Hyppää pääsisältöön

Anni Alatalo: Kakkuja, kalaa ja kalsareita - leirikoulun varainkeruu kiristää hermoa

Anni Alatalon kolumnin pääkuva
Anni Alatalon kolumnin pääkuva Kuva: Yleisradio kolumni

Oletteko jo ostaneet karkkia, kalaa, sukkia, pipoja, kanervia, kakkuja, pesuaineita, vessapaperia ja joulukalentereita? Oletteko? Niin minäkin. Ja myynytkin jo aika lailla.

Ekaluokkalaisen vanhempana myin vielä innokkaasti sukkia sukulaisille. Vierailin tuttavilla aluskerraston näytepaketti laukussani, jaoin pesuaineita ympäri kaupunkia ja anelin kaukaisia kavereita tilaamaan edes yhden paketin hirvenlihasäilykettä. Maksoin kymmenestä myymättömästä karkkirasiasta hävyttömän hinnan, koska en kehdannut enää tuputtaa niitä yhdellekään tutulle. Ostin vastavuoroisesti ruman pipon, järkyttävän hintaisia kanervia, kaksi pakettia näkkileipää kolmen hinnalla ja huonolaatuista pyykinpesujauhetta.

Useimmista jonkun yrityksen kautta hankituista varainhankintatuotteista luokka saa alle 40% kokonaishinnasta, usein jopa vain neljänneksen. Kun ostin viime keväänä 70 eurolla tuotteita lapseni luokan hyväksi, sai luokka noin 20 euroa, loput 50 euroa euroa meni varainhankintafirmalle, jonka kaupparatsuina minun lisäkseni toimivat myös muut luokan vanhemmat oman duuninsa lisäksi.

Kun ostin 70 eurolla tuotteita lapseni luokan hyväksi, sai luokka siitä lopulta noin 30 -15 euroa, loput 40 - 65 euroa euroa meni varainhankintafirmalle.

Luokkatoimikunnan kokouksessa rohkaistuin ja tein törkeän ehdotuksen: mitäs jos jokainen perhe vaan maksaisi luokan tilille kymmenestä kuuteenkymmeneen euroa kaksi kertaa vuodessa? Kukin oman taloudellisen tilanteensa mukaan ja silloin kun palkkapussista näyttäisi siihen riittävän. Muutama muistutusviesti Wilman kautta per lukukausi. Säästettäisiin sukulaisten ja omia hermoja. Mennään vaikka yhdessä jalkapalloa pelaamaan säästetyllä ajalla, uskalsin ehdottaa.

Minulta tivattiin, miksi en ymmärrä kuinka tärkeää rahanhankintakokemus on lapselle? Mietin, mikä rooli lapsilla on, kun vanhemmat tehtailevat ostaisitko pliis -tyyppisiä viestejä yömyöhään tuttavilleen tai kantavat keksipaketteja myyntiin työpaikan kahvioon. Jos lapset haluaisivat itse tehdä varainhankintaa eli järjestää kirpputorin, puffetin, myydä kutomiaan sukkia tai askartelemiaan joulukortteja, olisin auttamassa tuhat lasissa.

Olin nihkeä yhteisöpetturi, koska halusin antaa vain rahaa, enkä saada kunniaa toimia kakkukeisareiden ja sukkakuninkaiden myyntitykkinä?

Kylmäpäisyyttäni uskalsin vielä vihjata, että tässä taitavat rikastua ennemminkin kaiken maailman tukkumyyntiliikkeet ja varainkeruufirmat, eivät niinkään koululuokat leirikouluhaaveinensa.

Voi pyhäinhäväistys. Oli kuin olisin ehdottanut, että tanssisimme alasti kaupungin torilla ja keräisimme sillä tavalla rahaa lastemme leirikouluun. Miksi minunlaisteni aikuisten edes annetaan olla kouluikäisten vanhempia? Miksi en halua luokan parasta? Olin nihkeä yhteisöllisyyspetturi, koska halusin antaa vain rahaa, enkä saada kunniaa toimia kakkukeisareiden ja sukkakuninkaiden myyntitykkinä. Minulle vastattiin, että ketään ei pakoteta osallistumaan oman lapsensa leirikoulun varainhankintaan. Vaikka sitten kyllä muut vanhemmat joutuvat raatamaan tuplasti. Päälle halveksuvia katseita.

Taivuin painostuksen edessä.

Haluaisiko joku ostaa vakuumipakattua kalaa joulupöytäänsä? Lapseni luokka myy.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus