokaudella. 

Valmentaja ja juontaja

Kuva: ILMARI FABRITIUS elämä pelissä

Parisuhdevalmentaja Tony Dunderfelt

Tony Dunderfelt on psykologi, luennoitsija, valmentaja ja tietokirjailija, joka on yli 30 vuoden ajan auttanut suomalaisia ymmärtämään ihmismielen toimintaa. Elämä pelissä -sarjan edellisellä kaudella vuonna 2012 Tony toimi Nina Mikkosen valmentajana.

Tony on perehtynyt syvällisesti parisuhteen ja rakkauden psykologiaan, ja julkaissut aiheesta useita teoksia. Viime vuosina Tony on tutkinut erityisesti sitä, miten miehen ja naisen välisen suhteen vetovoima toimii ja miten intohimoa voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa.

Valmennusleirillä Tony opettaa rakkauden taitoja, jotka liittyvät viiteen parisuhteen osa-alueeseen:

• Ristiriitojen ratkaisu
• Puolison tunteminen
• Kuuntelu ja kuulluksi tuleminen
• Intohimo
• Kiitollisuus

Jenni Pääskysaari Elämä Pelissä
Jenni Pääskysaari Elämä Pelissä Kuva: ILMARI FABRITIUS jenni pääskysaari

Juontaja Jenni Pääskysaari

Jenni Pääskysaari on monipuolinen tv-ammattilainen, joka on juontanut mm. ohjelmia Yokotai (Yle TV1), Korkojen kera (MTV3), Kadonneen jäljillä (MTV3) ja 11 tapaa jättää nainen (AVA). Lisäksi hän on toiminut Yle TV1:n Totuus rakkaudesta -ohjelman ja MTV3:n Possen käsikirjoittajana sekä työskennellyt tuottajana.

Jenni on kirjoittanut teoksia, joissa rohkaistaan tyttöjä mm. empatiaan, unelmien tavoitteluun ja itsensä hyväksymiseen.
Elämä pelissä -sarjassa Jenni toimii studiojaksojen juontajana ja haastattelijana sekä valmennusjaksojen kertojana.

Elämä pelissä on Ylen kumppanuushanke, jossa mukana ovat myös ITV Studios Finland, Kustannus Oy Duodecim ja Sitra.

Kommentit
  • Studio täyttyi rakkaudesta

    Yhteenveto sarjan viimeisestä jaksosta

    Elämä pelissä –ohjelman viimeisessä jaksossa selvitettiin, miten pariskunnat ovat onnistuneet soveltamaan Saarenmaan kesäisen parisuhdevalmennuksen opetuksia arjessaan. Päätösjakso uusitaan Yle TV1:llä perjantaina 11.3. klo 23.00 ja sunnuntaina 13.3. klo 10.00.

  • Uudet rakkausarviot julkistetaan

    Parit saavat uudet rakkausarviot sarjan viimeisessä jaksossa

    Elämä pelissä –ohjelman viimeisessä jaksossa selviää, onko Tony Dunderfeltin valmentamien pariskuntien rakkaus vahvistunut. Lena ja Olli, Toni ja Heidi sekä Ninja ja Yoshiki kertovat, miten he ovat onnistuneet soveltamaan Saarenmaan kesäisen valmennusleirin opetuksia arjessaan. Sarjan päätösjakso esitetään sunnuntaina 6.3. klo 19.30.

  • Kyyneleet virtasivat parisuhdeleirillä

    Tiivistelmä kuudennen jakson tapahtumista

    Onnen ja liikutuksen kyynelet valtaavat parisuhdeleirin, kun Tony pisti Elämä pelissä –ohjelman viime jaksossa kunkin valmennettavan kirjoittamaan ja pitämään puolisolleen kiitospuheen. Kuudes jakso uusitaan sunnuntaina 6.3. klo 14:30 ja maanantaina 7.3. klo 9:30.

  • Tonyn tv-harjoite: Kiitospuhe puolisolle

    Ohjeet kiitollisuus-harjoitteen tekemiseen

    Tunnetko, että puolisosi ei arvosta sinua niin paljon kuin pitäisi? Entä oletko itse ilmaissut hänelle kiitollisuutta niin usein kuin hän olisi ansainnut? Psykologi Tony Dunderfelt antaa ohjeet, kuinka kumppanit voivat kirjoittaa ja pitää toisilleen rakkautta syventävän kiitospuheen. Elämä pelissä -parit tekivät saman harjoitteen sarjan kuudennessa jaksossa.