TV1 tiistaisin 1. - 15.12.2015 klo 21.00 - 22.15
Yle Areenassa 14 päivää
Agnieszka Hollandin ohjaama minisarja Palava pensas (16) kertoo Prahan kevään kylmettämän Tšekkoslovakian vaiheista ja yhden ihmisen traagisesta kohtalosta. Kohtalosta, joka kosketti koko yhteiskuntaa ja joka muistetaan vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Prahan Václavin aukiolla vuoden 1969 tammikuussa vastalauseena miehitykselle nuori opiskelija Jan Palach sytyttää itsensä palamaan keskellä kirkasta päivää.
Palach jättää jälkeensä viestin, jonka mukaan hän uhraa itsensä, jotta maailma muuttuisi paremmaksi eikä kenenkään enää tarvitsisi kärsiä.Perhe haluaa puhdistaa pojan maineen
Kun tieto polttoitsemurhasta leviää omaisten ja ystävien parissa, se synnyttää järkytyksen aallon. Inhimillistä tragediaa syventää se, että miehittäjän propagandakoneisto mustamaalaa tarkoitushakuisesti nuorukaisen maineen.
Palachin perhe haluaa puhdistaa pojan maineen ja saa puolustusasianajajakseen rohkean nuoren lakimiehen Dagmar Burešován (Tatiana Pauhofová).Miten Palachin oikeusjutussa käy? Mitä tapaus merkitsee tšekkoslovakialaisille, joilta oli viety itsemääräämisoikeus ja vapaus. Rohkeus ja kunniantunto olivat vielä jäljellä.
Elokuva pehmeästä sorrosta ja moraalista
Puolalainen Agnieszka Holland opiskeli maailmankuulussa Prahan elokuvakoulussa FAMUssa juuri niinä kuohuvina vuosina, joista Palava pensas kertoo.
Ajanjakso muovasi hänen käsityksiään elämästä, ihmisluonnosta ja politiikasta. Hän on sanonut halunneensa siitä asti tehdä elokuvan kommunistien harjoittamasta sorrosta ja sen tuomasta moraalisesta korruptiosta.
Tarinan elokuvaansa hän löysi vuonna 1984 syntyneen Stepán Hulíkin käsikirjoituksesta.
Minisarjan pääosissa nähdään myös Jaroslava Pokorná, Petr Stach, Vojtěch Kotek, Jan Budař, Adrian Jastraban, Patrik Děrgel, Ivan Trojan ja Martin Huba.
Hořící keř. Burning Bush. Tuotanto: Nutprodukce, HBO Europe, Tsekki, 2013. Draamasarja on esitetty vuonna 2014 Yle Teemalla.
Yle Teema esittää tiistaina 15.12. klo 18.10 dokumentin, jossa elokuvaohjaaja Agnieszka Holland muistelee opiskeluvuosiaan. Holland valmistui ohjaajaksi Prahassa, kun kaupunki kuohui neuvostomiehityksen alla. Dokumentti seuraa myös Palava pensas -sarjan tekoa. Puola 2013.