Hyppää pääsisältöön

Räppäri Brandon Bauer palasi soolouralle lähes 10 vuoden tauon jälkeen: Olen kyllästynyt siihen hip hopiin, mitä nykyään tehdään

Suomalainen rap-artisti Brandon Bauer tympääntyi nykyisen hip hopin äänimaailmaan ja kehitti uuden tyylin RRR&B. Onko rap, rock ja rhythm&blues se, mitä suomirap kaipaa?

Räppäri Brandon Bauer vieraili Uuden musiikin iltavuoron haastattelussa. // Kuva: Nadja Kamara / YleX

Moni muistaa räppäri Brandon Bauerin viittomakielisen rap-kollegansa Signmarkin äänenä tai räpin GG Caravan -superryhmästä, jossa Bauer räppäsi Redraman, Palefacen ja Tommy Lindgrenin kanssa. Yhtä monelta varmasti myös unohtuu, että Bauer julkaisi sooloesikoisalbuminsa The Outcome jo vuonna 2005. Tuolloin sooloura kuitenkin jäi, kun Bauer aloitti yhteistyön Signmarkin kanssa heti oman albuminsa julkaisun jälkeen. Räppärikaksikko kiersi keikkaillen ympäri maailmaa, ja yhteinen projekti kesti aina vuodesta 2006 vuoteen 2013.

- Tein koko ajan musaa ja biisejä kasaantui pöytälaatikkoon, niitä ei vain tullut koskaan julkaistua, Uuden musiikin iltavuoron vieraana käynyt Bauer kertoo.

- Ajatus soolouralle paluusta alkoi siintää mielessä vuodesta 2010 eteenpäin. Jouduin tuolloin tekemään läksyjä kouluun, jota kävin, ja huomaisin kirjoittavani riimejä niitä tehdessäni.

Paluu soolouralle lähti lopulta kunnolla liikkeelle viime vuonna, kun Bauer julkaisi kaksi uutta singleä Run Free ja Put Me On. Tänä vuonna singlejä tuli vielä kaksi lisää, poppari Sandhjan kanssa tehty The Flavor ja tunteellinen If I Fall. Lokakuun lopussa kaikki huipentui Bauerin ensimmäiseen soololevyyn 10 vuoteen, kun aiemmin ilmestyneiden sinkkujen lisäksi kaksi uutta kappaletta sisältänyt Versatile-EP julkaistiin.

- Kun rupesimme tekemään musiikkia Matiaksen (tuottajaystävä Melleri) kanssa, astuimme uusiin sfääreihin. Toimme uusia elementtejä juttuun, jotain, mitä emme olleet ennen tehneet ja kokeilimme paljon erilaisia uusia soundeja. Löysin tätä kautta kokonaan uuden liekin musiikin tekemiseen, Bauer kuvailee.

Bauer käyttääkin omasta musiikistaan innovatiivista termiä RRR&B eli rap, rock ja rhythm&blues. Innostus uudenlaiseen soundien yhdistelemiseen lähti kyllästymisestä hip hopin vallitsevaan äänimaailmaan.

- Soundillisesti olen vähän jopa paatunut ja kyllästynyt siihen hip hopiin, mitä nyt tehdään. Huomasin vain jossain vaiheessa kuunnelleeni enemmän rokkia, jota en tykännyt nuorempana yhtään kuunnella. Raffius ja rosoisuus oli sitä, mitä kaipasin myös hip hopiin, Bauer selittää.

Myös artistinimi muuttui uuden suunnan löytyessä hieman, kun aiemmin käytössä ollut Brandon piteni etunimi-sukunimi -yhdistelmään Brandon Baueriksi.

- Minulle on aina ollut tärkeää tehdä musiikkia omalla nimelläni ja seisoa sen takana, mitä teen. Nyt kuitenkin huomasin, että Spotifysta löytyi muitakin Brandoneita ja halusin vain, että ihmiset löytävät suoraan oikeaan osoitteeseen. Pieni tarkennus siis, uuden aliaksen tai artistinimen sijaan, Bauer selittää.

Uutta kokopitkää albumia Bauer lupailee todennäköisesti ensi vuodeksi.

- Biisejä on rutkasti pöytälaatikossa, enkä malta odottaa, että pääsen julkaisemaan lisää.

Kuuntele koko Brandon Bauerin haastattelu alta.